Kulttuuri

Kill Bill: Vol. 2

Arvostelin viime lokakuussa teattereihin tullutta Quentin Tarantinon Kill Bill: Vol. 1 -elokuvaa muun muassa siitä, että teos ei kasva kokonaisuudessaan osiaan suuremmaksi eikä näyttävää toteutustaan sisällyksekkäämmäksi. Kritisoin myös sitä, etteivät Tarantinon yleensä niin mainiosti hallitsemat aikatasoilla leikittelyt ja yllättävät juonenkeikaukset pääse oikeuksiinsa pätkityssä tarinassa.

Nyt ensi-iltansa saavassa Vol. 1:n suorassa jatko-osassa, Kill Bill: Vol. 2:ssa, katsoja kyllä palkitaan sekä taustoittamalla henkilöhahmoja että näyttämällä loppuun morsiamen kostoretken toteutuminen. Väkivallan volyymiin ja huimasti liioitteleviin taistelukoreografioihin panostaneeseen ykkösosaan verrattuna kakkososa on seesteisempi. Toimintakohtauksia tärkeämmäksi elementiksi nousee tarantinolainen dialogi, tuo itsetietoinen ja nokkela länkytys, jota viimeksi jäi kaipaamaan.

Mutta vaikka Vol. 2 onkin edeltäjäänsä kiinnostavampi ja megalomaanisiin mittoihin kasvatetun sarjaelokuvan juonilinjat saavat sen myötä täyttymyksensä, on elokuva itsessään ykkösosan tavoin vain torso. Se olettaa katsojansa tietävän tarinan aiemmat käänteet, eikä yksinään ja aloitusosasta irrotettuna kasva osiaan suuremmaksi.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Yhdessäkään katsottuna nämä puolikkaat eivät vakuuta täysin - siten kuin Tarantinon elokuvilta on tottunut odottamaan - vaan Kill Billit jäävät myös kokonaisuutena ohjaajansa heikoimmaksi työksi. Koko jutun olisikin suonut näkevänsä yhtenä ainoana elokuvana, tiivistetympänä ja valikoituneempana sekä pituutensa että materiaalinsa osalta.

Elokuva on ahdettu niin täyteen postmoderneja lainailuja Tarantinon lempigenreistä, että intertekstuaalinen venkoilu näyttää jo riistäytyvän käsistä ja kääntyvän vähitellen itseään vastaan. Ohjaaja ei onnistu karsimaan ja jalostamaan ideoitaan tarpeeksi, vaan jää kiertämään hieman väsyttävästi ja väkinäisesti yhtä ja samaa kehää.

Tässä jos missä olisi tuottajaportaalta toivonut jämäkämpää otetta auteurin tekemisiin, siis kertakaikkista vaatimusta pistää elokuva kerralla yhteen pakettiin. Näyttää vain käyneen juuri päinvastoin: kun materiaalia on piisannut vaikka muille jakaa, on päätettykin rahastaa elokuvayleisöä yhden napakan filmin sijasta kahdella venytyksellä.

PÄIVI VALOTIE

• Kill Bill: Vol. 2.