Kulttuuri

Upea kuvaus Pietarin suomalaisesta elämästä

TS/Helsingin yliopiston kirjasto<br />J.B.J. Breton de la Martiniere: La Russie (Pariisi 1813).
TS/Helsingin yliopiston kirjasto
J.B.J. Breton de la Martiniere: La Russie (Pariisi 1813).

Pietarin suomalaiset on usein kuultu sanapari, mutta harvalla on ollut jäsentynyttä tietoa siitä, millaista suomalaisten elämä tsaarien Pietarissa todella oli. Åbo Akademin historian professori Max Engmanin uusi teos Pietarinsuomalaiset etsii vertaistaan. Se on seikkaperäisin ja laajin Pietarissa eläneiden suomalaisten elinoloista ja toimista ilmestynyt kirja.

Engman on kirjoittanut Pietarista aiemminkin kirjoja ja artikkeleita. Suomalainen Pietari on hänelle tuttu vuosikymmenten takaa. Teoksensa alkusanoissa hän toteaa kiinnostuneensa aiheesta noin 30 vuotta sitten selvitellessään valtionarkiston virkamiehenä Pietarissa kuolleen suomalaisen hopeasepän taustoja.

Pyhän Pietarin - ei siis luojansa tsaari Pietari Suuren - mukaan nimetty Nevan kaupunki on keinotekoinen. Se nousi suomalaisten asuttamalle suoseudulle. Nevan suistomaalla oli jo 1600-luvulla Ruotsin rakennuttama Nyenskansin linnoitus sekä Nevan ja Ohta-joen yhtymäkohdassa Nyenin kaupunki. Moni sen asukkaista oli suomalainen.

Muuttoliike aiheutti työvoimapulan

Suomalaiset osallistuivat myös Pietarin rakentamiseen. Työvoimaa komennettiin Viipurista vuodesta 1714 ja sitten myös Savosta. Myöhemmin Pietarista löytyi runsaasti työtä ammattitaitoisille suomalaisille: muurareille, puusepille ja palvelijoille. Muuttoliike Pietariin oli vuoden 1750 tienoilla niin suurta, että se aiheutti työvoimapulaa Suomessa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

1700-luvun hovikaupunki-Pietarista kehittyi maan tärkein satama. Se oli myös Venäjän ikkuna Eurooppaan. Viipuri, Käkisalmi ja Sortavala olivat kauppayhteyksissä Pietariin jo 1710-luvulta, mutta vuoden 1809 jälkeen muunkin Suomen kauppayhteydet kaupunkiin vilkastuivat. Esimerkiksi rahtilaiva Murtaja aloitti liikenteen Turusta Pietariin vuonna 1842, mutta jo 1700-luvun lopulla Turusta purjehti sinne vakituisesti muutama laiva.

Kannakselaiset lahjoitusmaiden talonpojat kuljettivat erilaista tavaraa Pietariin 1700-luvun alkupuolelta. Sakkolassa nahan parkitsemiseen tarvittavan pajunkuoren viennistä Pietariin tuli miltei pitäjän pääelinkeino, ja puolentoista vuosisadan aikana suomalainen talonpoikaisvoi oli "vähitellen hiipinyt jokaisen pietarilaisen sieluun", kuten Åbo Underrättelser kirjoitti vuonna 1889.

Suomalaiset opettivat savukalan syönnin

Kalaa tuotiin Pietariin aina Pohjanmaata myöten ja savustetun kalan syömisen venäläiset oppivat Engmanin mukaan suomalaisilta. Vielä vuonna 1913 Pietariin vietiin päivittäin 25 000 kiloa kalaa, 35 000 kiloa voita ja 47 000 litraa maitoa.

Pietarin kauppa oli ennen kaikkea suomalaisten talonpoikien hallussa. Rahtia vietiin niin maitse kuin meritse. 1830-luvulta talonpoikaispurjehdukset Uudeltamaaltakin suuntautuivat Pietariin eikä enää Tukholmaan.

Pietarilaisten vaikutus Suomessa etenkin Kannaksella näkyi 1850-luvulta kesäasutuksen laajenemisena. 1900-luvun alussa kesäasukkaita oli jo yli 50 000 henkeä kesää kohti. J. V. Snellman näki vuonna 1845 Pietarin kaupassa myös kielteisiä piirteitä todeten, että kun rahvas oli alkanut käydä kauppaa Pietarissa epärehellisyys kaupankäynnissä oli lisääntynyt.

Suomesta vietiin kaikkea mahdollista Pietariin kuten mahtavia graniittipylväitä ja marmoria, jotka koristavat Nevan metropolia. Iisakin kirkon komeat graniittipylväät ovat Pyterlahdelta ja Kasanin katedraalin lattiaa ja marmoripalatsia koristaa Ruskealan marmori.

