Linnateatterin vuoden ensimmäinen ensi-ilta on oikeastaan ensi-illassa jokaisessa esityksessään, sillä Lars Klintingin lastenkirjaan perustuva Konsta Kotkan korkeanpaikankammo on kovaa kiertuekäyttöä kestäväksi rakennettu puolituntinen alle kouluikäisille. Pakettiautoon mahtuvalle illuusiolle on helppo toivoa pitkää ikää, sillä yksinkertainen tarina on saanut Mikko Koukin ohjauksessa muodon, jossa yhdistyvät paitsi lastenteatterin myös tarinankertomisen parhaat perinteet.
Kohti taivaan sineä
Monikymmenpäisen lapsiyleisön edessä teatteri on teatteria paljastavimmillaan. Katsojien mielenkiinto ei perustu sen kummemmin odotuksiin kuin konventioihinkaan - viereisen katsojan sukkahousut voivat yhtäkkiä vaikuttaa yhtä kiinnostavalta spektaakkelilta kuin näyttämöllä kamppaileva esiintyjäkin. Poissa pelistä ovat myös aikuisille tutut sopimukset todellisuuden ja fiktion rajoista: tämän yleisön edessä näyttelijällä ei ole puolellaan teatteri-instituution suomaa auktoriteettia tai romanttisen taiteilijamyytin tarjoamaa erityisasemaa. Kun Valtteri tulee näyttämölle, Valtteri on vain Valtteri.
Valtterilla on kuitenkin myös tarina. Ihan tavallisena jutusteluna alkava kertomus, joka muuttuu ihan huomaamatta ensin kahden ja lopulta kolmen hahmon vuoropuheluksi. Ja niin se alkaa: esiintyjän ja katsojien yhteinen taival kohti kolmiulotteista mielikuvitusmaailmaa ja teatterin ihmettä. Yhtäkkiä nuorisotilan kattoon heijastuu mielikuvituksen värein maalattu viipale aitoa taivaan sineä.
Sinne sitä ollaan nimittäin matkalla. Sininen taivas on vain kovin korkealla pelokkaan Konsta Kotkan näkökulmasta katsottuna. Apuun ehtii streetwise Eetu Hippiäinen, jonka hyväätahtova oveluus houkuttelee luottavaisen Konstan aina vain ylemmäs ja ylemmäs, lopulta myös onnellisesti ilmojen teille.
Mennään mielikuviin
Opettavaisia taajuuksia karttelevaa lastenteatteria on aina mukava nähdä. Konstan tarina on hieno esimerkki hienovaraisesti puhuttelevasta esityksestä, jutusta, jonka henkilökohtainen koskettavuus jätetään katsojan oman ratkaisun varaan. Pelon voittaminen ja ystävyyden voima ovat suuria asioita myös aikuisille, joten tuntuu mukavalta nähdä esitys, jossa niiden mittasuhteita ei vähätellä tai valehdella pienemmiksi.
Sopivasti jännittävää juonta kuljettavat eteenpäin Eetun toistuvien ohareiden lisäksi Severi Pyysalon säveltämät laulut ja riemastuttavat ääniefektit. Vanhan auton kylmäkäynnistyksestä kokonaiseksi äänten sinfoniaksi kasvava äänimatto nostaakin Konstan vaikeasti starttaavasta, mustikanvarpuja ja akseliskiviä viistävästä matalalennosta kertovan kohtauksen yhdeksi esityksen elokuvallisimmista ja vaikuttavimmista hetkistä.
Omana itsenään esiintyvällä Valtteri Roihalla on näyttämöllä seuranaan kaksi Terhi-Tuulia Lintukankaan toteuttamaa nukkehahmoa. Perspektiivissä hienosti pienenevät linnut näyttävät sekä näyttelijän kannalta toimivilta että sympaattisilta. Varsinkin kahdella höyhenpukukerralla varustettu Konsta vaikuttaa pitkäikäiseltä satuhahmolta jo ensitapaamisella. Vikaa ei ole nukettajastakaan: Konstan ja Eetun lisäksi myös näyttämötekniikkaa ohjaileva Roiha on esityksessä vilpittömästi ja kokonaan läsnä.
CARINA BERG
• Lars Klinting: Konsta Kotkan korkeanpaikankammo , dramatisointi Stalle Ahrreman ja Peter Enkvist, suomennos Jukka-Pekka Pajunen. Linnateatterin kiertu-esitys, ohjaus Mikko Kouki, musiikki Severi Pyysalo, nuket Terhi-Tuulia Lintukangas.
