Näyttämötaide

Kokkola - arktinen maisema ihmisineen

TS/Mika Hiltunen<br />Jopa Coenin veljesten arktinen hulluus on kesyä Tuija Ernamon (vas.), Mari Turusen, Vesa Veijalaisen ja Heikki Kinnusen tähdittämän Kokkolan rinnalla.
TS/Mika Hiltunen
Jopa Coenin veljesten arktinen hulluus on kesyä Tuija Ernamon (vas.), Mari Turusen, Vesa Veijalaisen ja Heikki Kinnusen tähdittämän Kokkolan rinnalla.

Tampereen Teatterin 100-vuotisjuhlavuoden ohjelmiston ehkä kiinnostavin särmä löytyy Frenckellistä. Leea Klemolan kirjoittama ja ohjaama Kokkola on yhteistyöproduktio helsinkiläisen Aurinkoteatterin kanssa. Esityksen aiheena on arktinen maisema ja sen ihmiset. He ovat jotain ihan muuta kuin millaisiksi nykyajan stereotypiat ihmiskuvan muovaavat.

Coenin veljesten Fargo -elokuvan arktinen hulluus on kesyä kamaa Kokkolan rinnalla. Leffassa on sentään kyse vain ahneudesta, rikoksesta ja väkivallasta, mutta Kokkolassa pelissä on rakkaus ja se on huomattavasti rankempaa.

Kokkolalaisten sukupuoliroolit ja seksuaali-identiteetit ovat raikkaasti moni-ilmeisiä ja epätyypillisiä, ihmisten suhteet suuntauksista riippumatta kuitenkin aina kriisissä osapuolille kohtuuttomia kärsimyksiä aiheuttaen. Kokkolalaisdaamit tuppaavat Klemolan maisemassa kuitenkin säännönmukaisesti olemaan kovia ja armottomia, miehistä taas löytyy hoivaa ja huolenpitoa.

Läheisyyttä ja välimatkaa

Kokkolassa näkyy muistumia Klemolan 1998 Kiasma-teatteriin ohjaamaan Seksuaaliin , itse asiassa Kokkola voisi olla Seksuaalin "noin 40 vuotta myöhemmin" hyvin itsenäinen ja erillinen jatko-osa. Seksuaali tapahtui kuvitteellisessa Siittään kaupungissa, Kokkola on tarkempi paikan määre: se sijaitsee suurinpiirtein samoilla leveysasteilla kuin Grönlannin pääkaupunki, Nuuk, kokkolalaisen unelmien matkailukohde.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Itse asiassa Kokkolan ja Seksuaalin näyttämö muodostuu lähes samanlaisista komponenteista. Etuvasemmalla on baari, henkilöiden kohtauspaikka ja risteysasema, jossa tavataan, josta lähdetään matkaan ja jonne palataan - riippumatta siitä on baari auki vai suljettu. Oikealla taas on auto, jolla taitetaan matkaa arktisen tyhjyyden keskellä.

Tampereella näyttämökuvasta vastaa Erkki Saarainen ja kulkuväline on intiimi keikkabussi, jonka keulateksti, Piano Larssonin henkilöhuolinta, on tarkoitettu taustapeilistä luettavaksi. Baari on punasävyinen Nicebaari. Keskelle jää pätkä ankaraa aavaa.

Marja-Terttu on jäätävä nainen

Seksuaalissa Irma Junnilainen teki ikimuistettavan roolityön "lesposeksuaali" kulttuurisihteeri Eerika Haapalaisena, ja hillittömiä, upeita ja taatusti mieleenpainuvia näyttelijäntöitä nähdään myös Kokkolassa . Heikki Kinnunen, Mari Turunen, Tuija Ernamo, Vesa Veijalainen, Tuija Vuolle, Ritva Jalonen ja Raimo Grönberg Tampereen Teatterista sekä nuoret, ei-yhtään-vihaiset-miehet Klaus Klemola, Jussi Rantamäki ja Juho Kuosmanen Aurinkoteatterista vyöryttävät esiin uskomattomia kokkolalaishahmoja ja näiden raivoisan omaperäistä minäkuvaa ja rakkauskäsitystä.

Kokkolan kuningatar Marja-Terttu on ehkä jännittävintä mitä Heikki Kinnuselta on näyttämöllä nähty. Karismaattinen, itsenäinen ja pakkomielteisesti kaksoisveljeensä Sakuun kiintynyt jyhkeä nainen outoine päähänpistoineen vie joukkoa maalla ja meren jäällä. Mari Turunen on ylväs äitinsä näköisenä ja mittaisena tyttärenä.

Vastapoolina ja esityksen sankarijoukkiona toimii kolmen nuoren miehen eräänlainen tee-se-itse pelastuspartio. Piano Larssonin omatekoisella mutta pätevällä ja johdonmukaisella filosofialla käynnistämä projekti ottaa hommakseen kaiken sen mitä kukaan muu ei tee, kuten esimerkiksi alkoholistien huolinnan lumihangesta.

Kokkolaa tekevät asutuksi myös kaksi miehiään ja koko maailmaa kiroavaa vaimoihmistä, tyttö, jolla on aina takki päällä, mies, joka rakastaa vaan, ja toinen mies, joka harjoittelee nuken kanssa isyyden velvollisuuksista selviämistä.

Alkoholin kanssa läträävät Kokkolassa kaikki, niin alkoholistit kuin alkoholistien auttajatkin. Ainoastaan baarin omistaja näyttäisi olevan kuivilla, hän valitsee mieluummin diapamin. Vaatteiden poisviskaaminen on kylmissä olosuhteissa yleinen huvittelumuoto ja hellyyttä osoitetaan lätkäisemällä kaveria kevyesti nuppiin.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Klemolan kuva arktisesta mentaliteetista huipentuu uusversioon valkoisen peuran myyttisestä tarusta. Intohimon kääntöpuolena on tarve omaan, kylmään tilaan, välimatkaan. Sen symbolina jäämeren norppa on uljas eläin.

OUTI LAHTINEN

• Leea Klemola: Kokkola , ohjaus Leea Klemola, lavastus Erkki Saarainen, puvut Maiju Veijalainen, valosuunnittelu Hannu Naamanka, äänisuunnittelu J-P Järvinen. Kantaesitys Tampereen Teatterin Frenckell-näyttämöllä 10. joulukuuta.