Liliom ja tytöt
Liliom on 1900-luvun alun suositun unkarilaiskirjailijan, Ferenc Molnárin näytelmä, jonka kirjailija itse on ilmoittanut olevan "esikaupunkilaislegenda". Unkarissa näytelmä kantaesitettiin 1909. Suomessa sen ensiesitykset nähtiin ruotsiksi Svenska Teaternissa 1926 ja suomeksi Helsingin kaupunginteatterin edeltäjän, Kansanteatterin näyttämöllä 1936. Tässä välillä sitä on esitetty vielä Tampereen Työväen Teatterissa 1945 ja Kouvolan teatterissa 1990. Näytelmä on filmattukin kahteen otteeseen, ohjaajina Fritz Lang 1933 ja Henry King 1956, ja sen pohjalta on tehty Rogersin ja Hammersteinin musikaalissa Karusell i, jota parhaillaan esitetään Kouvolan teatterissa.
Uusimman tulemisen Liliom saa Helsingin kaupunginteatterin suurella näyttämöllä unkarilaisen Tamás Ascherin ohjaamana. Ascher on tunnettu Suomessa aikaisemmista vierailuohjauksistaan mm. Kansallisteatterissa.
Ohjaajan työparina toimiva lavastaja Zsolt Khell on rakentanut suurelle näyttämölle vaikuttavan esikaupunkinäkymän tai oikeastaan kaksi. Toinen on tivolin takapiha, jättömaa, jota hallitsevat suuret putkirakennelmat ja yläilmoissa kiitävä junanraide. Toinen on rähjäinen sisäpiha, jonka piharakennuksessa hurmuri-renttu Liliom ja hänen nuorikkonsa saavat asua Liliomin sukulaisten hoteissa. Györgyi Szakácsin suunnittelemien pukujen ajankuva viittaa epämääräisesti jonnekin 1930-40-luvuille.
Köyhien ihmisten, työläisiäkin heikommassa asemassa olevien joukossa siis ollaan. Kyse ei kuitenkaan ole naturalistisesta kurjuuskuvauksesta. Molnárin ote on - etenkin Ascherin käsittelyssä - enemmänkin ironisen humoristinen mutta toisaalta myös siinä mielessä pessimistinen, ettei näytelmä usko kehitykseen. Karuselli ei kulje eteenpäin, pyörii vain ympäri.
Kaupunkilaista tyttökulttuuria
Näytelmä alkaa tivolin takapihalla, missä nuoret piikaset, Mari (Miina Turunen) ja Juli (Jonna Järnefelt) tulevat tivolista. Karusellinhoitaja Liliom kiehtoo neitosten mieliä. Toinen tytöistä on juuri maalta tullut, toinen jo osaa kaupunkilaistavat ja tuntee piikakulttuurin tärkeät koodit eli sotilaiden arvoasteikon, ainakin suurin piirtein. Turunen ja Järnefelt pelaavat hienosti yhteen ja rytmittävät toiminnan vetäväksi. Riitta Havukainen karusellin emäntänä tuo tyttöjen rinnalle rehevän, kypsän ja temperamenttisen naishahmon.
Martti Suosalon Liliomin astuessa lavalle tunnelma tihenee entisestään. Karhea ja käheä Liliom kiinnostaa paitsi näyttämöllä olevia naisia myös teatterinkatsojien. Miten miehelle käy ja miten käy naisille hänen seurassaan? Suosalolla on näyttelijävirtuositeettia laajassa mittakaavassa ja Liliom on erinomainen rooli taitojen käyttämiseen. Osaaminen palvelee täysin roolin problematiikkaa eikä jää vain esityksen koristukseksi.
Napakan alun jälkeen kohtaukset kuitenkin seisahtavat paikoilleen. Jari Pehkonen Liliomin epämääräisenä kaverina ja Kristiina Elstelä talon omistavana valokuvaajana tekevät hyvää ja sympaattista työtä, samoin Petri Johansson Marin sulhasena, mutta siitä huolimatta vauhti tyssää.
Vaikka sata vuotta näytelmän kirjoitusajan ja nykyhetken välillä ei olekaan haalistanut ihmiskuvia - Liliom ja häneen hullaantuvat tytöt ja naiset löytyvät edelleen mistä tahansa lähiöstä - tuntuu vaikutus kuitenkin draaman rytmityksessä: Molnár hidastaa siinä missä nykydramaturgia tihentäisi.
Legenda-aineksesta uutta potkua
Väliajan jälkeen draama kuitenkin onnistuu yllättämään uudella raikkaalla kulmalla, kun siirrytään tuonpuoleiseen. Lavastaja Khellin ja Kari Leppälän valaisun loihtima ankara näkymä hivelee silmää ja Antti Litja Liliomin tilille pistävänä notaarina saa näyttämön uudestaan syttymään. Suosalo vetää tässä vaiheessa Liliomista esiin niin armottoman näkemyksen, ettei paremmasta väliä. Loppujen lopuksi miestä tulee kuitenkin sääli.
Huomionarvoista on, että Liliomin näyttelijäntyössä hallitaan suuren näyttämön mittakaava. Suosalon, Järnefeltin kuin muidenkin vartalon asennot, liikkeet ja tauot on taidokkaasti mitoitettu kertomaan henkilöiden mielenliikkeistä ja olotiloista laajan katsomon perälle asti. Erityisesti Suosalon elekieli kykenee näissäkin mittasuhteissa välittämään jopa nyansseja.
Kirsi Peterin rakentama äänimaailma istuu erinomaisesti draaman lievän ironiseen perusvireeseen ja onnistuu luomaan eloa liian kauan kestävien näyttämövaihtojen ajaksi.
OUTI LAHTINEN
• Ferenc Molnár: Liliom , suomennos Juhani Huotari, ohjaus Tamás Ascher, lavastus Zsolt Khell, puvut Györgyi Szakács, valot Kari Leppälä, ääni Kirsi Peteri. Ensi-ilta Helsingin kaupunginteatterin suurella näyttämöllä 28.10.2004.
