Kulttuuri

Kansan sivistysrahasto
jakoi 223 000 euroa

Yhteensä 177 henkilöä tai yhteisöä sai Kansan sivistysrahaston (KSR) rahastoista apurahoja vuoden 2004 jaossa.

Kirjallisuuden alueella Tammen rahasto jakoi yhteensä 40 000 euron apurahat. Irene ja Kalevi Sorsan rahastosta Rita Dahl sai 2 000 euroa Portugalin nykyrunouden suomentamiseen ja Juha Valkeapää 2 000 euroa Unkarin nykyrunouden suomentamiseen.

Vastaperustettu presidentti Tarja Halosen rahasto, joka keskittyy monikulttuurisiin hankkeisiin ja vähemmistöjen tukemiseen jakoi 2 000 euron apurahan Risto Blomsterille Tukholmasta löydetyn Suomessa kerätyn romanilaulujen kokoelman tutkimiseen ja kääntämiseen.

KSR:n Turussa toimivat rahastot eivät olleet jakovuorossa vuonna 2004. Valtakunnallisista rahastoista niiden toiminta-alueelle osui kuitenkin muutama apuraha.

Muun muassa Pauliina Haasjoki Turusta sai Tammen rahastosta 1 500 euroa kirjalliseen työskentelyyn ja työväenliikkeen sisäisestä kamppailusta 1940-luvulla näytelmää kirjoittava turkulainen Harri Raitis 1 000 euron apurahan Rafael Paasion rahastosta.