Brasialaisen Walter Sallesin elokuva Moottoripyöräpäiväkirja ei herättänyt minkäänlaista kohua missään päin maailmaa. Niin turvallinen kapinallinen on Che Guevara nykyään, ja elokuva vain kasvattaa hänen mainettaan rintanappikuvatuksena ja internationalismin nallekarhuna.
Jos Salles olisi tehnyt elokuvan nimenomaan Che Guevarasta, muutama kuutiopäinen kolumnisti olisi saanut aiheen listata ne rikokset ihmisyyttä vastaan, joihin Kuuban vallankumouskähinöistä tutun argentiinalaisen väitetään syyllistyneen.
Mutta ei, Salles tekikin Robert Redfordin tuottaman ja brittiläisen Channel 4 -kanavan omistaman elokuvayhtiön rahoittaman elokuvan Ernesto "Che" Guevaran matkakertomuksesta, joka kuvaa Guevaran ja hänen kamunsa Alberto Granadon 1952 aloittamaa odysseiaa. Reissu vei miehet Argentinasta Chilen ja Perun kautta Kolumbiaan sieltä viimein Venezuelaan.
Näiden lääketieteen opiskelijoiden romanttiseen haihatteluun ja seikkailunjanoon voi kuka tahansa samastua. Moottoripyöräpäiväkirja on silkkaa Hollywoodia lievällä runollisella kosketuksella. Se on tie- ja kaverusleffa, jonka yksi pääosanesittäjistä on menopeli La Ponderosa, poikia bileistä ja vaaroista toiseen kuljettanut 500-kuutioinen Norton.
Itku kurkussa
Elokuvassa on draamatiikkaa ja romantiikkaa, komiikkaa ja vähän asiaakin. Kyse on siirtymäriitistä nuoruudesta aikuisuuteen, viattomuudesta tiedostamiseen. Tarina pelkistää Guevaran henkisen kasvun symboliin. Se on uintiretki, joka vie astmaattisen nuorukaisen leprasiirtolan hoitajien bileistä saarelle eristettyjen potilaiden luo. Guevara löytää paikkansa köyhien, kurjien ja sairaiden luota.
Julistukset liikkuvat yleisellä tasolla. Guevaran mielestä Etelä-Amerikan alistettujen mestitsien olisi liityttävä yhteen. Hänelle tulee huono omatunto, kun hän kohtaa kommunismin vuoksi työtä vaille jääneen pariskunnan. Itsehän mies on matkalla seikkailun vuoksi.
Moottoripyöräpäiväkirja ei ole huono elokuva. Se on notkea ja liikuttava suuren yleisön art house
-draama, joka haluaa viihdyttää niin kuin entinen iskelmälaulaja. Se hoitaa hommat puhtaalla sydämellä ja itku kurkussa. Kriittinen katsoja alkaa väkisinkin epäillä ohjaajan vilpittömyyttä.
Nojatuolikapinallisten supersankari
Moottoripyöräpäiväkirja kääntää katseet ase kädessä vallankumousta vehkeilleestä taistelijasta haaveilijan nuoruusvuosien muotokuvaan. Esiin nousee tarina utopian ja utopistin synnystä.
Toisaalta on niinkin, Chestä ei voi enää kertoa Totuutta. Googlaamalla netistä löytyy miehestä lähes miljoona mainintaa. Pelkästään kuvasivustoja on 100 000. Tällaista hahmoa tavataan kutsua ikoniksi.
Mielikuvien, julisteiden, kirjojen, laulujen, elokuvien ja teepaitojen Che ei ole mikään kommunisti vaan kaikkien nojatuolikapinallisten supersankari. Sukupolvet vaihtuvat, mutta aina löytyy porukoita, jotka haluavat Chen kuvan seinälle. Onhan se nyt siistimpi kuin Elvis tai Marilyn.
Ehkä Walter Salles on ohjaaja paikallaan. Brassista on kehkeytynyt Oscar-kelpoinen koko Latinalaisen Amerikan ohjaajamestari, joka varoo loukkaamasta ketään. Hän rakastaa ammattinäyttelijöiden luontevia roolisuorituksia, etelän maisemia ja Hollywoodin melodraamaa.
Dvd-julkaisua täydentää dokumentti elokuvan tekemisestä. Sen päähenkilö on yli 80-vuotias Alberto Granado, joka on elänyt vähintään yhtä sankarillisen joskaan ei myytiksi asti venyvän elämän.
Granado muutti kaverinsa Chen pyynnöstä 1960-luvun alussa Argentiinasta Kuubaan ja perusti lääketieteellisen instituutin, jonka johtajana hän toimi kolme vuosikymmentä. Ehkäpä pääelokuvan olisi pitänyt keskittyä enemmän Granadoon ja vähemmän Guevaraan. Puuttuvaa poliittista sisältöä ei olisi silloin jäänyt kaipaamaan.
KARI SALMINEN
Moottoripyöräpäiväkirja ( Diarios de motocicleta ), USA-Englanti 2004. Ohjaus: Walter Salles. Pääosissa: Gael Garcia Bernal, Rodrigo de la Serna.
