Silloin kun kidutus oli sielunhoitoa

TS/Jori Liimatainen<br />Turun kirja- messuilla tänä vuonna vieraillut Jan Guillou osaa hätkähdyttää myös uusimmalla teoksellaan.
TS/Jori Liimatainen
Turun kirja- messuilla tänä vuonna vieraillut Jan Guillou osaa hätkähdyttää myös uusimmalla teoksellaan.

Trillereillään ja Ruotsin keskiaikaan sijoittuvien romaaniensa ansiosta maailmanmaineeseen kohonnut Jan Guillou säväyttää myös tuoreella teoksellaan Noitien asianajaja . Sen pääaiheena ovat 1600-luvun noitavainot Pohjolassa, eritoten Ruotsissa. Guilloun tarkoituksena oli alkujaan kirjoittaa aihepiiriin liittyvä romaani. Noitavainoista on kuitenkin niin paljon autenttista lähdemateriaalia ja tutkimuskirjallisuutta, että Guillou katsoi sen kahlitsevan mielikuvitustaan. Romaanin asemesta hän päätti kirjoittaa noitavainoista journalistisen raportin.

Guillou on maagisen taitava kirjoittaja, kuten aiheeseen sopii. Hän todella pysäyttää lukijan kirjan ääreen. Mitään varsinaisesti uutta noitakysymyksestä hän ei esitä, mutta hänen lukeneisuutensa aihepiiristä on laaja, ja hän avaa kiinnostavia näkökulmia jo tunnettuihin tosiseikkoihin. Guilloun keskeinen tietolähde on ollut ruotsalainen tutkija Bengt Ankarloo, joka kuuluu Euroopan arvostetuimpiin noitavainojen tuntijoihin.

Katoliset lempeämpiä

Noitien asianajaja vahvistaa sen jo varsin yleisesti tunnetun tosiasian, että keskiajan ja uuden ajan alun katolinen kirkko ei ollut erityisen innokas noitien jahtaaja. Kuolemantuomioita langetettiin varsin säästeliäästi. Paljon ärhäkämmin esiintyivät protestanttiset kirkkokunnat, esimerkiksi Ruotsi-Suomen evankelis-luterilainen kirkko.

Katolisten ja protestanttien noitaoikeudenkäynneissä oli myös se mielenkiintoinen ero, että katolisella puolella noituuden tunnustaminen johti yleensä vain tiettyihin katumusharjoituksiin. Viimeiseen asti kieltäminen sen sijaan vei roviolle. Protestanttisella puolella syytetyn kannatti sitä vastoin kiistää syyllisyytensä niin kauan kuin hän suinkin pystyi, koska oma tunnustus oli usein yksinään riittävä peruste kuolemantuomiolle.

Guillou keskittyy Ruotsin suuriin noitavainoihin 1660-1670-luvuilla. Tuolloin puhkesi mittavia noitavainoja erityisesti Taalainmaalla ja Pohjois-Ruotsissa, ja tartunnan sai myös ruotsinkielinen Pohjanmaan Suomen puolella. Lähtölaukauksena hysterialle oli 11-vuotiaan paimentytön Gertrudin toiminta kuttujen saamiseksi takaisin saarelta, jonne ne olivat karanneet. Tapahtumaa edelsi tappelunnujakka pikkuveljen kanssa. Alakynteen jäänyt veli mahdollisesti levitteli juttuja Gertrudin käyttämistä taikakeinoista kuttujen takaisin saamiseksi. Joka tapauksessa huhumylly paisui sellaiseksi, että Gertrudin väitettiin mm. kävelleen vetten päällä kuttuja saarelta hakiessaan.

Pitkän kieltämisen jälkeen Gertrud alkoi lopulta itse tunnustaa noituuteen liittyviä syntejään. Tytölle langetettiin kuolemantuomio, mutta se muutettiin lievemmäksi kirkkorangaistukseksi. Tyypillinen noitauskon piirre oli pidot Blåkullassa, jonne noidat lensivät pitämään irstaita orgioita Paholaisen kanssa. Toisin kuin monissa muissa maissa ruotsalaisten noitavainojen tyypillisenä piirteenä oli lapsitodistajien aivan keskeinen asema. Tuhannet lapset ilmiantoivat noitia ja sepittelivät kertomuksia myös omista Blåkullan matkoistaan. Kertomukset olivat usein hyvin yksityiskohtaisia.

Kidutus sielunhoitoa

Noitahysteria levisi laajoille alueille Pohjois-Ruotsiin ja myös Tukholmaan. Tuloksena oli kolmisen sataa noitina teloitettua ihmistä. Syntinsä tunnustanut sai armon tulla teloitetuksi ennen roviolla polttamista, tunnustamaton poltettiin elävältä. Tunnustamista pidettiin hyvin tärkeänä, koska tällainen syntinen saattoi katua ja näin pelastaa sielunsa. Tästä näkökulmasta kidutus tunnustuksen saamiseksi oli oikeastaan sielunhoidollista toimintaa.

