Naiskirjailijoiden varhaiset romaanit tärkeä
osa yhteiskunnan muotoutumisen historiaa

TS/Riitta Salmi<br />Tämän päivän turkulaisten "Blankon talona" tuntemassa rakennuksessa Aurakadun varressa sijaitsi 1800-luvun puolivälissä J.W. Lilljan kustannusliike, kertoo tutkija Heidi Grönstrand.
TS/Riitta Salmi
Tämän päivän turkulaisten "Blankon talona" tuntemassa rakennuksessa Aurakadun varressa sijaitsi 1800-luvun puolivälissä J.W. Lilljan kustannusliike, kertoo tutkija Heidi Grönstrand.

KIMMO LILJA

Monet ensimmäisistä Suomessa julkaistuista romaaneista syntyivät suomenruotsalaisten naiskirjailijoiden kynästä. Tänään väittelevän turkulaisen kirjallisuudentutkija Heidi Grönstrandin teos Naiskirjailija, romaani ja kirjallisuuden merkitys 1840-luvulla (SKS) osoittaa, että naiskirjailijat ja heidän romaaninsa ovat erottamaton osa suomalaisen yhteiskunnan muotoutumisen historiaa. Kyseessä on ensimmäinen tutkimus, jossa varhaisia naiskirjailijoita tarkastellaan osana kirjallisuusinstituutiota ja suomalaisen yhteiskunnan muotoutumista.

Tutkimus on tehty osana Suomen Akatemian rahoittamaa hanketta Naiset kuvaajina ja kuvattavina 1800-luvun proosakirjallisuudessa .

Grönstrandin lähemmän tarkastelun kohteena on viisi kirjailijaa: Fredrika Wilhelmina Carstens, Charlotta Falkman, Maria Kraftman, Wendla Randelin ja Fredrika Runeberg sekä kuusi romaania, Carstensin Murgrönan (1940), Runebergin Fru Catharina Boije och hennes döttrar (ilm. 1858, suom. Rouva Catharina Boije ja hänen tyttärensä ), Falkmanin En prästgård i N-d (1847) ja Nyårsafton (1848), Kraftmanin Så slutades min lek. En tafla ur lifvet (1848) ja Randelinin Den Fallna (1848; suom. Elisabet ).

Suomalainen kirjallisuudenhistoria oli Fredrika Runebergia lukuun ottamatta sivuuttanut mainitut kirjailijat aina 1980-luvulle asti, jolloin feministinen kirjallisuudentutkimus lähti määrätietoisesti oikomaan kirjallisuushistorian ilmeisiä vääristymiä.

Lukuhimoa tyydyttämään

Tutkimuksessaan Grönstrand lukee tutkittavien kirjailijoiden romaaneja osana laajaa tekstien kirjoa. Teoksessa käsitellään niin kirjeitä, aikakauden muuta proosatuotantoa kuin sanomalehdissä käytyä keskustelua lukemisen hyödyistä ja haitoista.

Suomen 1800-luvun puolivälin kirjallisuusinstituutio hahmottuu Grönstrandin mukaan valtajärjestelmänä. Se ei ole kuitenkaan staattinen, vaan käynnissä on ankara kamppailu kirjallisuuden arvoista ja merkityksestä.

- Romaania aletaan yhtäältä pitää nykyaikaisen yhteiskunnan tunnusmerkkinä ja sivistystyön välineenä, toisaalta laji oli myös keskeinen osa lukemista ajankulukseen harrastavien mielilukemistoa.

Kustantajat pyrkivät vastaamaan kasvavaan kysyntään. Kirjoittajiksi kelpasivat myös naiset. Yksi keskeisistä kustantajista oli turkulainen J. W. Lillja.

- Naiset saivat kysynnän myötä mahdollisuuden julkaista tekstejään paitsi sanomalehdissä ja kirjallisuusalbumeissa myös omina erillisinä niteinä, Grönstrand painottaa.

