Kulttuuri

Arsnetin suosio
kasvussa

Turun seudun taiteilijoita ja koko kulttuurin alan ammattilaisia esittelevän www.arsnet.net -sivuston kävijämäärä yli kaksinkertaistui muutamassa kuukaudessa. Puolen vuoden aikana 1.7. - 31.12.2004 Arsnet Galleryssa käytiin 301 684 kertaa.

Kun poistetaan usean kerran samana päivänä käyneet sekä mm. automaattiset hakurobottien käynnit, oli yksilöllisiä todellisia nettokäyntejä 185 274.

Keskiarvo syksyllä oli siis 1 034 eri henkilön käyntiä päivässä, joka merkitsee suurta, noin 120 prosentin kasvua kevään lukemiin.

Myös sivuston kulttuuriuutisia katseltiin tuhansia kertoja. Eniten katsottu kuva oli runoilija Heli Laaksosen kuva Heli veneessä (275 kertaa). Videoista eniten kiinnostivat kaksi SIG-yhtyeen videota.

Taiteilijoita esitteleviä sivuja on jo 434, kuvia noin 5 000 ja videoita 900. Arsnet Gallery lienee Euroopan suurimpia kulttuurin taitopankkeja verkossa.

Ilmainen Arsnet Gallery -sivusto toimii jo neljättä vuotta. Alussa käyntejä oli korkeintaan muutamia kymmeniä päivässä.

Nopeasti lisääntyneiden laajakaistayhteyksien voi arvella olevan yhtenä syynä siihen, että elävää kuvaa hyödyntävät verkkopalvelut kiinnostavat yhä enemmän.

Projekti tuottaa tarkemman tutkimuksen sen tuottamista uusista kulttuurialan työtilaisuuksista kevään 2005 aikana.