Haareminainen modernisaation symbolina?

TS/<br />Martha Lagercrantz: Nainen haaremipuvussa, noin 1928-37
TS/
Martha Lagercrantz: Nainen haaremipuvussa, noin 1928-37

Turun taidemuseossa esillä oleva näyttely esittelee Turussa vuosina 1920 - 1950 vaikuttaneiden naistaiteilijoiden tuotantoa. Naiset ovat Turun piirustuskoulussa opiskelleita, Turussa asuneita tai täällä näyttelytoimintaan osallistuneita.

Margareta Willner-Rönnholmin tutkimus väittää, että 1930-luvulle saakka naistaiteilijat olivat lähes näkymättömiä, kun sen sijaan 1940-luvulla huomio nimenomaan kiinnittyi naisiin.

Näyttely perustuu siis uuteen taidehistorialliseen tutkimukseen. Kuraattorina toiminut Margareta Willner-Rönnholm tuntee aihepiirin varsin hyvin. Hän on aiemmin julkaissut Turun piirustuskoulun historiikin Taidekoulun arkea ja unelmia (1996). Willner-Rönnholm sivusi näyttelyn teemaa myös väitöskirjassaan Konsten eller livet (2001), joka tarkasteli Turun piirustuskoulun vuoden 1950 vuosikurssin taiteilijoiden tuotantoa ja elämänkohtaloita.

Nyt näyttelyksi jalostettu tutkimus on osa Suomen Akatemian tutkimusprojektia, joka taidehistorian professori Eeva Maija Viljon johdolla on tutkinut naisten asemaa 1920- ja 1930-lukujen nykyaikaistumisessa ja sen ilmenemistä kuvataiteessa, taideteollisuudessa ja arkkitehtuurissa.

Aikalaiskritiikki hylki naisia

Willner-Rönnholm on lukenut tarkkaan ajan kritiikin. Se jätti usein naiset kokonaan vaille huomiota tai mainitsi heidät vain lyhyesti. Tärkeä vaikuttaja oli modernistitaiteilija Edwin Lydén, joka oli Uuden Auran taidekriitikko vuosina 1930 - 1942.

Kirjoituksissaan hän oli poleeminen ja kritisoi kärkevästi varsinkin naturalismiin kiinnittyneitä ulkoilmamaalareita. Toisaalta hän tuki 1940-luvun modernistisia naistaiteilijoita.

Samaan Punaisen huoneen miehiseen piiriin tutkielma liittää Turun Sanomien Weikko Puron, joka toimi arvostelijana 1911 - 1948. Puro oli kuitenkin tasapuolisemmin myönteinen niin modernisteille kuin traditionalisteillekin.

Kaikki jakolinjat eivät tietysti noudattaneet sukupuolijakoa. Sotien välinen Suomi oli Willner-Rönnholmin mukaan polarisoitunut yhteiskunta, jossa esiintyi niin luokka- kuin kieliristiriitoja, säätyeroja sekä luutuneita sukupuolirooleja. Ne naiset, jotka näissä olosuhteissa onnistuivat luomaan itselleen uran ammattitaiteilijoina, olivat yleensä säätyläisperheiden tyttöjä tai vapaamielisten porvareiden tai taiteilijoiden puolisoita.

Toisinaan naisista puhutaan ikään kuin kysymyksessä olisi homogeeninen ryhmä, vaikka tarkempi katse antaa ymmärtää, että "hovineuvoksettaret", "taiteilijavaimot" tai "jungmannit" eivät millään voi muodostaa mitään erityisen yhtenäistä luokkaa. Miestaiteilijat olivat ehkä useammin kumouksellisia boheemeja ja etenkin myöhemmin taustaltaan työväenluokkaisia kuin aikakauden taiteilijanaiset, mutta tässäkin puhtaat kategoriat kyllä sekoittuvat.

Miehet dominoivat

Willner-Rönnholmin keskeinen lähtökohta onkin näkemys miesten dominoimasta taidemaailmasta - kriitikoista, taiteilijoista ja osin opettajista. Sen taustan muodostaa tietysti naisen yleinen yhteiskunnallinen asema, jossa emansipaatiokeskustelu tuskin kunnolla on vielä alkanut.

Kaupungin taide-elämässä oli paljon pikkuporvarillisia piirteitä, jotka toiset vahvistivat, ja toisaalta heikensivät, naisten mahdollisuuksia tekijöinä. Vanhoillisuus saattoi näkyä esimerkiksi taiteen ostajakunnan tekemissä valinnoissa, mutta tätä ulottuvuutta tutkimus ei kartoita. Keskeisen näyttelyinstituution, Turun taidemuseon, suhdetta naiskysymykseen ei myöskään tarkemmin analysoida.

