Kulttuuri

Hetki maisemassa

TS/Arto Takala<br />Riikka Seikkula ja Tuulessa-teos.
TS/Arto Takala
Riikka Seikkula ja Tuulessa-teos.

Lakkaamaton autojen jylisevä virta on taustamaisema Riikka Seikkulan opinnäytetöille Studio Hyäryllisessä keskellä Aninkaistenmäkeä. Hiilellä, lyijy- ja kuulakärkikynällä toteutetut hyvin viitteelliset, pehmeät maisemapiirrokset kiertävät pientä sisätilaa ympäri ja muodostavat täydellisen vastakohdan ulkotilan autojen tylylle, mekaaniselle rytmille lasin takana.

Riikka Seikkulan (s.1976) mukaan hänen maisemansa eivät ole todellisia paikkoja vaan mielentiloja, jotka ilmaisevat ihmisen sisäistä eksymistä, itsensä kadottamista ja uudelleen eheytymistä. Näitä mielen sisäisiä prosesseja ja niihin liittyviä tuntemuksia Seikkula pyrkii piirroksissaan peilaamaan muun muassa paperin materiaaliin ja sen kokoon liittyvillä valinnoilla. Luonnoslehtiöistä repäistyt valkoiset arkit, joille Seikkula on piirtänyt tummansinisellä kuulakärkikynällä kahdeksan Kesämatka - nimiseen kokonaisuuteen kuuluvaa pientä piirrosta, tuntuvat alleviivaavan paitsi koko näyttelyn myös Kesämatkan hetkellisyyttä.

Tavallaan Seikkulan luonnosmaisella otteella rakennetut maisemapiirrokset rinnastavat ihmisen mielenmaiseman osaksi valon, varjon, pimeän ja tuulen kiertoa luonnossa. Ihminenkin on osa tätä ikuista liikettä, osa luonnossa toistuvaa kiertokulkua. Seikkulan suurelle, paperirullasta leikatulle ja näyttelytilan takaseinästä oikealle yhtenä kappaleena kiertävälle paperille piirretyt hiilipiirrokset Hetkiä hämärtyvässä ja tuulisessa metsässä sekä Tuulessa kuvaavat valon ja varjon häilyvyyttä luonnosmaisen suurpiirteisesti, ehkä runollisestikin. Seikkula osaa hyödyntää valkoista pohjapaperia, kun hän pyyhkii tummasta hiilestä esiin valoa metsän puun rungoille

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Näyttelykokonaisuuden viimeinen pienen pieni työ, sitä paitsi ainoa värillä merkitty, löytyy studion ikkunalta, niin sivusta ja syrjästä, että katsojan pitää mennä ulos aivan lähelle liikennettä vyöryviä kaistoja, jotta näkisi Haavoittuneen maiseman.

IINA ANTINLUOMA

• Riikka Seikkula: Kävelen metsän halki . Studio Hyäryllistä (Aninkaistenkatu 5 ) -6.5.