Kulttuuri

Soitto on suruista tehty

TS/Compic<br />Kirjailija ja journalisti Maarit Niiniluoto on paneutunut perinpohjaisesti suomalaiseen iskelmään. Suuri yleisö tuntee hänet erityisesti suositun Iskelmäradion juontajana.
TS/Compic
Kirjailija ja journalisti Maarit Niiniluoto on paneutunut perinpohjaisesti suomalaiseen iskelmään. Suuri yleisö tuntee hänet erityisesti suositun Iskelmäradion juontajana.

TUOMO KARHU

Muun muassa suositun Iskelmäradion juontajana ja lukuisien tietoteosten kirjoittajana tunnettu Maarit Niiniluoto näkee suomalaisen iskelmän juuret kalevalaisessa "soitto on suruista tehty"

-tyylisessä verbaalisessa perinteessä.

Suomalaisille on aina ollut luontevaa puhua elämästään ja purkaa tuntojaan laulun kautta. Samaa perusasiaa on vain eri aikoina ilmaistu eri tavoin.

- Usein sanotaan, että suomalainen iskelmä on maalaismaista, koska siinä lauletaan niin paljon luonnosta. Korostaisin kuitenkin, että maisemat, joita teksteissä kuvataan, ovat ihmisen sielun maisemia. Mustat ruusut, hopeiset kuut, suopursut, siivettömät linnut, liljankukat, veriset pihlajanmarjat ja vastaavat ovat monimielisiä symboleja, aivan kuten kevät on toivo, kesä onni, syksy kuolleine lehtineen rakkauden loppu ja talvi kukka lumen alla uuden toivon odottamista.

Niiniluoto nimeää suomalaisen iskelmän perusominaisuuksiksi viipyilyn ja melankolian.

- Teksteissä viipyillään tapahtumissa ja tunnetiloissa. Kun muissa maissa mennään lujaa eteenpäin ja eletään voimakkaasti hetkessä, meillä haetaan melankolian kautta yhteyttä menneisiin tunteisiin ja löydetään kadonneita asioita sekä ympäristöstä että omasta itsestä. Tällä on ilmeisesti koskettava ja elvyttävä vaikutus.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Melankolian tunnustavat johtotähdekseen monet rock-artistitkin, tunnetuimpana heistä HIM-solisti Ville Valo.

- Hänhän puhuu usein siitä, kuinka hän haluaisi luoda vastaavan yhteisyyden tunteen kuin Tapio Rautavaara . HIM-yhtyeen keikkabussissakin soi Tapsan viisikymmentäluvun bravuuri Sininen uni . Minua kiinnostaa juuri tämä, kuinka paljon perintöä siirtyy jatkuvasti iskelmän välityksellä. Hiljattainkin kuulin koulupoikien viheltävän Ajomiestä , joka on levytetty 1928!

Ilonpidon vuosikymmenet

Itsenäisen Suomen ensimmäiset täydet vuosikymmenet, 1920- ja 1930-luku, olivat kansainvälistä, suurten tanssiorkestereiden, säihkyvien parkettien ja ilonpidon aikaa, jota muisteltiin sodan jälkeen viattomuuden aikana. Georg Malmsten oli noiden vuosien säihkyvä schlaagerikuningas, joka teki valtavan määrän iskelmiä, esiintyi niin revyyssä kuin elokuvissa ja nostatti Dallapé-yhtyeensä kanssa innostusta, jota on verrattu rockhysteriaan.

Eksotiikka, jonka Pirkka-Pekka Petelius elvytti uudelleen 1980-luvulla, kuului aikaan erottamattomasti. Oli erämaita, kameleita, minareetteja, haaremin ruusuja, hulahulameininkiä, keltaisia banaaneja ja vaikkapa Sulamit , jonka Rauli Badding Somerjoki levytti 1970-luvulla.

- Sanoitukset olivat tavallaan aikuisten satuja. Oli maagisia miehiä, joiden syliin naiset vaipuivat, ja niin edelleen. Jäi kuuntelijan vastuulle, uskoako Intiassa oikeasti olevan niin kuuma, että linnutkin paistuvat lennossa, Niiniluoto nauraa.

