Rick Wakeman ja Yes aloittavat
35-vuotisturneensa Suomesta

TS/Compic<br />Rick Wakeman on progressiivisen rockin legendaarisimpia kosketinsoittajia, jolle kelpaa harjoittelumieessä myös hotellin aulabaarin piano.
TS/Compic
Rick Wakeman on progressiivisen rockin legendaarisimpia kosketinsoittajia, jolle kelpaa harjoittelumieessä myös hotellin aulabaarin piano.

JARMO WALLENIUS

Analogia oli musiikin avainsana, kun edesmennyt pianistivirtuoosi Glenn Gould aikanaan julisti haltioissann Walter Carlosin moog-syntetisaattorilevytyksen Switched-On Bach vuoden 1968 parhaaksi albumiksi. Pian mellotron ja moog alkoivat tehdä tietään elektronisesta ja psykedeelisestä kokeilevasta musiikista aina Beatles-albumeille, progressiiviseen rockiin ja jopa folkiin asti.

Sittemmin Walter Carlosista muokattiin leikkauksella Wendy , mutta moog-syntetisaattorin isä, nyt jo 70-vuotias Robert Moog pysyi, ja englantilaiset sähkösormioiden megatähdet Keith Emerson ja Rick Wakeman olivat digitaaliset mini-moog -soittimet kainalossaan itseoikeutetusti läsnä, kun keksintöä ja keksijää nyt viime huhtikuussa juhlittiin Cornellin yliopistossa New Yorkin Ithacassa.

- Mellotron ja moog-syntetisaattori olivat mullistavia sähkösormioinnovaatiota, mutta niiden sisäänajo oli aluksi hankalaa. Ne olivat aluksi kookkaita ja hankalasti viritettävissä ja häiriöalttiita, mutta toimintakunnossa moogilla voi haastaa jopa kitaristit volyymin vyörytykseen. Minä sovelsin noita instrumentteja jo Strawbs-yhtyeessä ollessani ja soittaessani David BowienSpace Oddity -levytyksessä vuonna 1970, muistelee Rick Wakeman, 55.

Rick Wakeman on progressiivisen rockin elävä ikoni. Kosketinsoittaja on nyt toista kertaa Suomessa, sillä legendaarinen Yes-yhtye, johon Wakeman The Strawbs-yhtyeestä 1971 hyppäsi, aloittaa tänä iltana Euroopan kiertueensa Helsingin jäähallista. Konsertti on osa superkvintetin 35-vuotisturnetta.

- Palasin Yes-yhtyeeseen pari vuotta sitten, jolloin bändi teki eräänlaisen fanien hittilistakierroksen ympäri maailmaa. Nyt yhtye on liikkeellä erilaisessa hengessä, sillä soitamme kaikenikäistä Yes-musiikkia laidasta laitaan. Mukana on myös akustinen osuus, josta on kaikkien hämmästykseksi tullut toimiva osa tämänhetkistä lavanostettamme.

Taiteilijasta automaatiksi

Rick Wakeman on niin Yes-kosketinsoittajana kuin sooloartistinakin nähnyt progressiivisen ja sinfonisen rockin ylä- ja alamäet. Siinä missä tyylisuunta 1970-luvun alussa oli osa populaarimusiikkia, siinä se 1980-luvulla ja vielä viime vuosikymmenen alussa oli hyljeksitty ja hiipuvaa luonnonvara. Yesin suurhitti Owner of The Lonely Heart (1983) on aikakauden outo poikkeus.

- Myönnän, että proge koetaan tänä päivänä jo osaksi suurempaa musiikkiuniversumia siinä missä jazz, blues ja folk-musiikkikin. Oletin vielä jokin aika sitten, että nuoret, uudet kuuntelijat olivat löytäneet lajin vanhempiensa levyhyllyistä, mutta olin väärässä. Uusi yleisö seurasikin tuoreita progressiivisen rockin esittäjiä ja löysi mm. Yesin musiikin heidän avullaan.

Close To The Edge -klassikko ja vaikkapa The Six Wives of Henry VIII -soololevyni edustivat tuoreille kuuntelijapolville yllättäen myös täysin tuoretta ja relevanttia musiikkia.

Rick Wakemanin mukaan brittiläinen mediakin on viime aikoina havahtunut siihen tosiasiaan, että progressiivinen rock eri ilmenemismuotoineen on pysyvä musiikinmuoto, jolla on oma kannattajakuntansa ja jonka teoksista voi myös puhua modernin musiikin klassikkoina. Kuluttajakunta on tällaisen taiderockin tapauksessa ihanitsenäisesti päättämässä, mikä musiikki on kestävää ja mikä ei.

- Siinä missä musiikkibisneksessä vielä 1970-luvulla oli tilaa kokeiluille ja erehdyksille, siinä seuraavilla vuosikymmenillä musiikkia sapluunoitiin kovalla kädellä. Tilanne oli yllättäen samanlainen myös kirjallisuuden puolella, sillä kustantaja yritti sanella millaisia murhia esimerkiksi James Herbertin olisi pitänyt kauhutarinoihinsa kyhätä. Meistä muusikoista taas pyrittiin tekemään musiikillisia koneita ja tuotantoautomaatteja.

Ratkaisematon yhtälö

Kosketinsoittajan mukaan hänkin työsti tuolloin liukuhihnamusiikkia eri markkinoita kuulolla pitäen: Japanissa haluttiin hard rock -syntikkasoittoa, Saksassa suosittiin new age- ja ambient-Wakemania ja australialaisia miellytti klassiseen musiikkiin erikoistunut pianisti-Wakeman.

Lopulta ratkaisematon yhtälö kaatui levy-yhtiön syliin: kaup-

piaat, kuluttajat ja kosketinsoittaja olivat kaikki tyytymättömiä. Mikään ei toiminut.

- Progressiivisessa rockissa on paljolti kyse teemoista ja niiden varioinnneista, mutta musiikin pelisäännöt on aina hyvä tuntea ennen kuin lähtee murtamaan niitä. Kokeiluille on aina löydyttävä sijaa, sillä esimerkiksi Yesin musiikki koostuu paljolti palapelin paloista. Paloja rakennellaan, sovitellaan yhteen ja hylätään sekä poimitaan udelleen käyttöön. Minut palkattiin aikoinani yhtyeeseen muokkaamaan tuollaisia musiikillisia osia yhteensopiviksi. Kun taas ajattelen itseäni säveltäjänä, musiikki kohoaa aina jostakin kuvista. Sonaatti ei ole koskaan ollut minulle pelkkä sonaatti vaan vaikkapa kuva kadulla vaeltavasta koirasta.

Rick Wakemanin omat suosikkisäveltäjät tulevat Venäjältä. Sergei Prokofjev ja Igor Stravinski ovat hänen mielestään olleet oman aikansa progressiivisen musiikin luojia.

Yes esiintyy tänään Helsingin jäähallissa. Konsertti alkaa klo 20.