Raasakka, Rysä ja Turriago Sibelius-museossa
Klarinetisti Mikko Raasakka, sellisti Eeva Rysä ja pianisti Tuomas Turriago soittivat keskiviikkona Sibelius-museossa kompaktin ja linjakkaan ohjelman aikamme kotimaista musiikkia. Koko paketti oli valittu 1990-2000 sävelletyistä teoksista, joita yhdisti lisäksi teosten otsikoiden öinen aihemaailma.
Valinnan varaa on runsaasti. Nyt kuultujen lisäksi tulisi etsiskelemättä mieleen esimerkiksi Jouni Kaipaisen upea Trois morceux de l'aube sellolle ja pianolle, joka olisi mittasuhteiltaan tainnut olla hiukan turhan iso tähän yhteyteen. Soitosta paistoi kaikin kohdin ymmärtämys ja tekninen varmaotteisuus modernin sävelkielen hallinnassa.
Usko Meriläisen Unes vuodelta 1990 on looginen, tiukasti jälkisarjallista ilmaisua edustava, pienimuotoinen sointitutkielma klarinetille ja sellolle. Soittimien äänimaisemia nivotaan yhteen efektitehoilla, kuten multifonisilla äänillä, mikrointervalleilla, glissandoilla ja soinnillisella karheudella. Satsi muodostuu dialoginomaiseksi repliikkien vaihtamiseksi.
Piano esittelee Pasi Lyytikäisen kappaleen Uni (2000) ydinmotiivin heti aluksi - muutama karakteristinen intervalli, joita kääntelemällä ja muuntelemalla saadaan aikaan koko tarvittava musiikillinen materiaali. Rytmisesti ydinajatus koostuu nopeasta liikkeestä ja sitä seuraavasta pitkästä sävelestä.
Välitaitteessa ilmaisu pehmenee klarinetin glissandojen ja erittäin hillitysti käytetyn vibraton myötä, kunnes lopussa alun niukkailmeinen estetiikka palaa.
Eero Hämeenniemen vuonna 1996 kirjoitettujen kolmen nokturnin ilmaisukieli on laveampaa. Johdannossa ja Elegiassa sello ja klarinetti kantavat päävastuun melodiasta pianon osuuden jäädessä säestäväksi. Romanttis-impressionistiset sävyt tuntuvat viittaavan Ranskan suuntaan.
Toinen osa Dance pohjautuu paljolti poljennolliseen rytmiin, joka ei tosin jää jankkaamaan yhtä ja samaa kuviota. Murretun habaneran kautta siirrytään päätöksen Marche funebreen , jonka raskas ja arvokas ilme johtavat dramaattisten elkeiden kautta resignoituneeseen loppuun.
Väliajan jälkeen Jukka Tiensuun Asteletsa (1999) johdatteli palindrominimensä mukaisesti kepeämpiin performanssitunnelmiin. Bassoklarinetti suorittaa koreografisen esiinmarssinsa lyhyitä sävelaihelmiaan töräytellen ja palaa sitten omia jälkiään pois lavalta.
Mikko Heinön Treno della notte klarinetille, bassoklarinetille, sellolle ja pianolle vuodelta 2000 esitettiin viimeisenä. Monet säveltäjän tyypillisimmistä tyylipiirteistä ovat keskeisessä asemassa teoksessa - motorisuudesta syntyvä rytminen vauhti, kahden laajan soinnun vaihtumisesta syntyvä vakaa harmoninen pohja ja soittimellinen taituruus.
Heiniö kätkee välillä minimalismiin vivahtavan poljentonsa niin, että se vain välähdyksenomaisesti vilahtaa kuuluvissa, mutta silti muistuttaa olemassaolostaan. Säveltäjä esittelee musiikkia erilaisiin satsityyppeihin puettuna - lähtötilanteessa satsi on paksua ja monisyistä, mutta ennen päätöstä käydään läpi myös karumpia ja toisaalta läpikuultavampia sointimaisemia.
MATTI LEHTONEN
• Mikko Raasakka, klarinetti, Eeva Rysä, sello ja Tuomas Turriago, piano Sibelius-museossa 27. lokakuuta. - Meriläinen, Lyytikäinen, Hämeenniemi, Tiensuu, Heiniö.
