Sakari Pälsi, monitoimi

TS/<br />Sakari Pälsi (1882-1965)
TS/
Sakari Pälsi (1882-1965)

Suomalaisen muinaistutkimuksen ja kansatieteen kummajainen, todellinen monitoimi on Sakari Pälsi (1882-1965). Hän teki pitkän päivätyön kansallismuseon esihistoriallisella osastolla. Hän oli arkeologi, voisipa sanoa seikkailija, mutta myös varteen otettava kirjailija. Museomies hän oli henkeen ja vereen.

Nyt hänen työnsä tuloksia nähdään kulttuurien museossa.

Arkeologina Sakari Pälsi tuli kuuluisaksi kaivaessaan esiin Antrean kivikautisen verkon vuonna 1914. Sanotaan että se on maailman vanhin verkkolöytö. Kuuluisa on myös Pälsin Räisälän Pitkäjärven kota, jossa tutkija luonnostelee kivikautista asumista.

Seikkaileminen oli Pälsille toinen luonto. Vuosina 1909-10 hän teki tutkimusmatkan Mongoliaan. Vähän myöhemmin,1917-19, Pälsi kävi Koillis-Siperiassa, jossa hän joutui jopa talvehtimaan. Kotimatka ei käynyt enää Venäjän läpi, vaan kiertotie kulki Japanin ja sieltä sitten Lontoon kautta kotiin.

Koillis-Siperian matkallaan Pälsi hankki alkuasukkaitten taidetta sisältävän kokoelman, mutta hän rikastutti jälkimaailmaa myös runsaalla valokuvakokoelmalla. Joitakin vuosia sitten löydettiin Pälsin tekemä elokuva talvehtimispaikastaan.

Kotimaassaan Pälsi tunnettiin myös kirjailijana. Hän julkaisi kaikista retkistään matkakirjoja, kirjoitti lehtiin monia artikkeleita ja kuvasi kansanelämää lähinnä Sydän-Hämeessä, kotipitäjässään Lopella. Pälsi kirjoitti useita kymmeniä kirjoja, joukossa teoksia kasvavien poikien toilailuista talonpoikaisissa oloissa. Fallesmannin Arvosta tuli kuuluisa poikahahmo suomalaisessa kirjallisuudessa.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.