Kulttuuri

Runo kuin rukous

TS/<br />Runoilija Kamala Das <br />on väsynyt, <br />mutta onnellinen.
TS/
Runoilija Kamala Das
on väsynyt,
mutta onnellinen.

ANNA HEINILÄ

Kamala Das on yksi Intian tunnetuimpia englanniksi kirjoittavia nykyrunoilijoita. Dasin teoksia on käännetty niin japaniksi kuin serbokroatiaksikin ja hänen englanninkielistä tuotantoaan luetaan ympäri maailmaa.

Das saa aikaan voimakkaita tunteita rohkealla tyylillään ja aihevalinnoillaan ja on henkilönä yhtä ajatuksia herättävä kuin runonsakin.

Kamala Dasin runot käsittelevät tunteita, ihmissuhteita, himoa, seksiä ja seksuaalisuutta, rakkautta ja sen loppumista.

- Rakkaus loppuu, niin se vain on, Das toteaa lakonisesti. - Mikäli ei satu elämään lyhyttä elämää, kuten Romeo ja Julia. Heidän rakkautensa ei ehtinyt kuolla.

- Ihminen muuttuu päivä päivältä eikä huomisen henkilö välttämättä enää haluakaan samoja asioita kuin tämän päivän ihminen. Rakkaus loppuu, eikä se ole kenenkään vika. Se on ainoastaan inhimillistä.

Dasin tekstit eivät jätä kylmäksi. Eräs hänen kohunovellinsa on kuvaus kahden naisen välisestä rakkaudesta, joka on Intiassa niin epätunnustettua, ettei se ole päässyt edes rikoslakiin miesten "luonnonvastaisen" rakkauden tavoin. Dasin runoissa on läsnä kuolema, kauniina, ei pelottavana, myös vertauskuvallisena tehokeinona, vaikka suhteen päättymisen symbolina.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Dasin runoista voi aistia tietynlaisen asenteen elämää kohtaan. Päätä karjalan mäntyyn, kerta toisensa jälkeen, mutta pilke silmäkulmassa.

- Huumori on elinehto, rakkaudessa ja muutenkin. Ilman sitä kadottaa tasapainon.

- Lopulta sitä saattaa jossakin ihmissuhteessa huomata vain osallistuvansa toisen unelmaan. Ei siitä kannata tuntea syyllisyyttä, jos ei siihen muottiin sovikaan, jos haluaakin jotain muuta. Sitä se on, elämä, ikkunaostoksilla oloa, haluamansa etsintää, yrittäen ja erehtyen, yrittääkseen jälleen.

Tunnista vapautesi

Das ei alistu kategorioihin eikä kunnioita ehdottomuuden käsitettä. Hän kuvailee itseään yhtä ailahtelevaiseksi kuin meri. Välillä myrskyää, mutta heti seuraavassa hetkessä seestyy.

Dasin meri on ollut tyyni jo pitemmän aikaa. 70-vuotiaaksi ehtinyt Das ei halua enää olla julistava sanansaattaja. Hän yksinkertaisesti kokee velvollisuudekseen kirjata ylös asioita, joita ympärillään näkee.

- En ole aktivisti. Silminnäkijän rooli sopii minulle nykyään paremmin.

Osa aiheista tulee omasta elämästä, mutta ei suinkaan kaikki, kuten monesti erehdytään luulemaan.

- Olen kirjoittanut köyhyydestä, vaikken ole sitä joutunut kokemaan, murhasta, vaikken ole sellaista tehnyt.

- Joskus luokseni saapuu 20-30:n hengen toimittajalaumoja. Tuossa ne sitten istua nököttävät olohuoneessani ja tuntien suurta sielujen sympatiaa valittavat rakkauselämistään ja miehistä ylipäätään. En jaksaisi kuunnella sellaista, olen väsynyt kakofoniaan.

- Naiset huutavat vapautensa ja oikeuksiensa perään sankkoina joukkoina, mutta liika on liikaa. Hyväkin sanoma kääntyy itseään vastaan aggressiivisen tulituksen myötä. Monet naiset Intiassa haluavat vapautta, mutta kun lopulta saavat sen huomaavat, ettei kukaan välitä heistä eikä heillä ole ketään, josta välittää. Kun kiintymys loppuu, voi yhtä hyvin kuolla.

Vapauden Das näkee ominaisuutena, joka kaikilla on.

- Vapauden perään itkeminen on sekä typerää etta turhaa. Se on vähän kuin toivoisi että, kunpa minulla olisi iho. Minä sanon: Sinulla ON vapaus, ole hyvä ja yritä tunnistaa se itsessäsi!

Moni rakentaakin vankilansa itse. Ja hukkaa avaimet.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Runous on rippi

Tavattuaan muslimimiehen, josta tuli rakastajansa muutamaksi kuukaudeksi, Das kääntyi hindulaisuudesta islamin uskoon vuonna 1999. Alussa oli vaikeaa, kun sekä hindut että muslimit protestoivat ja jopa uhkailivat Dasia.

- Uskon kuitenkin, etta kaikki uskonnot ovat vain myyttejä, myyttivyyhtejä. Ainoa todellinen on jumala, ainoa, jolla on merkitystä.

Das mieltää runojen kirjoittamisen myös eräänlaisena purkautumiskeinona.

- Se on kuin ripittäytyminen, siinä kirjoittaa itsestään kaiken ulos. Kirjoitan vieläkin hiukan, vaikka olenkin jo vanha leidi. Lähinnä uskonnollista runoutta, mutta sitähän runous on - rukoilua.

Väsynyt mutta onnellinen

Kirjoittaessaan Das ei ajattele sanomaa, hän vaivaantuu jopa puhuttaessa siitä.

- Minä vain kirjoitan, kukin saa tulkita runoni miten huvittaa, hän helähtää ilkikurisesti.

Kenties sanoman ei aina tarvitsekaan olla tietoista, kirjailijan teksteihinsä väkisin ujuttamaa julistusta. Sanoma voi syntyä tiedostamatta - eletystä elämästä, ympäröivän todellisuuden havainnoinnista, pään sisältä tai vaikka mistä. Ei sen muuta tarvitse ollakaan.

- Kirjoitan tunteista, omistanikin. Sitten myyn ne eteenpäin ja saan palkkion rojalteina. Se on minun työtäni, kutsumukseni. En suunnitellut tätä, en osannut odottaa tällaista menestystä.

- Minulla on ollut onnea elämässä, niin kirjailijana kuin naisenakin. Lapseni ovat kertoneet minulle, etta olen ollut hyvä äiti, mieheni sanoi, etta olen ollut myos hyvä vaimo. Mitä muuta voisin toivoa?

Yhteenvetomaisen kuuloisia lauseita vaikean sairauden uuvuttamalta naiselta, niin järkeviä ja hyväksyviä. Alistuvia? Luovuttavia? Ehkä. Kenties kyseenalaistajan roolin on aika siirtyä nuoremmille sukupolville, joilla on elämän kanssa vielä enemmän töitä tehtävänä.

Katkelma runosta Rakastunut :

Outo säväys/ kuuttomassa yössä kun kävelen/ kuistilla unta saamatta, miljoona/ kysymystä sisälläni hereillä/ joita en hänestä tiedä ja tämä/ ihon välittämä aavistus jota en vielä/ uskalla hänen läsnäollessaan/ kutsua yhteiseksi rakkaudeksi.

( Hän jota ei ole. Intialaisen nykyrunouden antologia. Toim. Markus Jääskeläinen ja Merja Virolainen. Nihil Interit.).

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
TS/<br />Runoilijan postilaatikko
TS/
Runoilijan postilaatikko