"Muistoa ei unohda, vaikka sitä ei koko ajan ajattelisikaan. Se elää minun sisälläni ja kulkee mukana. Muisto ei koskaan lopu." Näin lausuu Tyttö ja naakkapuu -kirjan kertoja, pieni isänsä menettänyt tyttö.
Riitta Jalosen kirjoittama ja Kristiina Louhen kuvittama Tyttö ja naakkapuu ( Tammi ) on voittanut tämän vuoden Finlandia Junior -palkinnon. 26 000 euron arvoinen palkinto luovutettiin tekijöille torstaina.
Lopullisen valinnan voittajakirjasta teki kriitikko Jukka Kajava.
- Voin täydellä syyllä sanoa, että lasten ja nuorten kirjallisuus on Suomessa hyvissä käsissä. Näitä kirjoja luki mieli avoimena ja niiden hyvään tarkoitukseen uskoen silloinkin, kun aihe oli kivulias tai suorastaan uskalias, Kajava kiitteli puheessaan.
Kirjasäätiön jakaman palkinnon ehdokkaina olivat myös Annika EräpuronFria ja Kuunainen , Tuula KallioniemenNikolai Kärpäsen ihmeellinen talvi , Jukka ParkkisenSananjalkoja metsäpolulla , Jorma RanivaaranSkeittaajan paluu sekä Marika UskalinHopeanorsu .
Kajava teki valintansa sen mukaan, mikä kirjoista kosketti eniten.
- Lapsen kokema menetys, suru ja yksinäisyys eivät ole mitään poikkeuksellista ajassamme.
Minä tiedän ikävän
"Minä tiedän ikävän. Se on sellaista, jonka tuntee joka puolella itsessään. Eniten se tuntuu vaatteiden sisällä, mutta en tarkalleen tiedä missä".
Tyttö ja naakkapuu piirtää herkän ja koskettavan kuvan pienestä surevasta tytöstä.
Kirjan tapahtumat kuvaavat muutamaa minuuttia, jonka aikana tytön äiti on ostamassa matkalippuja uuteen kaupunkiin, uuteen elämään. Oivaltavassa tarinassa limittyy lapselle luontainen surrealismi; ilon ja surun hetket kutoutuvat yhteen.
- Me kaikki olemme menettäneet jonkun meille tärkeän. Kaikille yhteistä on surun ja menetyksen kokeminen, Riitta Jalonen kuvaa.
Jalonen ei pelkää kirjoittaa kuolemasta ja menettämisestä lapsille. Hänen mukaansa kuolema on etäännytetty laitoksiin, mutta samaan aikaan televisiosta tulvii kuolemaa, joka voi olla hyvin raakaakin. Siksi hänen mielestään asiasta on tärkeää puhua.
- Surulla ei ole ikärajaa. Lapsilla on samat tunteet kuin meillä aikuisillakin. Tunteet eivät suurene tai pienene ihmisen koon tai iän mukana, surun mittakaava ei kutistu tai laajene iän mukana, Jalonen muistuttaa.
Aikuiset saattavatkin ennemmin suojella itseään kuin lasta silloin kun eivät puhu kuolemasta.
- Jos ei ole omia resursseja, se pelottaa. Tässä maailmassa olisi kuitenkin tärkeää puhua tunteista, jotka ovat jääneet muiden arvojen alle. Tunteminen ei ole häpeä, surra saa, voi ja pitää. Jos surusta ei puhuta, se jää sisälle möykkynä, Jalonen huomauttaa.
Jalonen arvostaa palkituksi tulemista ennen kaikkea aiheen vuoksi.
- Arvostan sitä, että palkinto annetaan kirjalle, jossa on pääosassa hienovarainen lapsen sisäinen elämä, kuunnellaan hänen hiljaista puhettaan. On ihanaa, että se maailma astuu median sekaan, Jalonen kiittelee.
Naakat uivat taivaalla
"Naakat uivat taivaalla, taivas on niitten meri."
Jukka Kajavan mukaan voittajateos on myös tavattoman kaunis kirja, milloin suru-, milloin ilomielisellä kuvituksellaan.
Kymmeniä kirjoja kuvittanut Kristiina Louhi otti kirjan omakseen jo käsikirjoitusvaiheessa.
- Heti käsikirjoituksen nähtyäni alkoi syntyä kuvia päässä ja paperillekin saman tien, spontaanisti, Louhi kuvailee.
Värikäs pastelliliitukuvitus tuo toisaalta kontrastia tarinan hauraudelle, toisaalta tukee sen sanomaa, jossa surun kanssa voi oppia elämään.
- Koin kirjan pohjavireen hyvin toiveikkaana ja valoisana, vaikka aihe on surullinen ja vakava, Louhi selittää.
- Kirjassa minua puhutteli se, että lapsi osaa elää toiveikasta, hyvää arkea vaikka suru kulkisi mukana.
- Suru ei vie mennessään, vaan se on osa elämää. Mielestäni kirjan suurin ansio on se, ettei se ole ahdistava, hän kiteyttää.