Romaanikirjallisuus syntyi selkeästi tyydyttämään kansan lukuhimoa. Suometar -lehdessä aikakautta kuvattiin "romaani-kiihkon ajaksi". Romaanit olivat yhtäältä oman aikansa viihdelukemistoa ja niiden status oli alhainen verrattuna esimerkiksi lyriikkaan, näytelmiin ja eepoksiin.

Aikakauden kirjat olivat hyvin eurooppalaisia. Mm. meillekin levinnyt kirjeromaanin muoto oli suosittu myös muualla Euroopassa.

Riikinruotsalaiset naiskirjailijat tasoittivat tietä suomenruotsalaisille kollegoilleen. Erityisen tärkeä esikuva ja myös vertauskohta oli turkulaislähtöinen, Ruotsiin asettunut Fredrika Bremer , josta oli tullut menestyskirjailija käytännössä yhdessä yössä.

- Kirjallisuuden portinvartijat vertasivat suomalaisia kirjoja nimenomaan Bremerin tuotantoon, Grönstrand havainnoi.

Yritteliäitä säätyläisnaisia

Varhaiset naiskirjailijat olivat säätyläisiä ja sivistyneistön edustajia. Joukon tunnetuin on tietysti Fredrika Runeberg, mutta turkulaisittain vähintään yhtä kiinnostava on Oulusta lähtöisin ollut Maria Kraftman, joka perusti Turkuun oman ajurinliikkeen ja kaupan. Kraftman oli toimelias ja yritteliäs monellakin elämänalueella, mutta julkaisi vain yhden romaanin. Huittisista kotoisin ollut Wendla Randelin puolestaan vaikutti Uudessakaupungissa.

Kraftman oli sinkku samoin kuin Charlotta Falkman, joka elätti itsensä ompelijattarena eikä näin ollen elänyt säätynsä mukaista elämää. Falkman oli tuottelias kirjoittaja, joka myös toivoi kirjoittamisesta itselleen ammattia. Haave ei kuitenkaan toteutunut.

Varhainen romaanikirjallisuus ei joutunut hakemaan muotoaan tyhjiössä, vaan se sai runsaasti huomiota sanomalehdistössä. Laajoissa ja seikkaperäisissä arvosteluissa romaanit nähtiin yhteiskunnan muutosten määrittelyn välineinä. Samalla pohdittiin muutosprosessiin keskeisesti liittyviä kirjallisuuden arvoja.

Murgrönan sai runsaasti huomiota, mutta kritiikki sinänsä oli tyrmäävää. Kiinnostava on kuitenkin havaita, etteivät kriitikot suinkaan paheksuneet vietellyn naisen tematiikan käsittelyä selvästi mieskirjailijoita kauniimmin ja ymmärtävämmin, Grönstrand muistuttaa.

Nöyryyttä ja vaatimattomuutta

Vaikka kustantajat toivottivatkin naiskirjoittajat tervetulleiksi, piti näiden toki sitoutua moniin kirjoittamista sääteleviin konventioihin, jotka olivat erottamaton osa aikakauden naista koskevia käsityksiä.

- Naiskirjailijoiden romaanien tunnusmerkiksi tulivat mm. nöyryyttä ja vaatimattomuutta korostavat esipuheet ja jälkikirjoitukset. Teokset myös julkaistiin anonyymisti.

Lahjakkaat ja määrätietoiset kirjailijat pystyivät kuitenkin rikkomaan kirjoittamista koskevia sääntöjä, ja samalla muuttamaan naisten elämää koskevia käsityksiä.

Yleinen ja käyttökelpoinen tekniikka oli käyttää romaaneissa edellä mainittua kirjemuotoa. Kirjeissä voitiin tuoda esiin hyvinkin merkittäviä teemoja ja yksityiskohtia ja näin purkaa seksuaalisuuden, moraalisuuden ja hyvän naiskansalaisuuden välistä tiukkaa kytköstä.

Heidi Grönstrandin väitöskirja Naiskirjailija, romaani ja kirjallisuuden merkitys 1840-luvulla tarkastetaan Turun yliopiston Tauno Nurmela -salissa 9.4. klo 12. Virallisena vastaväittäjänä toimii professori Liisi Huhtala Oulun yliopistosta ja kustoksena professori Päivi Lappalainen.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.