Luulosairas mies ja vahvoja naisia
kaupungiteatterin syksyssä

TS/Jari Laurikko<br />Heikki Kujanpää (vas.) ja Juha-Pekka Mikkola uskovat 1600-luvulla kirjoitetun komedian iskuvoimaan.
TS/Jari Laurikko
Heikki Kujanpää (vas.) ja Juha-Pekka Mikkola uskovat 1600-luvulla kirjoitetun komedian iskuvoimaan.

KIMMO LILJA

Tuleva syyskausi vaikuttaa Turun kaupunginteatterissa poikkeuksellisen naisvaltaiselta. Naiset ovat vahvasti sillä niin näytelmien aiheina kuin esitysten tekijöinäkin. Miehisyyttä edustaa kuitenkin koko kehollaan MolièrenLuulosairas .

Päänäyttämön syyskauden avaa suurmusikaali Elisabeth , tarina Itävalta-Unkarin keisarinna Sissistä. Esityksen ohjaa Katariina Lahti . Ensi-ilta on 23.9. Sissi tarjoa takuuvarmaa näyttämö- ja pukuloistoa. Kaiken kruunaa 17-henkinen orkesteri Henrik Wikströmin johdolla.

Päänäyttämön toinen ensi-ilta 26.10. jatkaa klassikkoteosten sarjaa. Nyt kyseessä on kotimainen nykyklassikko, Lassi Sinkkosen romaaniin perustuva Solveigin laulu , jonka on näytelmäksi dramatisoinut Jorma Kairimo . Esityksen ohjaa turkulainen, viime vuodet eri puolilla Suomea vaikuttanut Fiikka Forsman . Nimiroolissa tekee ensiesiintymisensä Turun kaupunginteatterin lavalla Kajaanin kaupunginteatterista tuttu Eeva Soivio.

Päänäyttämön kauden päättää uusi versio suositusta Joulusirkuksesta .

Sopukassa jatkuu totuttu linja, eli rinta rinna modernia draamaa, klassikkoja ja vierailuja.

Sopukan syksyn ensimmäinen ensi-ilta 8.9. on saksalasien Moritz RinkenOptimistit. Se on satiirinen, mutta todentuntuinen ja väkivaltainenkin kuvaus globalisaation ja kaukomatkailun kohtaamisesta. Näytelmä kysyy mitä tapahtuu, kun todellisuus räjähtää idealistien kasvoille? Esityksen ohjaa Maarit Ruikka.

Sopukan toinen ensi-ilta on Molièren viimeiseksi jäänyt klassikkokomedia Luulosairas . Pääroolin näyttelee paremmin ohjaajana tunnettu Heikki Kujanpää , joka myös ohjaa esityksen. Hänellä on tukenaan Juha-Pekka Mikkola , joka on ollut mukana myös tuoreen sovituksen tekemisessä.

Sopukassa jatkavat Harold Pinterin näytelmät Uudet linjat ja Rakastaja , eli Kaksi näytelmää rakkaudestaJuha Siltasen ohjauksena. Toinen syksyn ohjelmassa jatkava esitys on Cilla Backin ohjaama Intohimon hämärä kohde .

Erkki Saarelan ohjaus Dario Fon näytelmästä Americo! palaa ohjelmistoon yleisön pyynnöstä. Näytelmän tulkitsevat veljekset Kimmo ja Jukka Rasila .

Kaupunginteatterin kolmannella näyttämöllä Pikkolossa jatketaan tuttuun tapaan Viirun ja Pesosen puuhailuilla.

Suomalainen sukupolvitarina

Ohjaaja Fiikka Forsman sanoo itse 1960-luvun lopulla syntyneenä ja 1970-luvulla lapsuutensa viettäneenä eläneensä hyvin erilaisessa maailmassa kuin Solveigin laulun Solveig. Häntä kuitenkin kiinnostaa näytelmässä nimenomaan sen kuvaama yhteiskunnallinen rakennustyö ja kamppailu sellaisten asetelmien saavuttamiseksi, jotka myöhemmille sukupolville näyttäytyvät saavutettuina etuina.

