Nippa nappa radikaali
Turun filharmoninen orkesteri pääsi torstaisessa konsertissaan heti ensi tahdeista tekemisen syrjään kiinni, kun Karol Szymanowskin Konserttialkusoitto jyrähti liikkeelle. Romanttisen runsaana soiva teos antoi joka soittajalle tilaisuuden päästä kunnolla ääneen, ja tulosta kelpasi kuunnella. Muistiinpanoissani lukee tällä kohtaa "mahtavaa", enkä sitä osaa sen paremmin tässäkään muotoilla.
Witold Lutoslawskin Sellokonsertto oli konsertin ehdottomasti kiinnostavin teos. Se on vuodelta 1970, joka musiikinhistoriassa on vielä nippa nappa sellaista aikaa, jolloin säveltäjät kehtasivat olla radikaaleja ja kokeilevaisia. Siksi sellokonsertto ei aina ole viihdearvoltaan parasta mahdollista, mutta hauskaa ja mielenkiintoista kumminkin.
Konsertto on lähes tieteellisen looginen ja johdonmukainen, kun Lutoslawski vierittää innovaatioitaan esiin. Alkusoitto on kuin sarja etydejä, joissa tutkitaan sellon ilmaisumahdollisuuksia yksi kerrallaan, ja sama keskittyneisyys jatkuu läpi koko teoksen.
Orkesteri toteuttaa Lutoslawskin suurinta keksintöä, aleatorista kontrapunktia melkein koko ajan. Aleatorinen kontrapunkti tarkoittaa, että soittajilla on ihan tavalliset stemmat, mutta niiden tempot ovat soittajien päätettävissä. Kapellimestarin osa on toimia vain soiton käynnistäjänä, vertikaalista synkronointia eli siis tahdinlyöntiä ei kaivata.
Tämän olisi mielestäni voinut kertoa käsiohjelman esittelytekstissä, koska aleatoriikka muuttuu heti hauskemmaksi kuunnella kun sen tietää olevan aleatoriikkaa.
Sellosolisti Arto Noras ei esittelyjä kaipaa: Lutoslawski sai mestarillisen taidokasta, lämmintä ja samalla erityisen särmikästä kyytiä.
Vaativa on antoisaa
Poikkeuksellisesti konsertissa kuultiin toinenkin solistiteos. Tshaikovskin Rokokoo-muunnelmat on konserttiohjelmiston kaurapuuroa, joka toimii kuin tauti. Noraksen luritushuolellisuus on huikea, erottelevuus säilyy tiukimmissakin mutkissa. Sellistin suhde orkesteriin on ihan kamarimusiikillinen, hän sekä kuuntelee että vaatii kanssasoittajilta paljon.
Konsertin postludina kuultiin Lisztin sinfoninen runo Les Préludes . Se sulki ympyrän: samalla tavalla kuin alun Szymanowskissa orkesteri pääsi jälleen kunnolla näyttämään, kuinka laadukasta ääntä Tibor Bogányin johdolla voi syntyä.
Orkesterin olemassaolon syy on yleisö, ja siksi orkan tärkein jäsen on kuitenkin intendentti Tero-Pekka Henell, jonka idearikas työ takaa sen, että väkeä näyttää riittävän. Erityisesti tähän kiinnitti huomiota nyt, kun tupa oli taas koko lailla täysi - kaksi viikkoa sitten kitarakilpailuissa (joka ei ollut kaupunginorkesterin järjestämä) väkeä oli varsin vähän. Kun tarjontaa on siellä sekä täällä, kulttuurilaitos tarvitsee vetäjäkseen Henellin kaltaisen tykin.
TOMI NORHA
• Turun filharmoninen orkesteri Konserttitalossa 25.11. Tibor Bogányi, kapellimestari, Arto Noras, sello. - Szymanowski, Lutoslawski, Tshaikovski, Liszt.
