Taiteilijaseura saa joukon uusia jäseniä
MERJA ILPALA
Länsi-Uudenmaan taiteilijaseuran tämänvuotinen pisteytysnäyttely tarjoaa iloista, positiivista ja värejä hehkuvaa nähtävää. Näillä laatusanoilla valikoimaa kuvailevat sekä seuran sihteeri Mauri Knuutila että näyttelyn jyryttäjä Ilkka-Juhani Takalo-Eskola .
Myönteistä on myös osallistujamäärä: mukana on nelisenkymmentä tekijää ja yli kuusikymmentä työtä. Karsinta oli tiukka, sillä teoksia oli tarjolla kolminkertainen määrä.
Taiteilijaseuralle näyttely merkitsee uudistumista. Täysi tusina taiteilijoita sai nyt kolmannen näyttelypisteen ja pääsee seuran jäseneksi.
Knuutilan mukaan jäsenyydestä on etua, jos haluaa esitellä töitään yleisölle.
- Oman näyttelyn järjestäminen on henkisesti, fyysisesti ja taloudellisestikin raskasta. Seurassa esilletulo on helpompaa, hän tietää ja muistuttaa, että myös kanssakäynti kollegojen kanssa on taiteilijalle tärkeää.
Knuutila osallistuu itse näyttelyyn kolmella pienikokoisella, mutta tunnelmaltaan vahvalla maalauksella. Vaikka kuvissa näkyy ihmishahmoja, on pohjimmiltaan kysymys tunteista; ylpeydestä, itserakkaudesta, alakulosta.
Länsi-Uudenmaan taiteilijaseuran tunnetuimmat jäsenet, kuten Juhana Blomstedt , Inari Krohn , Juha Soisalo ja Simo Hannula eivät tällä kertaa ole mukana näyttelyssä, mutta ihailtavaa riittää esimerkiksi lohjalaisen Jaska Salmen maalauksissa.
Nuorista taitajista viehättävät erityisesti Karita Kivikoski-Veijalainen ja Reeta Ek .
Kuvataiteilija Ilkka-Juhani Takalo-Eskola luonnehtii näyttelyn lopputulosta moni-ilmeiseksi.
- Tekijät ovat uskaltaneet käyttää omaa käsialaansa, hän kehuu.
Takalo-Eskolan tavoitteena oli rakentaa suuresta valikoimasta dynaaminen näyttely.
- Kokonaisuus on tietysti aina kompromissi, koska täydellisyyteen ei voi päästä. Joitakin asioita voi kuitenkin korostaa, kuten värimaailman sukulaisuuksia ja vastakohtaisuuksia.
Usein näyttelyissä pyritään esittelemään yhdeltä taiteilijalta useita teoksia, mutta Takalo-Eskola päätyi toisenlaiseen ratkaisuun, tyylien ja tekijöiden laajaan kirjoon.
Pistenäyttely 2005 on avoinna 6. helmikuuta saakka Virkkalassa Kässän talossa, uusrenessanssia edustavassa puuhuvilassa, joka on nähtävyys sinänsä.