Patty Jenkins: Monster - Aileen Wuornos

Johtuneeko ihmisten raadollisuudesta tai viestimien aiheuttamista vääristymistä, että pahantekijät herättävät kansanjoukoissa aina enemmän uteliaisuutta ja saavat laajempaa kuuluisuutta kuin hyvyyttä ympärilleen kylvävät pyhimykset. Kansainvälisessä mediassa meillekin on langennut häivähdys kyseenalaista kunniaa, sillä toistakymmentä vuotta Floridan vankilassa ennen teloitustaan virunut moninkertainen murhaaja Aileen Wuornos paljastui sukujuuriltaan suomalaiseksi. Hänestä elinaikanaan julkaistujen artikkelien, haastattelujen ja tv-ohjelmien määrä ylittää kaikki ne kohtuullisuuden rajat, johon hekumointi äärimmäisessä köyhyydessä varttuneen lapsiprostituoidun surkealla kohtalolla luulisi oikeuttavan.

Wuornos itse epäili, että viihdeteollisuus leipoo hänestä kuolemansa jälkeen hirviön. Siinä suhteessa Patty Jenkinsin esikoisohjaus osoittaa pelon turhaksi, sillä ironisesti nimetty Monster ei kuulu perinteisiin sarjamurhaajajännäreihin vaan nykyisin suurta suosiota nauttiviin feministisiin rakkauselokuviin. Sen keskipisteenä on asunnottoman Aileenin kapakassa sattumalta solmima intiimi tuttavuus kotoaan karanneeseen lesbotyttöön ja kummankin sopeutumattoman maankiertäjän intohimoinen takertuminen toisiinsa. Naisten muutettua yhteen ronski Aileen yrittää tienata taaloja heidän lemmenpesäänsä varten tarjoutumalla ensin rehelliseen työhön, mutta päätyen turhautuneena entiseen ammattiinsa ilolinnuksi.

Monsterin mukaan Wuornos ei ollut lainkaan sarjamurhaaja vaan syntymästään saakka alistettu ja nöyryytetty riivinrauta. Filmissä kuvataan hänen ensimmäistä tappoaan itsepuolustukseksi ja sitä seuranneita lahtauksia summittaisiksi ryöstömurhiksi. Aileenin ensisijaisena motiivina oli vain hankkia rahaa syrjäänvetäytyvälle ystävättärelleen, mutta taustalla väkivaltaisuuden laukaisijana toimi miesten sikamaisen käyttäytymisen patoama raivo.

Patty Jenkinsin vaikeimmaksi pulmaksi koituukin päähenkilön moraalinen luonnehdinta, muokata hänet toisaalta miehisen mielivallan uhriksi, toisaalta sukupuoltaan edustavaksi rankaisijaksi.

Ohjaajan taitamattomuudesta kielii hänen otteensa lipsuminen roolihahmon loogisuudesta. Ristiriitaiselta käsitykseltä ei voi välttyä kun Wuornos esimerkiksi keikalla säästää hidasjärkisen reppanan hengen, mutta surmaa hetken kuluttua armoa anovan perheenisän. Samoin viittaus sympaattisen sivuhenkilön kautta Vietnamin sotaan ja yhteiskunnan niukoista valinnoista juontuvaan itsesääliin vaikuttaa asialliseen filmiin huonosti sopivalta jälkiviisastelulta.

Monster piirtää Wuornosista tyystin erilaisen muotokuvan kuin vaikkapa Nick Broomfieldin kaksi hienoa, surrealismia hipovaa pitkää dokumenttifilmiä. Niistä varsinkin viimeinen, Aileen: Life and Death of a Serial Killer (2003) todistaa nimihenkilön perin pohjin häiriytyneeksi ja paatuneeksi psykopaatiksi.

Koska Monster on pitkälti filmitähti Charlize Theronin tuottama Oscaria kalasteleva luomus, hän käyttää tilaisuutta hyväksi loistaakseen tähän asti piilossa pysyneillä kyvyillään. Theron on opiskellut Broomfieldin ohella muutkin taltioinnit Wuornosista tarkoin ja paneutunut osaan häkellyttävän tarmokkaasti. Naamioinniltaan hän vastaa ällistyttävästi esikuvaansa, mutta työntää "ymmärtävän inhimilliseltä" suorituksella varjoonsa paitsi muut näyttelijät, vähitellen myös elokuvan ohjaajan ja lopulta jopa Aileen Wuornosin.

TAPANI MASKULA

Monster - Aileen Wuornos. Ohjaaja: Patty Jenkins. (Julia 1 & Kinopalatsi 3).