Valokuvanäyttely Ruotsi - Suomi 3-3

Valokuvakeskus Perissä on esillä lopputulos Suomi - Ruotsi -valokuvamaaottelusta. Hankkeessa kolme suomalaista lähti kameroineen Ruotsiin ja kolme ruotsalaista rantautui Suomeen. Tulos määrättiin ennalta: tasapeli 3-3. Miten ikävystyttävä konsensusratkaisu!

Hankkeen alullepanija on Ruotsin suurlähetystö Helsingissä. Projektin tarkoituksena oli tuottaa valokuvia Ruotsin kuninkaallisten vierailun kunniaksi Helsingissä järjestettävään näyttelyyn, jonka itse prinsessa Victoria kävi avaamassa. Kyse on siis eräänlaisesta tilaustyöstä, jossa mukaan valituilla nuorilla kuvaajilla oli kuitenkin vapaat kädet. Tehtävänannon mukaan naapurimaata tuli havainnoida ennakkoluulottomin silmin: siis kuvata sitä, mikä kuvaajien silmiin tarttui, mutta mikä ei ole kliseistä.

Näyttelyyn osallistuvat suomalaiset valokuvaajat Tatu Hiltunen, Kati Rapia ja Perttu Saksa. Ruotsista mukaan ovat valikoituneet Emma Larsson, Tora Mårtens ja Martina Sjaunja. Kuraattoreina ovat toimineet suomalainen Stefan Bremer ja ruotsalainen Kjärtan Einarsson.

Kilttiä ja siistiä

Suomalaiset ovat ymmällään jo Ruotsissakin.

Hanke on lähtökohdiltaan kiinnostava, mutta sen tuottamat kuvat ovat pääpiirteittäin tavanomaisia ja yllätyksettömiä. Näyttelyn valokuvia leimaa sisäsiisteys ja hymyilevä kiltteys; ikään kuin kuvaajat olisivat jännittäneet kuninkaallisten tapaamista. Räväkkyyttä ja yhteiskuntakriittisyyttä on kuvista turha hakea. Kuraattori Stefan Bremer edusti tällaista joskus itse, mutta perinnön siirtäminen ei näytä onnistuneen.

Kiinnostavaa ajatuksellista yleistettävyyttä ja humoristissävytteistä kritiikkiä esiintyy ainoastaan turkulaisen Tatu Hiltusen kuvissa. Hän on kuvannut ruotsalaista kompuroivaa keskiluokkaa puutarhoissaan. Porvarillisella yhteiskuntaelämällä näyttäisi olevan surkuhupaisatkin seurauksensa. Kuvista on löydettävissä tarkkasilmäistä oivaltamista. Hiltusen työt ovat kiistatta näyttelyn mielenkiintoisimmat, sillä ne pistävät ajattelemaan ja tuntemaan.

Kati Rapia on puolestaan risteillyt ympäri Ruotsia ja kuvannut todellakin kaikkea sellaista, joka vain on ilmestynyt kameran eteen. Mukaan mahtuu esimerkiksi kuva vesiputouksesta, otos grillaushetkestä ja kaksi miltei identtistä kuvaa samasta lintutarkkailutornista. Kokonaisuus jää varsin haahuilevaksi.

Teokset ovat toki teknisesti hienoja ja näyttäviä - samoin on kaikkien näyttelyyn osallistuvien kuvaajien kohdalla - mutta kantavaa ideaa niistä ei löydy.

Perttu Saksa on niin ikään ollut ymmällään. Perissä on esillä kolme muotokuvaa ruotsalaisista nuorista sekä kolme maisemakuvaa, jotka itse asiassa ovat kuvia Tukholman kaupunginkirjaston kirjahyllyistä. Muotokuvat ovat pelkistyneisyydessään "ihan hyviä", mutta niiden merkitys ei leviä yksittäistä kuvaa laajemmalle. Kirjastokuvat ovat pelkkiä kliseitä. Yhdessä kuvat muodostavat jonkinasteisen ajatuksen ruotsalaisesta monikulttuurisuudesta. Mutta entä sitten?

Lehtityö vai taide

Näyttelyyn osallistuvat suomalaiset kuvaajat ovat mieluummin taidekentällä toimivia kuin kaupallisen alan ammattilaisia. Ruotsalaisten kuvaajien kohdalla on päinvastoin; he ovat kaikki selkeitä lehdistölle työskenteleviä valokuvadokumentaristeja. Ero näkyy kuvissa selvästi. Suomalaiset ovat päätyneet kuvaajalle jo ennalta tuttuun taiteelliseen ilmaisuun. Ruotsalaisten tyyli soveltuisi gallerian seiniä paremmin esimerkiksi aikakauslehteen.

Hyvä esimerkki on Martina Sjaunja. Hän kuvansa ovat perinteisiä, rauhallisia henkilökuvia suomalaisista. Kuvien kaunis valo kertoo kaihoisasti suomalaisesta kesästä. Ilmaisu on vahvan seitsemänkymmenlukulaista; tätä korostaa myös valittu vedostustekniikka. Enempää tematiikkaa niistä ei löydy. Kuvat voisivat olla kiinnostavia, mikäli kuvien henkilöihin liittyisi jokin esiin kirjoitettu tarina.

Tora Mårtensin sarja Yoel Terry - Suomessa on näyttelyn vajavaisin kokonaisuus. Kuvasarjan tarkoituksena on herättää ajatuksia siitä, että Suomessa on erittäin vähän maahanmuuttajia. Mårtens on seurannut kuubalaissyntyistä maahanmuuttajaa Yoel Terryä mm. saunaan ja metsäiselle kalliolle. Jos projektissa oli tarkoituksena välttää kliseitä, Mårtens suorastaan alleviivaa niitä.

Emma Larsson pysähtyi yhdelle paikkakunnalle, Taipalsaareen, koko kuvausprojektinsa ajaksi. Näin tehdessään hän on toiminut perinteisten kuvajournalistien tapaan: hän on tehnyt itsensä tutuksi kylän asukkaille oleillen siellä sen verran pitkään, ettei hän enää ole tyystin vieras. Larsson onkin päässyt Taipalsaarelaisten lähelle. Kuvissa on miellyttävää lämpöä.

Ruotsalaisten kuvaajien kuva Suomesta on ihastuttavan romanttinen, idyllinen ja maanläheinen. Näyttelyn kuvat kertovatkin enemmän itse kuvaajista kuin Suomesta tai Ruotsista. Jos haluaa yleistää, niin ruotsalaisuutta koskevat päätelmät pitää tehdä katsomalla sitä, miten ruotsalaiset kuvaavat Suomea. Ja päinvastoin.

Kaikkien näyttelyyn osallistuvien kuvaajien ammatilliset valmiudet ovat hyvät, kunhan kuvien yhteyteen rakennettava käsitteellinen tausta ja tiedollinen valmius vain parantuisi.

HARRI PÄLVIRANTA

• Suomi - Ruotsi 3 - 3 . Valokuvakeskus Peri (Uudenmaankatu 1) - 22. 2.