Maakunnan ITE-taide viettää kesää Somerolla

TS/Ari-Matti Ruuska<br />Kurjet ovat Jorma Pihlin lempilintuja.
TS/Ari-Matti Ruuska
Kurjet ovat Jorma Pihlin lempilintuja.

ULLA MATTSSON

Varsinais-Suomen kansantaiteilijat tuovat kesällä aarteitaan Somerolle. ITE-taide levittäytyy puolentoista kuukauden ajaksi kaiken kansan katsottavaksi Kiirun taloon, kivimakasiiniin ja puistoon aivan maaseutukaupungin ytimeen. Mukaan tulee myös virolaista taiteilijoita. Elokuulla vastaava katselmus järjestetään Pärnussa.

Katselmus on pitkän ja perusteellisen työn tulos. Kun Kansankulttuurit kohtaavat -hanke kolme vuotta sitten pistettiin pystyyn, ei maakunnan kansantaiteilijoista juuri ollut tietoa.

Maaseudun Sivistysliitto ja Kaustisen kansantaiteenkeskus aloittivat visuaalisen kansantaiteen etsinnän jo 1998. Silloin Varsinais-Suomesta löytyi vain neljä tekijää: Arto Ali-Eskola, Pentti Jokiniemi, Arja Alhoranta ja Mauritz Perkonoja.

- Lähetimme kirjeet kaikkiin 56 varsinaissuomalaiseen kuntaan, mutta emme saaneet vinkkiä yhdestäkään tekijästä. Vesiperän vedimme myös lähestymällä kirjeillä kyläyhdistyksiä, vaikka niitä on kolmatta sataa, muistelee projektikoordinaattori Arto Tuominen projektin alkuaikoja.

Sen sijaan hanke syntyi suorastaan ryöpsähtäen. Kansallinen rahoitus järjestyi onnekkaasti, kun vähän sattumaltakin löytyi kontakti lääninhallituksen Pauli Rautamaahan . Someron kaupunki saatiin houkuteltua hallinnoimaan hanketta. Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR) on hankeen EU-rahoittaja ja sitä toteuttaa Interreg III A.

- Projektipäälliköksi saatu yhteyssihteeri Ari Piispanen on siitä harvinainen virkamies, että hänellä on oikea EU-mieli, kiittää Tuominen, jolla ideoita sinkoilevana henkilönä on runsaasti muunkinlaista kokemusta yhteistyöstä byrokratian kanssa.

Kumppaneiksi löytyivät Maaseudun Sivistysliitto, Viron kansankulttuurineuvosto, Pärnun ja Saarenmaan maakunnat sekä Somero-seura.

Tuttavuuksien ja sattumien summa

Someron katselmukseen on tulossa useita kymmeniä ITE-taiteilijoita.

- Heitä alkoi löytyä omien verkostojeni kautta ja soittelemalla iltaisin kyläyhdistysten ihmisille. Hienoja tekijöitä löytyi myös ihan sattumalta. Paimiolaisen Väinö Ojan yllätin lähes kotimaisemistani, Tarvasjoentien varrelta. Ohiajaessa satuin huomaamaan mökin nurkalla luuraavaan puisen karhun, Tuominen kertoo.

- Tuntuu, että näitä tehdään vähän piilotellen. Useimmat tekijät ovat jo työuran taakseen jättäneitä ikämiehiä, jotka lopulta pääsevät tekemään mitä tahtovat. Useimmat ovat täysin itseoppineita, eivätkä muiden tekemiset välttämättä heitä edes kiinnosta. He tekevät oman näköistään taidetta omilla ehdoillaan, oman henkilöhistoriansa pohjalta.

Projektikoordinaattorin työ on ollut täynnä upeita kokemuksia ja huikaisevia yllätyksiä: kokonaisia ITE-pihoja ja taloja, kirkonrakentajia ja mystisiä kivimaailmoja.

Heinäkuun 9. avattavaan katselmukseen nivoutuu myös Someron torpparimuseolla vietettävä monipuolinen perinnepäivä sekä Häntälän notkojen kansainvälinen niittokilpailu ja -seminaari. Notkoihin tuodaan Tauno Vuorenniemen ITE-taidetta.

Nykykansantaiteen vuosikirja 2004 keskittyy varsinaissuomalaisiin ITE-taiteilijoihin. Kirja valmistuu ensi syksynä.

ITE-taide on kansainvälistä

Paimiolaisesta Väinö Ojasta on lyhyessä ajassa tullut tunnettu ITE-taiteilija. Viime kesänä hän oli kutsuttuna Kaustisella kansantaiteilijoiden työpajassa tekemässä karhujaan.

Ojan töitä on ensi kesänä lähdössä mukaan Lontooseen Mexico Galleryn näyttelyyn, jossa esitellään outsider artin ja art brutin kansainvälisiä klassikoita ja mestareita. Gallerian yläkerrassa esittäytyy Ojan lisäksi neljä muuta suomalaista kansantaiteilijaa sekä valokuvaaja Veli Granö kuvasarjallaan suomalaisista nykytaiteilijoista.

Unkarissa budapestilaisessa Obuda Muzeumissa järjestetään koko kesän mittainen ITE-katselmus, jossa esitellään sekä unkarilaista että suomalaista kansantaidetta.

Suomalaisen osaston teemana ovat eläinaiheet. Varsinais-Suomesta Budapestiin lähtee Arto Ali-Eskolan, Väinö Ojan, Petri Martikaisen ja Jorma Pihlin töitä.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.