Pala paikallisuutta
ja vahvoja avauksia

TS/Arto Takala<br />Maarit Hurmerinta Jazz Bandiä kuultiin ensi kerran Turku Jazzin konsertissa.
TS/Arto Takala
Maarit Hurmerinta Jazz Bandiä kuultiin ensi kerran Turku Jazzin konsertissa.

Parhaillaan käynnissä oleva turkulainen jazzfestivaali, 36. Turku Jazz, pukattiin torstaina liikkeelle paikallisten soittajien voimin ravintola Koulussa. Järjestäjiä voidaan tässä paikallisin voimin toteutetussa varaslähdössä varmasti osoittaa sormella jazzin jonkinasteisesta reservaattiajattelusta, mutta ainakin musiikillisten tuntojen perusteella tilaisuus kääntyi voiton puolelle.

Tilaisuudessa kuultiin festivaalin hengen mukaista, akustista modernia main stream jazzia sekä kokeilevampaa sähköistä soitantaa. Tämän saivat tuta myös Euroopan kulttuurikaupupunkihankkeen kansainväliset raatilaiset, jotka hekin tulivat todistamaan täkäläisen jazzmusiikin toimivuutta.

Jalavan bändi soi valmiina ensemblenä

Peppe Jalava näyttää tällä hetkellä elävän voimakasta luomisvaihetta sinfonian, big band -musiikin ja pienyhtyejazzin sektoreilla. Viimeksimainitulta saatiin aivan levytyskelpoinen osoitus, kun kosketinsoittajan sekstetti pisti Koulun Bellman-salissa parastaan.

Yhtyeen instrumentaatio huuliharppuineen, kitaroineen tenorisaksofoneineen ja pasuunoineen on jo sinällään kiinnostava, mutta nyt Jalava on saanut bändinsa soimaan yhtenäisenä, valmiina ensemblenä. Frank Zappan, Jukka Linkolan ja Pekka Pohjolan sävellykselliset rakennustelineet pilkottavat vain jostakin usvan takaa yhtyeen esityksen taustalta, musiikki on nyt selkeästi omaksi jäsenneltyä. Mehiläisen tanssi on tango ja Susi ei kysele taas puhdasta proge-jazzia. Ensinmainitussa Erkki Huovinen hauskuutti kromaattisella huuliharpullaan ja jälkimmäisessä hän soitti kireän kitarasoolon.

Kitaristi Henri Marjamäen kvartetti puolestaan oli Wes Montgomeryn ja George Bensonin jahdissa. Edellisestä saatin heijastuma, kun Marjamäki tikkasi Jinglesiä ja jälkimmäisestä taas Sunny -sävelmästä. Egoism -kappaleen tulkinta vei tuntemukset Pat Martinooon, tuohon uudelleen tiensä kitaran varteen löytäneeseen rapakontakaiseen bebop-soiton mestariin. Timo Saarnio vakuutti nyt pianon sijasta basistina.

Rumpali Pauli Rukakosken Clinic-kvintetti viihtyi Thelonious Monkin ja Charles Mingusin musiikin matkassa. Yhtye näytti tehneen runsaasti arkisto- ja sovitustyötä, sillä aivan helpoimpiin ratkaisuihin ei monimuotoisten sävellysten kirjossa ollut päädytty. Paljon ja kuuluvasti bassoklarinetin varressa viihtynyt Pekka Välimäki oli kehittänyt alunperin Mingusin rajuksi rasisminvastaiseksi satiiriksi 1960 kirjoittamaan Fables of Fabus -eepokseen sekä joutuisasti edenneen alttosaksofonisoolon että baritonosaksofonisti Pentti Ilmoselle energeettistä purtavaa.

Maarit Hurmerinnan debyytti onnistui

Perjantai-ilta Kårenilla oli omistettu urku- ja laulujazzille. Ex-Wigwam -urkuri Jukka Gustavson viihtyi elektroniputkilla varustetuilla vanhanaikaisilla Hammond -B3 -koskettimilla. Taustalla oli hänen Organ Fusion Bandinsa.

Joukko jauhoi lajille tyypillistä groovea, mutta useaan otteeseen sattui niin, että urkuri ja bändi tuntuivat olevan eri paria. Siinä, missä Gustavson halusi kiemurrella Jimmy Smithin ja Ray Charlesin jäljissä blues- ja gospel-polkuja, siinä kitaristi Pekka Nylund väänsi rokkisuoraa. U-Street All Stars -yhtyeestä lainassa ollut altisti Markus Holkko tiesi ehkä parhaiten mistä tämän ajan groovessa on kyse. Hänen Maceo Parkerin malliset soolonsa olivat lyhyitä ja ytimekkäästi yhteissoiton virtaan sukeltavia. Parhaiten ryhmä onnistui Gustavsonin omassa Fractal Symmetryssä, vauhdikkaassa On the Way -vedossa ja laulullisesti hyvin vahvassa Mama Blues Man -balladissa.

Maarit Hurmerinta Jazz Band astui ensimmäistä kertaa yleisön eteen samaisessa konsertissa. Ryhmän esikoisalbumi Good Days, Bad Days ilmestyi viime vuoden lopulla, ja siltä lähdettiin liikkeelle nytkin. Vaikka Hurmerinta on tehnyt aikaisemminkin yhteistyötä jazzmuusikoiden kanssa, vasta nyt hän on uskaltautunut liikkeelle jazzillisesti omissa nimissään.

Taustalla soittavat Suomen parhaan A-ryhmän jazzmuusikot eivät välttämättä tee rockin ja popin laulajasta jazzlaulajatarta, eikä Hurmerinta sellaiseksi näyttänyt pyrkivänkään. Idea oli paljolti samanlainen, jota Rickie Lee Jones, Joni Mitchell ja mikseipä Norah Joneskin oman jazzinsa juoneksi kehittelevät. Idea on vähän samanlainen kuin jazzrockinkin kodalla on kyse: jazzrockissa soitetaan rockia jazzikkaasti ja laulajattarien tapauksessa sovitetaan perinteistä laulaja / lauluntekijä -musiikkia tai trubaduuri-folkia jazziksi.

Laulajatar onnistui tulkinnallisesti nyt hyvin ja pisti parin otteeseen jopa albumiaan paremmaksi. Hänen omassa balladissaan I Still Want You on hitin ja tulevan klassikon aineksia. Vanha Jim Pembroke -laulu Lost without a Trace oli ryydikäs. Levyllä hieman alisuoritettu You're too Perfect oli sekin nyt saanut vahvat siivet alleen. Säveltäjä Markus Niittynen ja sovittaja Seppo Kantonen olivat molemmat mukana koskettimineen myös keikalla, ja kumpaakin tarvittiin.

JARMO WALLENIUS

• 36. Turku Jazz: torstaina 10. 3. ravintola Koulussa The Clinic, Henry Marjamäki Quartet, Peppe Jalava Band; perjantaina 11. 3. Kårenilla Jukka Gustavson Organ Fusion Band, Maarit Hurmerinta Jazz Band.