Läpikotaisin luterilaisessa Suomessa julkaistaan joka vuosi kirjoja, joissa soimataan kirkon kyvyttömyyttä reagoida menneisiin tai nykyisiin vääryyksiin, ja joissa helvetti tai jokin muu Raamatun keskeinen oppi heitetään noin vain romukoppaan.
Suhde vieraisiin uskontoihin on suopeampi.
Useimmiten ne tarjotaan eksoottisen houkuttelevana elämäntaito-oppina, ilman murhetta uskonnollisten sääntöjen ihmisille sälyttämistä taakoista tai tietoa niiden syntyyn vaikuttaneista historiallisista olosuhteista.
Ranskalaisen buddhisti-munkki Matthieu Richardin kirjoittama haastattelukirja Tiibetin hengellisestä johtajasta Dalai Lamasta on tyypillinen esimerkki. Jos kustantaja olisi sen sijaan suomentanut vaikkapa intialaisen Pankaj Mishran kirjan An End to Suffering ("loppu kärsimykselle"), voitaisiin puhua pienestä poikkeuksesta.
Vieras ja tuttu usko
Richardin Sydämeni neuvoja jättää buddhalaisuuden uskontona vieraaksi, vaikka sen arkisissa elämänohjeissa ei ole mitään arvoituksellista. Itseinho on vahingollista, tyydytyksen etsiminen voi orjuuttaa ja päätöksiä pitäisi harkita tarkkaan, Dalai Lama neuvoo.
Toimittaja ja palkittu romaanikirjailija Mishra tekee buddhalaisuuden merkillisen tutuksi. An End to Suffering on kuin kenen tahansa vilpittömästi etsivän kristityn agnostikon kirja, joka alkaa hengellisen lohdutuksen kaipuusta, mutta päättyy älylliseen pettymykseen, koska uskonto tarjoaakin pelkkää lohtua sen sijaan että se rivakasti tarttuisi kärsimystä aiheuttavien olosuhteiden muuttamiseen.
Toinen tuttu piirre on se, että Mishra epäilee buddhalaisuuden jotenkin vieraantuneen sen synnyttäneistä arvoista. Se ei ole enää elävä uskonto. Juuri näin kristinuskostakin ajatellaan säännöllisin väliajoin, mistä seuraa uskonpuhdistus tai ainakin syksyn kohukirja.
Mishra kuvaa huolellisesti sitä sosio-ekonomista todellisuutta, jossa Siddhartha Gautama Buddha kehitti radikaalin ideologiansa. Hänelle Buddha oli "käytännöllisiä ongelmia ratkova filosofi, joka Sokrateen tavoin irrotti viisauden ylimaallisista merkityksistä ja esitti sen yksilön moraalisena ja henkisenä projektina".
Yhtäläisyydet menneisyyden kurjuuden ja globaalin eriarvoisuuden välillä ovat Mishralle ilmeisiä. Yhtä ilmeistä ei ole, että buddhalaisuus olisi enää nykymuodossaan todellisuuteen herkästi reagoiva maailmankatsomus.
Buddhalaisena Mishra on parhaimmillaankin skeptikko. Hän moitiskelee Buddhan jaarituksia, joista puuttuu Platonin kielen taiteellinen loisto. Lisäksi hänen on vaikea kuvitella mitään, joka olisi hänen omalle kolmannen maailman kokemukselleen vieraampaa kuin vanha kalifornialainen ystävä, jolle buddhalaisen luostarin ankarat rituaalit ovat pakoa kerskakulutuksen luomista paineista.
Filosofi Nietzsche olikin jo yli sata vuotta sitten sitä mieltä, buddhalaisuus on uskonto yltäkylläiselle älymystölle, joka on ihastunut omaan tuskaansa.
Henkisesti avoin
Mutkattomalta persoonalta vaikuttava Dalai Lama, joka antaa helppoihin kysymyksiin fiksuja vastauksia ja vastaa vaikeisiin kysymyksiin itseironisella naurulla, ei ehkä ole oikea henkilö hälventämään Mishran skeptisyyttä.
Yhtä mieltä molemmat ovat siitä, että buddhalainen rituaalisuus on toisinaan hengetöntä ja että eräät munkit ovat tekohurskaita ja turhamaisia - tosin Dalai Lamakin tunnustaa omistavansa aidon Rolexin.
Dalai Lamalle muodollisuudet ovat sivuseikka, mistä tiede-lehti Nature julkaisi viime joulukuussa esimerkin. Aivojen hermoverkoissa tapahtuvia muutoksia tutkivat neurologit ovat kiinnostuneita buddhalaisista mietiskelytekniikoista.
Buddhalaisuuden yhteiskuntamoraali
Heidän mielestään niillä on biologinen perusta. Dalai Laman tavatessaan he myös kysyivät: entä jos aivotutkimus löytää tietoa, joka on ristiriidassa buddhalaisen filosofian kanssa?
"Silloin filosofiaa pitää muuttaa", Dalai Lama vastasi.
Otaksun, ettei vastaus sen paremmin yllättäisi kuin tyydyttäisi Mishraa. Älyllinen joustavuus ei ole merkittävä ansio, jos se perustuu opin yleiseen selkärangattomuuteen. Mishrahin esimerkki on poliittisesta historiasta.
Nykyisin buddhalaisuuden imago on hyvä, koska miehitetyssä Tiibetissä se on sorretun asemassa. Toisen maailmansodan aikana asiat olivat toisin, kun lukuisat buddhalaiset ajattelijat tukivat Japanin militaristisen hallituksen miehityspolitiikkaa.
Buddhalaisuuden yhteiskuntamoraalia voi myös testata samalla kysymyksellä, jolla tähtitieteen professori Esko Valtaoja löi piispa Juha Pihkalaa päähän keskustelukirjassa Nurkkaan ajettu Jumala? : mitä uskontosi sanoo homoseksuaaleista?
Poliittisesti avuton
Koska seksuaalisuudesta kieltäytyminen on buddhalaisuudessa hyve, myös homoseksuaalisuudesta on hyvä kieltäytyä, Dalai Lama vastaa Sydämeni neuvoissa . Arkeen seksuaalisuus kuitenkin kuuluu, ja toiset buddhalaiset kieltävät homouden. Toiset, kuten Dalai Lama itse, sallivat sen. Lisäksi hän sallii, ettei homoutta kaikissa uskonnoissa ja kulttuureissa sallita.
Sorto ja ihmisoikeuksien loukkaaminen ovat siis toissijaisia verrattuna ulkoa asetetun kurin noudattamiseen, joka kieltäytymisen ohella on toinen buddhalaisuuden perushyve.
Sydämeni neuvojen Dalai Lama on realisti, jonka mukaan kaikkea ei voi muuttaa. Lisäksi hän on Pankaj Mishraa omassa uskonnossaan hiertävän hyväntahtoisen tehottomuuden ruumiillistuma, jonka mukaan kaikkea pitää sietää.
Myös yksilöön ja hänen oikeuksiinsa kohdistuvaa vääryyttä, koska buddhalaiselle se on osa sitä maailman monimutkaisuutta, jota henkisesti nöyrä ihminen ei edes yritä ymmärtää.
PUTTE WILHELMSSON
• Dalai Lama & Matthieu Richard: Sydämeni neuvoja.Opas nykyihmiselle . Suom. Virpi Hämeen-Anttila. Bazar.
• Pankaj Mishra: An End to Suffering. The Buddha in the World . Farrar, Strauss & Giroux.