Forsman sanoo halunneensa tehdä "suomalaisen sukupolvijutun". Vaikka Sinkkosen romaani sijoittuukin työläismiljööseen, ei näytelmän aikalaistarina kuitenkaan rajoitu vain yhteen yhteiskuntaluokkaan.

- Juuri nythän ollaan tekemässä uutta yhteiskuntasopimusta, aivan samoin kuin näytelmän kuvaamana aikana.

Näytelmän Solveig kasvaa läpi vaikean ajan pienissä ja ilkeissä oloissa, mutta isovanhempiensa rakkauden kannattelemana.

- Solveig kasvaa ihmiseksi, jollaiseen olen itsekin nojautunut, Forsman vertaa. Hänen mukaansa näytelmää pakottaa pohtimaan omia ratkaisujaan.

- Minkälaisen yhteiskunnan minä haluan jättää omille lapsilleni? Näytelmän myötä olen joutunut pohtimaan sitä mistä olen tullut ja mihin olen menossa, äitinä, naisena ja suomalaisena.

Forsman on erityisen iloinen saatuaan näytelmän isoisän rooliin jo eläkkeellä olevan legendaarisen Heikki Alhon , jonka lukuisat roolityöt tekivät häneen lähtemättömän vaikutuksen jo pikkutyttönä. Toinen samalla tavoin ilahduttava asia on oman kurssitoverin Eeva Soivion saaminen näytelmän nimirooliin.

Työryhmän yhteinen juttu

Forsmanin puoliso Heikki Kujanpää tekee Luulosairaan pääroolissa ensimmäisen ison näyttelijäntyönsä teatterissa vuoden 1996 jälkeen.

- Halusin välillä päästä eroon ohjaajan roolista - tällä kertaa olen vain päällekatsoja, hän viitaa yhteistyöhön Juha-Pekka Mikkolan kanssa. Kujapää sanoo haluavansa tehdä Luulosairaasta koko työryhmän yhteisen jutun, jossa jokaisella on mahdollisuus tehdä ja keksiä itse.

Kujanpää on ensimmäistä kertaa urallaan Molièren kimpussa. Vaikka hän tunnustaakin - erityisesti Fiikka Forsmanin painostuksesta - kokeneensa Luulosairaan hahmon ääressä tiettyä omakohtaisuutta, häntä ei kuitenkaan pelota tieto siitä, että pääroolin näytteleminen jäi kirjailijan viimeiseksi työksi. Molière kuoli verensyöksyyn pian Luulosairaan ensi-illan jälkeen!

Kujanpää ja Mikkola eivät ole nähneet mitään syytä lähteä modernisoimaan 1600-luvun Pariisiin sijoittuvaa näytelmää.

- Molièren teemat ovat yhä ajankohtaisia. Lääkkeitten kulutushan nousee koko ajan ja ihmisten keskittyminen omaan kehoonsa on juuri meidän aikamme juttu.

- Minä uskon, että Luulosairas on ajankohtainen vielä kauan sen jälkeen, kun me olemme lakanneet sairastamasta maan päällä, Fiikka Forsman muistuttaa.

TS/Jari Laurikko<br />Fiikka Forsman sanoo halunneensa tehdä suomalaisen sukupolvitarinan. Solveigin laulu kuvaa naisen kavua läpi vaikeiden aikojen.
TS/Jari Laurikko
Fiikka Forsman sanoo halunneensa tehdä suomalaisen sukupolvitarinan. Solveigin laulu kuvaa naisen kavua läpi vaikeiden aikojen.
TS/Jari Laurikko<br />Eeva Soivio on Solveig.
TS/Jari Laurikko
Eeva Soivio on Solveig.
Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.