Kiinnostava kysymys on myös turkulaisen taiteen määrittely suhteessa pääkaupunkiin. 1920- ja 1930-lukujen Turkua on taidehistoriassa usein kuvattu vapaamielisyyden keitaaksi - ja siten Helsingin vastakohdaksi. "Turun koulun" tunnuspiirteitä olivat toisaalta modernistinen abstraktio, toisaalta mystinen ja runollinen surrealismi. Nämä piirteet on tapana liittää Edwin Lydéniin ja Otto Mäkilään, mutta nyt esillä olevan aineiston mukaan ne voisivat kytkeytyä myös Hilkka Toivolaan tai Anna-Liisa Riikkalaan. Kiinnostavaa on myös taidegrafiikan vahva nousu 1920- ja 1930-luvuilla, sekä kiinnostus monumentaalimaalausta kohtaan 1940- ja 1950-luvuilla.

Paljon ennen näkemätöntä

Lopulliseen näyttelyyn on valikoitunut 24 taiteilijaa. Useimmilta teoksia julkisissa kokoelmissa on vain niukasti tai ei ollenkaan. Esillä on siis paljon ennen näkemätöntä. Tuotantojen hahmottamista vaikeuttaa tosin se, että joiltakin taiteilijoilta on mukana vain yksi tai kaksi teosta.

Näyttelyluettelossa taiteilijat on ryhmitelty usein aika kursailemattomien alaotsikoiden alle. Salonkimaalareiksi tituleerataan Anna Snellman-Kailaa, jonka Turun linnan interiöörejä kuvaavat pastellimaalaukset olivat suosittuja, ja Aino Allia. Muotokuvamaalari Allin jännittävimpiä teoksia on maalaus elegantista ja itsetietoisesta kiinattaresta, Une dame chinoise (1929).

Hovioikeudenneuvoksettarina esitellään myös Pariisissa opiskelleet Agnes Raade ja haareminaisen kuvaaja Martha Lagercrantz. Raade on Willner-Rönnholmin mukaan se naistaiteilija, jonka teoksia on eniten turkulaiskodeissa.

Näyttelymateriaalin vanhimman ryhmän muodostavat kuitenkin ns. Önningebyn taiteilijat. Nimi viittaa Turun taidemuseon ensimmäisen intendentin, taidemaalari Victor Westerholmin kesäasuntonsa ympärille Ahvenanmaan Önningebyhyn muodostamaan taiteilijayhteisöön. Siellä työskenteli useita naismaalareita, joilla oli ulkoilmamaalaus lähtökohtanaan. Heitä olivat Elin Nordlund, Dora Wahlroos ja Hanna Rönnberg ( Pariisin kukkatori , 1889). Juuri näitä pleinairisteja kohtaan Lydén kohdisti kärkevää kritiikkiä.

Hovioikeudenneuvoksettarien taiteilijaidentiteetistä varsin poikkeavan ryhmän muodostivat taiteilijapariskunnat, joita näyttelyssä edustavat Margit Aarnio-Aaltonen, Greta Schalin, Laila Säilä-Henriksson, Hilkka Toivola ja Anna-Liisa Riikkala. Kuvaavasti otsikoitu on luku, joka käsittelee vierailevia, unohdettuja ja kadonneita näytteillepanijoita.

Grafiikan nousu

Taidegrafiikka nousee merkittäväksi ilmiöksi 1930-luvulla. Grafiikan opetus oli alkanut Turun piirustuskoulussa 1930, ja vuonna 1933 perustettiin Turun graafillisen taiteen yhdistys. Naisten panos taidegrafiikassa oli huomattava.

Kukka-asetelmia maalannut Greta Schalin oli tuottelias myös graafikkona. Taidokas kuivaneulan mestari oli Ester Borg ( Mustat hansikkaat , 1932, Papukaijatulppaani , 1952). Edith Wiklundin ilmaisu on harvinaisen voimallista, ja myös aihealueeltaan laajaa. Hän teki muun muassa kuvasarjan Outokummun kaivoksista. Wiklund oli myös hieno maalari, kuten osoittaa pätevästi maalattu ulkosaaristomaisema Matka Makilolle (1938).

Erinomainen metalligraafikko oli myös Laila Säilä-Henriksson, jonka kuivaneulatöissä ja viivasyövytyksissä suomalainen luonto kuvataan japanismin mieleen tuovalla esteettisellä herkkyydellä ( Kalliomänty , 1934).

