Näyttelyarvostelut

Suorasukaisen karu karkea veisu

Galleria Titanikin vuosi starttaa göteborgilaisen Helena Roosin

(s. 1968) Den där höga visan -näyttelyllä. Kuten näyttelyn nimi jo kertoo, Roosin teemallisena innoittajana on ollut Vanhan testamentin runollinen kirja Korkea veisu .

Ruotsalaistaiteilijan voimakkaat, dynaamiset mustavalkopiirustukset ja tekstifragmentit levittäytyvät kaikkialle galleriatilaan luoden sinne kuvan ja tekstin varaan rakentuvan suurikokoisen installaation. Roos hyödyntää ihailtavasti koko käyttöön saamansa tilan. Kuvallinen yhteys eri osien välillä on hyvin vahva ja kokonaisuus synnyttää näin ollen ehjän, toimivan vaikutelman.

Osa kuvista ja teksteistä on maalattu suoraan seinälle, osa suurikokoisille, muotoon leikatuille ja sitten seinään kiinnitetyille pahveille. Katsoja liikkuu kuin keskellä suurennettua kuvakertomusta, päättäen kuitenkin itse tarinan suunnan ja sisällön. Hajanainen kuvakertomus suorastaan vaatii katsojaa täyttämään tarinan aukot, sikäli kun kuvissa yhtenäisen kertomuksen haluaa nähdä.

Roosin piirustusten tyyli on ilmiselvän sarjakuvamainen. Mustavalkoisen, pelkistetyn kuvan ja tekstin yhdistelmä on tehokas.

Näyttelyn yhteys Raamattuun ja hää- ja rakkauslauluja eri ajoilta sisältävään Korkeaan veisuun ei ole kovin ilmeinen. Uskonnollinen tematiikka on häivytetty nykyaikaistetun ulkokuoren alle, eikä kyseinen Raamatun kirja juuri uskonnollinen olekaan. Roos on tarkastellut Korkean veisun runollista rakkautta varsin suorasukaisesti, karujen linssien läpi. Tekstikatkelmiin on ilmestynyt karkeaa sävyä ja viittauksia nykyaikaan. Roosin kuvien nainen muistuttaa lähemmin tietokonepelien uhkeaa sankaritarta kuin Raamatun herkkää morsianta.

KAISA HEINÄNEN

• Helena Roos: Den där höga visan . Galleria Titanik (Itäinen Rantakatu 8) - 30. 1.