Vanhempiemme seksuaalineuroosit Tampereen Teatterissa
Tiina Puumalaisen Tampereen teatteriin ohjaaman Vanhempiemme seksuaalineuroosit -esityksen sankaritar, Dora, on nuori nainen, jonka lääkitys lopetetaan hänen äitinsä päätöksellä näytelmän alussa. Äiti tahtoo vuosikausia lääkkeillä hoidetun tyttärensä takaisin. Apaattisesta nuoresta naisesta tulee aktiivinen, mutta ehkä toisin kuin äiti ja muut hänen elämänsä ihmiset, lääkäri, työpaikan pomo ja isä olisivat toivoneet.
Dora innostuu seksistä, mutta koska hän on "piirun verran sivussa meidän maailmastamme", hän ei ole sisäistänyt asiaan liittyviä, yleensä äänen lausumattomia sääntöjä. Dora ei ajattele itse, ei tuota ajatuksia ja lauseita, vaan hänen puheensa on useimmiten toisten ihmisten repliikkien toistelua. Vähitellen hän kuitenkin oppii sanomaan, mistä hän pitää ja mistä ei.
Lukas Bärfussin kirjoittama, muun muassa medikalisaation, ihmiskuvan, seksuaalisuuden ja hyväksikäytön maailmassa risteilevä näytelmä kuulostaa vakavalta, mutta nuoren sveitsiläisdramaatikon teksti ei sitä ole. Näytelmässä vallitsee sveitsiläisidyllin perusturvan tuntu, jossa todella pahoja uhkia ja todella pahoja ihmisiä ei ole olemassakaan. Tyylilaji on hyvin kaukana sosiaalisiin ongelmiin keskittyvästä naturalismista ja lähenee jossain määrin absurdia teatteria.
Toinen Dora
Näytelmä on hauska ja moralisoimattomuudessaan kirpakka, mutta sinällään postmoderniudessaan hiukan ohut. Syvyyttä ja tasoja siihen tulee lisää, jos tunnistaa taustalla väijyvät varhaisemmat tekstit. Jo ensi repliikistä syntyy linja Sigmund Freudin tunnettuun "Doran tapaukseen", joka on innoittanut näytelmäkirjailijoista aikaisemmin ainakin suomalaista Eeva-Liisa Manneria ja ranskalaista Hél?ne Cixous'ta.
Tiina Puumalainen ohjasi Mannerin Dora-tekstin, Poltetun oranssin , Kansallisteatteriin muutama vuosi sitten. Kun Freudin Dora ja Mannerin Marina heijastuu Bärfussin Doran taakse, jälkimmäinen näyttäytyy loogisena jatkona edelliselle.
Psykoanalyyttinen ihmistiede löysi oman diagnoosinsa viktoriaanisessa, seksuaalikielteisessä yhteiskunnassa ahdistuvalle nuorelle naiselle, jonka psyykkinen kehitys poikkesi normaalista. Omat keinonsa etsii myös nykyaika, jota tuskin voi nimittää seksuaalikielteiseksi. Nyt kaikki on sallittua kaikille. Suvaitsevuuden sisältämät lukuisat kiellot, joita ei oikein voi sanoa ääneen, paljastavat kuitenkin yhteiskunnassa edelleen vallitsevan kaksinaismoralismin.
Myös selitykset psyyken ilmiöille ovat muuttuneet Freudin ajasta. Sen sijaan, että Doran häiriöiden syitä etsittäisiin dominoivan äidin ja alistuvan isän muodostamasta kuviosta sekä äidin aggressiivisuudesta, miettivät vanhemmat itse omia geenejään ja niiden kelpoisuutta tai kelvottomuutta. Nykyteknologian suomat mahdollisuudet tunnistaa ja abortoida epänormaalisti kehittyvät sikiöt tulevat niin ikään mukaan kertomukseen.
Psykologia mukana
Bärfuss pitää rankoissakin eettisissä kysymyksissä sävyn kevyenä. Näyttämöllä sama ei aivan täydellisesti onnistu, sillä psykologisen realismin mukainen motivointi vaikuttaa näyttelijäntyössä lukuun ottamatta Doraa ihastuttavalla itsestäänselvyydellä näyttelevän Vilma Melasniemen työskentelyä. Melasniemi paiskaa Doran räväkästi täysillä tilanteesta ja halusta toiseen esittämättä turhia miksi-kysymyksiä. Tulos on raikas.
Muiden kohdalla näyttelemisen ja näytelmän välisessä tyylilajin valinnassa on enemmän huojuntaa ja vaikuttaa siltä kuin esitykseen ei aivan olisi löytynyt yhteisymmärrystä siitä, millä tavoin henkilöt ovat maailmassaan. Aliisa Pulkkinen äitinä ja Mikko Nousiainen lääkärinä rakentavat hahmonsa aika perinteisistä aineksista. Molempiin olisi nykyaikaisempi ihmiskuva voinut tuoda lisää terää.
Vesa Veijalainen tekee isän pienin, toimivin keinoin ja yritys sulautua sohvatyynyyn on osuva. Mikko Hänninen näyttelee Doran viettelevää miestä varoen pistämästä tähän rahtuakaan roistoa, mikä jättää miehen lähes kokonaan olemusta ja särmää vaille. Doran pomoa, vihanneskaupan johtajaa, näyttelevä Jari Salmi sekä Inkeri Mertanen tämän äitinä ovat eniten kokonaisuudesta irrallaan.
Huolimatta siitä, ettei esitys aivan löydä perille draaman ulottuvuuksiin, tarjolla on hauska, oivalluksia tarjoava teatterinautinto. Lavastaja Markus Tsokkisen ja valosuunnittelija Raimo Salmen luoma avonainen näyttämökuva jäsentää hyvin draaman tapahtumat tiloiksi. Nyky-Dora löytää heijastuksensa lukemattomista peileistä ja laitokseen sulkemisen sijasta maailma on hänelle avoin, liekö sitten hyväksi vai pahaksi. Valaistuksen osalta näyttämön laidoille on kuitenkin jäänyt joitakin katvealueita.
Tampereen Teatteri ja kääntäjä Jukka-Pekka Pajunen, joka tekee arvokasta ja hyvää työtä merkittävän saksalaisen nykydraaman Suomeen saamiseksi, ovat löytäneet herkkupalan tuoreeltaan. Bärfussin näytelmän kantaesitys oli Baselissa viime vuoden helmikuussa. Se on tuotteliaan nuoren sveitsiläisdramaatikon ensimmäinen kansainvälistä kiinnostusta herättänyt näytelmä.
OUTI LAHTINEN
Lukas Bärfuss: Vanhempiemme seksuaalineuroosit , suomennos Jukka-Pekka Pajunen, ohjaus Tiina Puumalainen, lavastus ja puvut Markus Tsokkinen, valosuunnittelu Raimo Salmi, äänisuunnittelu Jouni Koskinen. Pohjoismainen kantaesitys Tampereen Teatterin Frenckell-näyttämöllä 23.1.