Persoonallisia opettajia

Luettelon käsittelemistä opettajapersoonallisuuksista kiinnostavimpia on Liisa Tanner. Willner-Rönnholm määrittelee hänet moderniksi, itsenäiseksi ja henkisesti lujaksi naiseksi, jonka vaiettu suhde Olavi Paavolaiseen ilmenee vain etäisen tuntuisessa muotokuvaharjoitelmassa modernistikirjailijasta. Dramaattisempi on taiteilijan Kaksoisomakuva (1930-luku), jossa taiteilijan alter egona esiintyy jos ei aivan maskuliininen niin ainakin mondeeni boheemi.

Toinen kiinnostava persoonallisuus oli Lena Lindén, jonka suonissa virtasi seikkailijan veri.

Luettelossa häntä kutsutaan maailman ensimmäiseksi naisjungmanniksi. 17-vuotiaana Lindén otti pestin nelimastoiseen parkki Vikingiin, jolla purjehti aina Australiaan saakka. Lindén on toisinaan dekoratiivinen, mutta Orkneysaarilta (n. 1938) on taiteellisti ehjä ja Pommisuoja (1940) marraskuulaisen jykevä kuvaus sodan ajalta.

Turun modernismi

1940-luvulla "Turun koulu" alkoi vakiintua modernismin synonyymina tai siihen viittaavana käsitteenä. Sitä käytti tässä merkityksessä pääkaupunkilainen arvostelija Antero Rinne 1941, ja mielikuva vahvistui vuonna 1942 Helsingin taidehallissa järjestetyn näyttelyn myötä.

Modernisteista Anna-Liisa Riikkalan muotokieli on sukua aviomiehen Viljo Rannan runolliselle tyylille. Raunioita (1941) on yöllinen näky, jota dominoi murrettu punaruskea, sininen ja vihreä. Kiinnostavaa on myös useassa teoksessa dokumentoitu urbaanin kerrostalokaupungin esiinmarssi.

Varsin hieno taiteilija oli Hilkka Toivola, joka taidemaalariaviopuolisonsa Otso Karpakan kanssa kiinnostui fresko- ja lasimaalauksesta. Toivolan tyyli on samalla sekä runollinen että monumentaalinen, ja se saa usein ilmaisunsa niukan väriasteikon puitteissa. Tumma Mies ja kaksi lintua (1945) on aivan Otto Mäkilän tasoa.

Heli Ojanperä maalaa yön ja syksyn maisemia, jotka ovat samalla sekä ajattomia että modernia henkiviä. Katri Tätilä on epätasaisempi. Hän teki myös grafiikkaa ja keramiikkaa Kupittaan Savessa. Esillä olevat luonnokset ja luonnoskirjat kertovat vahvasta muodon tajusta.

Muita näytteillepanijoita ovat Ulla Söderholm, joka aluksi maalasi isänsä Ragnar Ungernin tapaan, mutta itsenäistyi ja teki myöhemmin mielenkiintoisia taiteellisia kokeiluita. Tuija Orsa osoittautuu mielenkiintoiseksi koloristiksi, joka myöhemmin ryhtyi maalaamaan täysin abstraktisti.

Epätasaista mutta tärkeää

Vaikka näyttelyn aineisto on epätasaista, on kokonaisuus tutkimukseen perustuvana näyttelyprojektina tärkeä. Temaattisella lähestymistavallaan se täydentää Wäinö Aaltosen museon isoja yhden tekijän tuotannon esittelyjä. Seuraavana siellä onkin vuorossa Edwin Lydén, ja on oletettavissa että Lydén-näyttely asettuu dialogiin Turun taidemuseon näyttelyn kanssa.

Jäämme myös odottelemaan Eeva Maija Viljon tutkimusprojektin Taidehistoriallisia tutkimuksia

-sarjassa syksyllä 2004 ilmestyvää julkaisua, jossa on ehkä tilaa käsitellä myös muita, tässä näyttelykokonaisuudessa vain hipaistuja teemoja.

LARS SAARI

• Turun koulun naiset 1920 - 1950 -näyttely Turun taidemuseossa Vartiovuorella - 23. 5.

TS/<br />Aino Alli: Une dame chinoise (Tshing-You-Houa-Liou-Kia-Kiu), 1929
TS/
Aino Alli: Une dame chinoise (Tshing-You-Houa-Liou-Kia-Kiu), 1929
TS/<br />Liisa Tanner: Mies Ruissalossa, 1947
TS/
Liisa Tanner: Mies Ruissalossa, 1947
TS/<br />Greta Schalin: Seinen rannalla, 1934
TS/
Greta Schalin: Seinen rannalla, 1934
Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.