Leena Gustavson sai
tanssitaiteen valtionpalkinnon

LEHTIKUVA
LEHTIKUVA

Tanssitaiteilija Leena Gustavson sai tämänvuotisen tanssitaiteen valtionpalkinnon pitkäaikaisesta ja merkityksellisestä taiteellisesta työstään vapaana tanssijana. Hänen uransa freelancetanssijana on kestänyt jo 25 vuotta.

Valtion tanssitaidetoimikunta haluaakin Gustavsonin palkitsemalla nostaa esiin yksittäisen, ilman organisaatiota tai tuotantokoneistoa työskentelevän tanssijan työn merkitystä.

- Tanssija-koreografi Leena Gustavson on tinkimätön taiteilija, joka on uskaltanut luoda ja toteuttaa itsensä näköistä ja omaehtoista tanssia kaukana kaupallisuuden vaatimuksista tai kulloinkin vallitsevista muotivirtauksista, toimikunta perustelee.

Perustelujen mukaan Gustavson on valovoimainen ja persoonallinen esiintyjä, joka usein itse suunnittelee ja toteuttaa teostensa maailman pukuineen ja rekvisiittoineen. Hän on myös jatkuvasti kyennyt uudistamaan tanssiaan, johon liittyy voimakkaasti myös Jukka Gustavsonin monimuotoisesti toteuttama elävä musiikki.

Leena Gustavsonin mielestä taiteessa uusiutuminen vaatii yhteisöllisyyttä ja eri taiteiden välistä kokemista.

Tärkeimmiksi töikseen hän on maininnut Avalanchen vuodelta 2001 ja Eriääri -yhteistyön valotaiteilija Annikki Luukelan kanssa vuodelta 1983.

Valtion tanssitaidetoimikunnan myöntämä tunnustus on 15 000 euroa.

Ennen freelanceuraa Gustavson oli kiinnitettynä Suomen kansallisbalettiin, Helsingin tanssistudion ryhmään ja Tanssiteatteri Rolloon.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.