Kulttuuri

Säätiloja, otsikoita ja itsensä paljastamisia

TS/<br />Jari Silomäen Sääpäiväkirjassa on yksi kuva päivää kohti. Jokaiseen kuvaan Silomäki on kirjoittanut päivän tapahtumista.
TS/
Jari Silomäen Sääpäiväkirjassa on yksi kuva päivää kohti. Jokaiseen kuvaan Silomäki on kirjoittanut päivän tapahtumista.

"Tänään kaikki hyvin." Fotofinlandia-palkinnon tänä vuonna voittanut Jari Silomäki on halunnut päättää Wäinö Aaltosen museon studioon rakentamansa, muuten melankolisen kokonaisuuden lohdullisesti. Lause on kuvasta, joka on kuvattu Turun Vartiovuorelta kohti Tyksiä. Kuva saa voimansa tekstin ja kuvan yhdistelmästä sekä ennen kaikkea siitä, että samalla tavalla tehtyjä kuvia on näytteillä paljon, tällä kertaa lähes sata.

Kokonaisuus, joka elää näyttelystä toiseen, kulkee nimellä Sääpäiväkirjani . Silomäki on kuvannut aihetta vuodesta 2001. Hän kuvaa yhden maisemakuvan päivässä, kertoen näin sekä vaihtuvista säätiloista että niistä paikoista, joissa hän on liikkunut. Lopuksi hän kirjoittaa kuvan päälle tekstin jostain kyseisenä päivänä häntä ajatteluttaneesta asiasta. Tekstit käsittelevät sekä uutisista tuttuja maailmantapahtumia että Silomäen henkilökohtaista elämää.

Silomäen työt ovat sukua sellaiselle kuvakerronnalle, esimerkiksi sarjakuvalle, jossa kuva ja teksti kertovat aluksi erillisiä tarinoita, mutta jotka lopulta niveltyvät kiinni toisiinsa. Yhdessä ne luovat tunnelman, joka olisi mahdotonta saavuttaa ilman toista.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Temaattisesti arkaa

Silomäen työ tuntuu ihanan viattomalta. Vierekkäisistä kuvista voi lukea valokuvaajan ja jonkun hänen kaverinsa viinanjuonnista ja toisaalta Saddamin patsaan kaatumisesta Irakissa. Tässä laaja-alaisuudessa piilee kuitenkin myös hänen kuviensa heikkous. Silomäki käyttää materiaalinaan maailmalla meneillään olevia kriisejä, mutta tietoisuus niistä on ainoastaan otsikko- tai lööppivälitteistä. Kuvaaja ei ole koskaan osallinen niistä itse. Aiheisiin ei mennä yhtään pintaa syvemmälle.

Toisaalta kuvat ovat laajasti ymmärrettäviä juuri sen vuoksi, ettei moni katsojakaan tiedä tai piittaa maailman tapahtumista sen enempää. On kuitenkin huolestuttavaa, että mistä tahansa, kuinka suuren mittakaavan tahansa omaavasta tilanteesta selviää julkisella päiväkirjamerkinnällä. Tällaisia asioita soisi nähdä käsiteltävän myös perusteellisemmin. On rohkeutta paljastaa oma tietämättömyytensä ja naiiviutensa. Silomäki toimii näin. Lisäksi hän valottaa ihmisen itsekeskeisyyttä oivallisesti. Jos ajattelee esimerkiksi kuviin dokumentoituja tapahtumia, Silomäessä itsessään isoimman fyysisen seurauksen saa aikaan ilmoitus hänen Fotofinlandia-finaaliin pääsystään: kuvaan kirjatun tekstin mukaan taiteilija kävelee kirjeen luettuaan niin pitkälle kuin jaksaa, ja tulee sitten taksilla kotiin. Sen sijaan esimerkiksi päivä jolloin Yhdysvallat aloitti pommitukset Afganistanissa on pelkkä tekstimerkintä kuvassa.

Silomäki myös piirtää valokuvataiteilijasta verrattain romantillista kuvaa. On henkilökohtaisia suhdeongelmia, taiteilija matkustelee laajasti, on viittauksia korkeakulttuurisiin harrasteisiin sekä ajan hermolla pysymiseen. Myyttinen taiteilija elää ja voi hyvin.

Katsoja työn osana

Kuvat hakevat visuaalisen ilmeensä kymppikuvan ja hienostelevamman taidekuvan risteymäpisteistä. Kuvat ovat informatiivisesti banaaleja. Merkityksettömän ja mitäänsanomattoman kuvaaminen on kuitenkin oleellinen osa arkeen pureutuvan valokuvataiteen perinnettä. Ylevää, ja ylevöittämistä, väistelemällä pyritään kertomaan jokapäiväisestä. Lisäksi kuvaaminen itsessään on tärkeää. Samalla tavalla kuin snap shot -kuvien kuvaaminen on rituaali tavalliselle kuvaajalle, on Hasselbladilla päiväkirjamerkinnän tekeminen rituaali Silomäelle.

Silomäessä on myös annos perinteistä katukuvaajaa; hän kantaa kameraa mukanaan koko ajan. Enää vain harva valokuvataiteilija toimii näin. Erotuksena klassiseen katukuvaukseen hänen kuvissaan on ihmisiä verrattain niukasti. Ja silloin kun ihmisiä esiintyy, eivät he ole kuvan erityinen aihe.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kiinnostava taide on sellaista, joka pakottaa katsojan ajattelemaan ja tuntemaan ja joka on esteettisesti harkittua. Silomäen työt eivät ole yksioikoisia ja niihin on helppo suhtautua myös kriittisesti. Tämä ei kuitenkaan vähennä niiden kiinnostavuutta. Kuvilla on harvinaislaatuinen voima vetää katsoja osaksi niissä kerrottua tarinaa. Kuvien äärellä alkaa helposti miettiä sitä, missä itse oli esimerkiksi silloin, kun Anna Lindh murhattiin. Kuvat antavat katsojalle mahdollisuuden olla osa työtä.

HARRI PÄLVIRANTA

• Jari Silomäki: Sääpäiväkirjani . Wäinö Aaltosen museon studio - 26. 9.

TS/
TS/