Kirja-arvostelut

Juha Seppälä: Mitä sähkö on?

Juha Seppälä on vireessä. Keväällä ilmestyneen sapekkaan poliittisen Routavuosi -romaanin perään hän palaa yksityisempiin tarinoihin novellikokoelmalla Mitä sähkö on?

Menneisyyden ote ihmiseen korostuu Seppälän henkilöissä kuten aiemminkin, mutta kokoelman antoisin piirre on useammassa novellissa varioituva törmääminen järjen rajoihin.

Tiheätunnelmaisessa avausnovellissa Pääsiäisyö järjen ongelma on moraalinen. Kertoja on jo kuolleen väkivaltaisen juopon poika, jolle isän petos ja äidin alistuminen ovat ylitsekäymättömiä vihan lähteitä. Poika asettaa äitinsä käräjille, mutta elämäänsä tuomitsemaan tämä ei enää alistu. Kun pitkä päivä on matkannut pääsiäisyöhön, poika on kenties oppinut sietämään elämän valintojen irrationaalisuutta.

Pääsiäisyön kristillinen poikansa hylkäämisen tematiikka ja Jugoslavian "maan isää" Titoa koskevat pohdinnat laventavat novellin kattamaan aikuistumisen yleensä. Tavalla tai toisella isä hylkää aina ja isä on hylättävä, olipa hän biologinen tai symbolinen.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kultalammessa harjoitellaan elokuvana tunnetumpaa samannimistä näytelmää. Esittäjien eri tavoilla hukatut elämät vertautuvat näytelmän vanhusparin runolliseen yhteisen elämän hyvästelemiseen. Dramaturgisesti taitava novelli jää hiukan hakemaan sanottavaansa.

Seksipelejä

Lähteessä keski-ikäinen pari lähtee lomalle pohtimaan seksielämänsä piristämistä parinvaihdolla. Matka suuntautuu miehen menneisiin asuinpaikkoihin, ikään kuin tämä yrittäisi löytää niistä vastauksen.

Matkan edetessä aikeesta keskustellaan keskittyen käytännön ongelmiin pienimpiä yksityiskohtia myöten ja vältellen kysymystä "miksi". Tunnekuohut ja tunnevammat yritetään estää suunnittelemalla.

Lähde on terävä kuvaus modernin kulttuurin jakomielisistä käskyistä. On mentävä aina eteenpäin kohti tuntematonta, esimerkiksi ongelmattoman parisuhteen rikkomisen hinnalla. Paikalleen ei voi jäädä vaikka paikallaan olisi hyvä. Toisaalta on hallittava ja kontrolloitava, siivottava epävarmuus ja vaara pois maailmasta viimeistä nurkkaa myöten.

Myös Bisnesenkelissä kontrollin näyttämönä on seksi. Novelli kuvaa bisneshaita, joka haluaa manipuloida ihmisiä yhtä kylmästi kuin "jalostettavia" yrityksiä. Hän törmää kuitenkin sekä valtansa että ymmärryksensä rajoihin naisessa, jolle hänen maailmansa ja sen arvomittarit ovat merkityksettömiä. Miehellä ei muuta ole. "Kassavirtani oli puoli vuotta ollut heikko, irtautumistuotot mitättömiä" on kolkon tunne-elämän metaforiikkaa.

Upea niminovelli

Kokoelman huikea helmi on sen niminovelli. Sähköasentajan monologin luettuaan ei enää katso ilmassa kulkevaa sähkölinjaa hajamielisesti.

Se on kenttämiehen käytännön kokemuksesta vaikutusvaltansa saava varoitussaarna ihmiskunnalle, joka luulee hallitsevansa luonnonvoimat ja elää teknologiansa varassa omahyväisen huolettomasti.

Se on myös paraabeli teknologian asemasta modernin alitajunnan kuvastossa ja pyhän paikasta teknologisessa maailmassa. Novellin sähkömiehet ovat "suuren virran" pappeja ja heidän välineensä ja toimenpiteensä modernin ajan rituaaleja: "Alumiini satakolmekaksi. Se ei ole enää johdinta, se on suora, järeä yhteys täältä ikuisuuteen".

Kliinisen täsmälliset kuvaukset sähköiskun kokemuksesta ja vaikutuksesta ruumiiseen muuttuvat runoudeksi. Sähköisku on kauhea ja hurmiollinen näky Jumalaan tai tyhjyyteen. Harva selviää, kukaan ei entisenään.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Mitä sähkö on? lainaa kauhufantasioilta ja muistuttaa Borgesin ja Kafkan novelleja, joissa tyylittelevän mystifioiva kerronta riisuu arkiset järjestykset tuttuudestaan. Seppälän nerokkuutta on tarttua arkipäiväiseen ilmiöön. Joku ilkkaremes pelottelisi geeniteknologialla saamatta sanottua muuta kuin että hyviä juttuja ei pidä antaa pahoihin käsiin.

Päätösnovellissa Kimalaisen hunajaa palataan konkreettisestikin maan pinnalle. Palataan myös alun irtautumisteemaan mutta valoisampiin muistoihin. Novelli on muistokirjoitus isoisälle mutta samalla myös jo omalle nopeasti katoavalle elämälle. Seppälä limittää elämäkerran ikuistamisen kertomukseksi kerrontahetken kauniiseen katoavuuteen.

"Senkö vuoksi kirjoitan, ettei mikään päättyisi". Vaikkapa sen.

LAURI OINO

• Juha Seppälä: Mitä sähkö on? WSOY 2004.