Kulttuuri

Poliisi ja sen pari

Suositusta 1970-luvun televisiosarjasta filmille kierrätetty Starsky & Hutch on räätälöity päätähtiensä Ben Stillerin ja Owen Wilsonin imagoille sopivaksi kyttäkomediaksi.

Aiemminkin yhteistyötä tehneet ja myös yksityiselämässään ystäviksi mainostetut koomikot panevat elokuvassa parastaan siinä mielessä, että kaksikko pelaa hyvin yhteen ja molemmat onnistuvat olemaan osissaan tavallista vähemmän ärsyttäviä.

Buddy-komedioiden perusasetelmasta, eripuraisen työparin toistuvista yhteentörmäyksistä ja väärinkäsityksistä ammentava poliisihupailu on kuitenkin tyhjäpäistä popcorniviihdettä, jonka anti jää laihaksi.

Retrohenkisellä tv-estetiikalla leikittelevässä elokuvassa alkuperäisen poliisisarjan kovaksikeitetyt jeparihahmot on häivytetty lähes näkymättömiin. 2000-luvun Starsky ja Hutch näyttävät pikemminkin epäonnisilta toheloilta, joista koetetaan tehdä entistä naurettavampia homoeroottisilla vihjailuilla.

Elokuvan varsinainen juoni on täysin toissijainen seikka. Parivaljakon tehtävä saattaa röyhkeä huumeparoni satimeen antaa löyhät raamit kohellukselle, jossa heitetään huulta, kaahaillaan komeilla kaaroilla, katsellaan pimuja, pannaan jalalla koreasti diskossa ja ammuskellaankin pikkuisen.

Kulahtaneiden irtovitsien sikermä jättää käyttämättä mahdollisuutensa parodioida esikuvaansa ja tämän 1970-lukulaisuutta roisilla otteella, vaikka tämä voisi vielä tuoda kokonaisuuteen jotain lisäarvoa. Loppuun säästetty alkuperäisten Starskyn ja Hutchin näyttelijöiden cameo-esiintyminen on lähestulkoon ainoa hymyilyttävä kohtaus hampaattomassa kokonaisuudessa.

PÄIVI VALOTIE

• Starsky & Hutch. Ohjaaja Todd Phillips. (Kinopalatsi 1)