Mor Courage Svenska Teaternissa
Arn-Henrik Blomqvistin Svenska Teaterniin ohjaama Mor Courage näyttää kovin, kovin perinteiseltä teatterilta. Sue Lemströmin Anna Fierling lapsineen ja vankkureineen vaeltaa kolmekymmenvuotisessa sodassa kuorirouheen peittämällä näyttämöllä kohdaten töyhtöhattuisia sotilaita, ensin Ruotsin kuninkaan protestanttijoukkoja, sitten katolisia. Kaikkien kanssa kauppa käy, kunhan tinkii alaspäin ostaessaan ja ylöspäin myydessään eikä anna mitään ilmaiseksi.
Näyttämön taustavideossa lentävät kuitenkin ohjukset ja toisella laidalla seisovan rikkipommitetun sillan voi kuvitella vaikka Bosnia-Hertzegovinassa sijaitsevaksi Mostarin sillaksi. Sodat jatkuvat siis edelleen.
Teija Fonellin puvustus vaatettaa henkilöt kauniiseen epookkiin, mutta näyttää esityksen kuluessa toki pitkien sotien yleisesti köyhdyttävän vaikutuksen. Sodan kestäessä värit karsiutuvat vaatteista ja maailma muuttuu harmaaksi.
Kiinnostavinta Mor Couragessa on musiikkimaailma, josta vastaa Ville Hukkinen. Osa kappaleista on hänen säveltämiään, osa taas lainaa sävelensä tunnetuilta rock- ja pop-kappaleilta, Red Hot Chili Peppersien, Bruce Springsteenin, Cyndi Lauperin, Nick Caven ja Suzanne Vegan ohjelmistoista muun muassa. Laulujen tekstit ovat Brechtin ja Marina Meinanderin käsialaa.
Hukkinen myös johtaa jännittävillä ja monipuolisilla soittopeleillä varustettua ja mainion kivikasvoisena hienoja koreografioitaan marssivaa nelimiehistä orkesteria.
Vieraannutusta sittenkin
Ohjaaja Blomqvistin ja dramaturgi Meinanderin käsiohjelmassa käymässä keskustelussa todetaan, että tarkoituksena on ollut käyttää musiikkia esityksessä tunteisiin vetoavasti eli Brechtin tavoitteiden vastaisesti. Itse asiassa musiikit ovat kuitenkin esityksessä ainoa asia joka varsinaisesti toteuttaa brechtiläisen vieraannuttamisen ideaa.
Kun sävelmät ovat kotoisin täysin näytelmän ulkopuolelta, ne herättävät kysymyksiä ja pistävät etsimään syitä ja selityksiä siihen, mitä ne tekevät tässä niille vieraassa ympäristössä, viittaavatko kenties johonkin. Kun Äiti Pelottoman pojista toinen on katolisten vankina ja äiti tinkii hintaa hänen pelastamisestaan orkesterin soittaessa irlantilaista kansansävelmää, mieleen tulevat etsimättä äskettäiset panttivankitilanteet Irakissa.
Joka tapauksessa Brechtin näytelmä on sillä tavoin hyvä, että se ei menetä teräänsä vaikkei näkemystä erityisesti terävöitettäisikään. Sue Lemströmin Anna on nainen paikallaan, määrätietoinen ja moni-ilmeinen, samanaikaisesti äiti ja bisnesnainen, siis perusteellisesti ihminen.
Susanne Marins, Niklas Åkerfelt ja Patrick Henriksen tekevät kunnollista muttei erityisesti mieleenpainuvaa työtä Äiti Pelottoman lapsina. Samaa voi sanoa Kristoffer Möllerin, Mitja Sirénin ja Peppe Forsbomin vaihtuvista, humoristisesti tyypitellyistä hahmoista. Thomas Backlund on hurmurikokkina mukavasti charmantti ja Göran Schaumanin katolisjoukkojen kirjurissa tyypittely huipentuu herkullisimmilleen.
Therese Karlsson on ilotyttö Yvettenä viehkeä ja kovin hienostunut ollakseen sotaolosuhteissa työskentelevä rakkauden ammattilainen. Muutenkin esityksen suhtautuminen naisiin sodan jaloissa on erityisen naiivi, kuten Kattrinin sievästi silmän ympärille rajoittuneessa pahoinpitelyn yhteydessä käy ilmi. Svenska Teaternin Äiti Peloton pitäytyy tässä suhteessa todella huolellisesti samettiesiripun rajaamalla näyttämöllä.
Siihen nähden Hukkisen Karlssonin upealle koulutetulle äänelle ja klassiselle laulutekniikalle kirjoittama, sotatapahtumia referoiva laulu väliajan jälkeen voisikin toimia jopa itseironisena kommenttina.
OUTI LAHTINEN
Bertolt Brecht: Mor Courage , käännös Marina Meinander, sovitus, ohjaus, video Arn_henrik Blomqvist, lavastus Erik Salvesen, sävellys ja orkesterinjohto Ville Hukkinen, pukusuunnittelu Teija Fontell. Ensi-ilta Svenska Teaternissa 27.10.2004.
