Kulttuuri

Jukka-Pekka Saraste Oslon filharmonikkojen johtoon

TS/Lehtikuva<br />Jukka-Pekka Saraste aloittaa työnsä Oslon ainoan sinfoniaorkesterin kanssa ensi vuonna.
TS/Lehtikuva
Jukka-Pekka Saraste aloittaa työnsä Oslon ainoan sinfoniaorkesterin kanssa ensi vuonna.

TAPIO VESTINEN

Jukka-Pekka Saraste on valittu Oslon filharmonisen orkesterin kapellimestariksi. Saraste aloittaa työnsä Oslon ainoan sinfoniaorkesterin kanssa ensi vuonna ja työskentelee orkesterin kanssa ainakin viisi vuotta.

- Olen seurannut Oslon filharmonisen orkesterin kehitystä nyt jo pian kahdenkymmenen vuoden ajan ja orkesteri on kehittynyt viime vuosina todella hyvään suuntaan. On hienoa saada työskennellä jälleen skandinaavisen orkesterin kanssa, Jukka-Pekka Saraste kertoi lehdistötilaisuudessa, joka järjestettiin hänen tulevassa työpaikassaan, Oslon konserttitalolla.

- Tästä talosta on puhuttu paljon pahaa, mutta nyt se on remontoitu ja sen akustiikka on aivan ok, Saraste sanoi.

Jukka-Pekka Saraste nousi maailman tietoisuuteen kapellimestarina johtaessaan Toronton sinfoniaorkesteria vuosina 1994-2001. Hän toimi myös Radion sinfoniaorkesterin johtajana lähes samaan aikaan, eli vuosina 1987-2001. Saraste on vieraillut kapellimestarina useissa maailman johtavissa sinfoniaorkestereissa ja hän on ensimmäinen vieraileva kapellimestari nykyään mm. BBC Sinfoniaorkesterissa. Tämän tehtävän Saraste lopettaa kuluvan vuoden lopussa. Sarasteen työsopimus kattaa Oslossa kymmenen viikkoa vuodessa, johon lisätään konsertit ja levytykset. Silti hänellä riittää vielä kapasiteettia myös muille orkestereille.

- En aio jättää muita orkestereita rauhaan, vaan aion jatkaa vierailuja nykyiseen malliin, Saraste sanoi.