Eri aihealojen seikkaperäinen, elävä teksti osoittaa Engmanin tietojen laajuuden. Hän on perehtynyt myös venäläiseen kaunokirjallisuuteen, mikä ilmenee läpi teoksen. Mielenkiintoinen on esimerkiksi puolalaisen Adam Mickiewiczin Pietari -runon ja Aleksandr Pushkinin Vaskiratsastajan vertailu.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Seurakunnat ja koulut tärkeitä toimijoita

Suomalais-ruotsalaisella seurakunnalla oli alusta pitäen tärkeä merkitys suomalaisväestölle. Seurakunnat eriytyivät myöhemmin. Seurakuntien merkittävin työ hengellisen elämän ohella oli koulutoiminta. Suomalaisen seurakuntaan perustettiin koulu vuonna 1844. Mutta kun koulu oli pitkään seurakunnan alainen, pappien sana oli laki. Tämän saivat kokea koulun uudistusmieliset tarkastajat Uno Cygnaeus, joka lähti Pietarista katkerana Suomeen ja sittemmin Johan August Hagman. Hagman perusti kaupunkiin vuonna 1870 Pietarin Sanomat -lehden. Kirkon ja koulujen ympärillä oli monenlaista virike- ja kulttuuritoimintaa.

Pietarin vetovoima oli suomalaisille muuttajille tärkeä ja Pietarin etuja olivat työn lisäksi vapaammat olot ja korkeampi palkka. Myös mestariksi pääsi helpommin kuin Suomessa. Muuttajissa oli miltei yhtä paljon naisia ja miehiä, kun naiset olivat olleet vähemmistönä 1860-luvulle saakka. Nevan kaupunkiin lähdettiin Suomesta piikomaan ja toimimaan sisäkköinä. Pietarissa suomalaisnaisilla oli hyvät avioliittomarkkinat. 1800-luvun lopulla Suomesta tuli etenkin tehdastyöläisiä ja rautatieläisiä.

Suomalaisen pää kesti korkeuksia

Suomalaisilla oli yleensä rehellisen, hyvän työntekijän maine. Nuohoojat olivat miltei kaikki suomalaisia. Suomalaisten pää "kesti korkeuksia". Lisäksi venäläiset nuohoojat varastivat huoneistoissa liikkuessaan.

Engmanin kuvaukset suomalaisen palvelusväen ja työläisten oloista ovat kiehtovaa luettavaa ja ajankuvausta. Hauskoja yksityiskohtia ovat kansanomaisten luonteenpiirteiden kuvaukset.

Moni suomalainen upseeri käytti hyväkseen Pietarin korkeakoulujen mahdollisuuksia. Tunnetuin heistä oli Carl Gustav Emil Mannerheim.

Neljättä sataa suomalaista insinööriä työskenteli Pietarissa. Heidän joukossaan oli kansallisrunoilijamme J. L. Runebergin poika Robert, joka johti insinööritoimistoa. Menestyksekkäin Pietarissa 1800-luvun alussa toiminut höyrylaivayhtiö oli suomalaisen Fridolf Rafael von Haartmanin perustama.

Runoilija Edith Södergranin äidin isä, turkulainen valuri Gabriel Michelsson Holmroos perusti valimon Pietariin, ja Oy Chrictonilla oli kaupungissa konepaja. Erityiseen kuuluisuuteen nousivat suomalaiset kultasepät, joista moni työskenteli Fabergélle. Alma Pihl, Alexander Tillander, Jalmari Haikonen ja lukuisat muut taitavat suomalaiset kultasepät olivat arvostettuja Pietarissa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Engman esittelee kirjassa myös Aurora Karamzinin legendaarisen uran Pietarin hovissa

Prostituoituja ja lapsikauppaa

Mutta eivät kaikki suomalaiset menestyneet Pietarissa. Pietarissa oli vuonna 1888 poliisin valvonnassa 2 915 prostituoitua, joista suomenkielisiä oli 165. Luku oli suurempi kuin Suomen suurimmissa kaupungeissa rekisteröityjen ammattiprostituoitujen määrä yhteensä. Myös suomalaista lapsityövoimaa käytettiin hyväksi, ja onnettomat suomalaiset jopa kauppasivat lapsiaan Pietariin. Suomalaisia kohdeltiin joissakin työpaikoissa todella huonosti syöttämällä heille jopa jätteitä ja asunto-olot olivat ala-arvoiset. Alkoholista tuli monen maanmiehemme ongelma.

Pietarista palanneita ryssiteltiin

Vuonna 1880 Pietarissa oli 24 400 suomalaista, kun pitkään Suomen suurimpana kaupunkina olleessa Turussa oli samaan aikaan 21 500 asukasta ja Helsingissä 38 700. Engman kuvaa tuolloista Pietaria Suomen toiseksi suurimmaksi kaupungiksi

Vallankumouksen jälkeen suomalaiset lähtivät Pietarista ja kotimaassa alkoi "ryssittely".

Engmanin teos on upea tietopaketti ja samalla mielenkiintoinen lukuteos. Kirjoittajan taustatiedot ovat uskomattomat. Historiallisten tosiasioiden välissä on värikkäitä tapojen ja ihmiskohtaloiden kuvauksia sanomalehdistä ja Engmanin tekemien haastattelujen satoa. Kokonaisuus on ehdotonta Tieto-Finlandia ainesta.

EIJA LOUENIVA

• Max Engman: Pietarinsuomalaiset . WSOY 2004.

TS/Eija Loueniva<br />Professori Max Engman Pietarissa.
TS/Eija Loueniva
Professori Max Engman Pietarissa.
TS/Museovirasto<br />Kirjan takakannessa on W. Timmin maalaus Traineau a glacons Finois vuodelta 1847.
TS/Museovirasto
Kirjan takakannessa on W. Timmin maalaus Traineau a glacons Finois vuodelta 1847.