Noitahysteria ja teloitusten aalto olisi paisunut todennäköisesti vielä entisestään, mikäli esivalta ei olisi siihen puuttunut. Papiston ja maallisten vallanpitäjien suhtautumisessa noituusväitteisiin oli horjuvuutta. Myös noituuden luonteesta käytiin kiistaa. Vanhastaan tunnettu musta magia, maleficium, oli onnettomuuksien aiheuttamista taikakeinoin. Paljon pahempi asia oli kuitenkin varsinainen noituus, johon kuului liiton tekeminen Paholaisen kanssa.

Ankara ja lempeä linja vaihtelivat viranomaisissa. Aluksi suhtautuminen oli ankaraa. Ajateltiin, että muutamat teloitukset taltuttaisivat hysterian. Kun näin ei käynyt, suhtautuminen noituuteen alkoi vähitellen muuttua korkeimman esivallan piirissä. Kysymys ei ollut siitä, etteivätkö papisto tai vallanpitäjät olisi uskoneet noituutta olevan olemassa. Hyvin harva ainakin julkisesti uskalsi ilmaista tällaisen näkemyksen. Vallalle pääsi kuitenkin käsitys, että useimmissa tapauksissa oli kysymys yksittäisten ihmisten houreista, todellista noituutta oli vain harvassa.

Suomen tilanteessa mielenkiintoista on se, että noitavainot rajoittuivat lähes yksinomaan Ahvenanmaalle ja Pohjanmaan ruotsinkieliselle alueelle, jonne vaikutteet Ruotsista tietysti helposti tulivat. Suomalaisia 1600-luvun noitavainoja tutkineen Antero Heikkisen mukaan muualla Suomessa noitaoikeudenkäynnit olivat harvinaisia.

Guillou pohtii paljon noitavainojen taustaa. Mistä vainot johtuivat? On puhuttu vallanpitäjien tietoisesta kurituskampanjasta rahvasta kohtaan. Feministinen selitys lähtee siitä, että aikakauden lääkärit (miehet) halusivat raivata kilpailijat, so. parannustaitoiset loitsijanaiset tieltään.

Erään selityksen mukaan huumaavien kasvien nauttiminen sai todistajalapset ja noituudesta syytetyt tekemään tunnustuksia.

Guillou pitää näitä selityksiä kestämättöminä. Noitahysterian laukaisijoita eivät ensi sijassa olleet vallanpitäjät (tosin osalla papistosta oli siinä keskeinen rooli), vaan se kumpusi ennen kaikkea rahvaan omista riveistä. Ihmiset joutuivat kollektiivisen hulluuden valtaan. Hallitusvallan asenne horjui, mutta viime vaiheessa se teki päättäväisesti lopun noitahysteriasta, vaikka teologinen oppi noituudesta ja Paholaisen liittolaisuudesta säilyi pitkälle 1700-luvulle. Feministisen selityksen Guillou teilaa sillä, että lääkäreitä oli hyvin vähän ja he toimivat kaupungeissa. He eivät voineet mitenkään kokea maaseudun "noita-akkoja" ammatilliseksi uhakseen. Lääkekasvit ovat niin ikään mielikuvituksellinen selitys. Tuhansien ihmisten olisi täytynyt hallita niiden käyttö ja vieläpä samanaikaisesti ja oikeilla annostuksilla.

Yksilöiden merkitys

Guillou korostaa yksilöiden merkitystä historian kulussa. Hän mainitsee useita pappeja ja virkamiehiä, jotka kylmäpäisyydellään pelastivat satojen tai tuhansien ihmisten hengen. Nämä aikansa individualistit ja skeptikot eivät antaneet joukkohysterian sumentaa mieltään.

Kirjansa lopussa Guillou pudottaa poleemisen pommin. Hän käsittelee paljon esillä olevaa pedofiliakysymystä. Guillou vetää yhtäläisyysmerkit noitavainojen ja monien pedofiliasyytösten välille. Hän mainitsee groteskeja esimerkkejä siitä, millaisia pedofiliatutkimuksia ja -oikeudenkäyntejä Saksassa, Norjassa ja Ruotsissa on käyty. Hän keskittyy päiväkodeissa tapahtuneiksi väitettyihin pedofiliatapauksiin. Lasten kertomukset voivat asteittain saada järjettömiä ulottuvuuksia: eräänkin päiväkodin setä oli muka järjestänyt kymmenille lapsille seksiorgioita maanalaisessa kammiossa Mustanaamioksi pukeutuneena ynnä muuta yhtä uskottavaa. Mitään materiaalisia todisteita ei ollut löytynyt, mutta vanhemmat ja psykologit olivat vakuuttuneita miehen syyllisyydestä.

Guillou viittaa noitavainojen lapsitodistajiin, joiden kertomukset Blåkullassa käynneistä olivat yksityiskohtaisia ja aikalaisten mielestä täysin uskottavia. Yhtä uskottavia, kuin moniin pedofiliatapauksiin nykyisin liittyvät kertomukset.

Guillou toteaa alakuloisena, että ihminen ei opi historiasta mitään.

JARI LYBECK

• Jan Guillou: Noitien asianajaja . Suom. Tapio Koivukari. Johnny Kniga 2004.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.