Kulttuuri

Meillä
pelaillaan

Miksihän katsojasta tuntuu hieman kierosti siltä, että Ihmemaa-niminen paikka olisi Suomi? Johtuuko se siitä, että näytelmässä Ihmemaa puhutaan kieltämme? Tai siitä, että fantasiassa parodioidaan kaiken maailman tosi-televisioita ja paikallisradiossa puhutaan tutusti soopaa? Tai siitä, että politiikka on peliä äänestäjistä?

Tero Sarkkisen ohjaama ja taideakatemian teatterilaisten käsikirjoittama virtuaali-Suomi aukeaa päähenkilöille, tytölle ja pojalle, merkillisenä maailmana. Näytelmän alussa nuoripari syö salaattia ja pyöryköitä, aurinko porottaa ja auvon tuuli humisee. Mutta sitten näyttämö täytetään kuvilla, sirkustempuilla ja nuketuksen manipuloijilla eivätkä tyttö ja poika enää tiedä, mitä ympärillä tapahtuu eivätkä edes sitä, missä ollaan ja minne mennään.

Paria viedään kuin kansansaduissa pässiä.

Jotakin peliä pelataan tv-ohjelma Reunalla ja äänestäjiä huvitetaan tirehtöörin kaatotempulla. Tyttö ja poika kulkevat silmät ymmyrkäisinä kuin koivua ja tähteä etsisivät. Mukana on turvallinen ilmapallo.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Monimuotoisia hyrskyjä

Unimaailmojen ja -fantasioiden siirtäminen näyttämölle ei juonettomassa näytelmässä ole helpoimmasta päästä toteuttamista. Käsikirjoittajien ja ohjaajan aatokset lentävät joko samaan tai eri suuntiin, mutta lopputulos ratkaisee. Ja onnistumisesta päättää aina katsoja.

Taideakatemian Köysiteatterissa katsojaa ei päästetä helpolla. Esityksessä Ihmemaa meitä viedään eteenpäin mutta liekanaru puuttuu.

Olo on kuin modernilla Liisalla. Kaniinihahmo, höpsö tytteliini, ei takuulla tiedä yhtään sen enempää kuin opastettavatkaan, mutta menoksi pukkaa.

Jännitteiden säilyminen koko puolitoistatuntisen esityksen aikana osoittautuu leikin johtajalle mahdottomaksi.

Ehkä väliaika olisi voinut ryhdittää esitystä, jossa tulitus on hyrskyisen henkistä, mutta myös aivan konkreettisesti näyttämöllä läsnä.

Massojen kohtaus

Teatterissa niin tärkeä henkilöohjaus jää Ihmemaassa sivustalle. Kahden päähenkilön lisäksi rooleja on kaikkiaan vähintään 42, mutta yhdeksän näyttelijän joukolle on lisäksi nivottu roolittomia tehtäviä. Niinpä kokonaisuus hajoaa massojen kohtaamiseksi, missä yksilö on vaikkapa Peilipelin nappula tai 160 ilmapalloa henkensä kaupalla tavoitteleva naisurho.

Sarkkisen opinnäytetyö täyttää näyttämön kuitenkin myös viehättävillä gageillä. Niitä tehdään sketsinomaisesti näyttelijöiden ominaisvahvuuksien avuilla. Tanssi ja akrobatia sujuvat.

Kuten uudessa sirkuksessakin, pääpaino ei ole tempun fyysisessä ilmiasussa vaan siinä yhteydessä, joka syntyy katsojan oivaltaessa tekijöiden tarkoitusperät.

Ihmemaassa päästään tällä tiellä kotvan eteenpäin. Matkaa on jo tehty, mutta jää sitä jäljellekin.

ERKKI KANERVA

Ihmemaa . Turun taideakatemian Köysiteatteri, ohjaus Tero Sarkkinen, koreografia Sampo Kerola, skenografia Antti Jussila ja Jari Kallio, musiikki Antti Toivanen ja Sami Anttila, kuvat Markus Krusberg, valosuunnittelu Jarno Harakkamäki, nuket Suvi Auvinen ja Tessa Lepistö. Kantaesitys 24. 4.