- Se oli aikaa, jolloin elämän ja kuoleman kaltaisista vakavistakin asioista laulettiin iloisesti. Hyvä esimerkki on Väliaikaista , josta suomalaiset pitävät erittäin paljon edelleenkin.

Tuntematon nainen

Naiskirjoittajien runsaus on yksi suomalaisen iskelmän leimallisimmista piirteistä. Siks oon mä suruinen, Liljankukka, Tango Humiko ja monet muut ikivihreät ovat lähtöisin naisen kynästä.

- Juuri naissanoittajien keskeisyyden vuoksi suomalaiseen iskelmäkulttuuriin ei koskaan ole päässyt kunnolla syntymään esimerkiksi madonna-huora-asetelmia, joita riittää kyllä muualla maailmassa, Niiniluoto tietää.

Naissanoittajien runsaus on kuitenkin edelleen populaarimusiikin tuntematonta historiaa, ei vähiten miesten sodan jälkeen käyttämien naisnimimerkkien vuoksi. Esimerkiksi suomalaisen iskelmän tärkeimpiin sanoittajiin lukeutuvaa Kerttu Mustosta on näihin päiviin asti luultu Reino Helismaan nimimerkiksi.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

- Kerttu Mustonen toi suomalaiseen iskelmään käsitteen surun kauneus, että sureva ihminen on itse asiassa onnellinen, koska se on saanut rakastaa toista ihmistä, tuntea jotain. Iskelmälyriikan vahvasti metaforinen sanasto, perinne, jota Helismaat ja kumppanit myöhemmin jatkoivat, on pitkälti Mustosen ansiota. Jos Kerttu Mustosta ei olisi ollut, hänet olisi pitänyt keksiä

Lamaa päähän musiikilla

1930- ja 1940-luvulla Mustosen tuoma surun kauneus auttoi kestämään vaikeita aikoja.

- Esimerkiksi kun 1930-luvun alussa oli lama, Suomessa lyötiin lamaa päähän populaarimusiikilla. Suru, josta iskelmissä paljon laulettiin - ja lauletaan edelleen -, ei ollut lamauttavaa. Päinvastoin, se tarjosi kuuntelijoille mahdollisuuden jakaa omat surun tunteensa. Kyse oli eräänlaisesta terapiasta.

Laulusanoilla kurottiin ajallisia ja maantieteellisiä etäisyyksiä umpeen sekä annettiin ihmisille mahdollisuus nauraa myös lamalle, työttömyydelle ja soppajonoille.

- Sitä mentaliteettia ei ollut enää 1990-luvun laman aikaan. Privatisoituminen heijastui niin, että tilalle tulivat eskapistiset satulinnat, pakeneminen todellisuuteen, missä "kaksi meitä vain on".

Nykyisin iskelmät kertovat Niiniluodon mukaan yli yhdeksänkymmentäprosenttisesti rakkaudesta tai erotiikasta.

- Iskelmä on aina käsitellyt sekä ihmisen sisällä kulkevia ajatusvirtoja että suhdetta ympäröivään maailmaan ja muihin ihmisiin. Vaikka nykyään ehkä tehdään rohkeampaa erotiikkaa, toivoisin rohkeutta myös aiheiden suhteen.

Viestejä halki eetterin

Samalla tavalla kuin iskelmä auttoi 1930-luvulla ihmisiä tulemaan toimeen laman kanssa, se seuraavalla vuosikymmenellä auttoi selviytymään sodan kauhuista.

- Sanoitukset puhkesivat sodan ja 1939 alkaneen tanssikiellon aikana oikein kunnolla kukkaansa. Silloin vakiintui lopullisesti iskelmän kieli huikeine metaforavyörytyksineen. Alkoi valtava määrä toivekonsertteja radiossa ja perustettiin rintamaradiot, jotka soivat rintamalla koko ajan.

Iskelmistä tuli kommunikaatiota, konkreettisesti.

- Ohjelmissa luettiin ihmisten kirjeitä ja kerrottiin, että se ja se Turusta toivoo sotamies sille ja sille hyvää uutta vuotta sinne jonnekin. Koskaan ei saanut sanoa minne, koska vihollinen kuunteli ja myös häiritsi näitä radiolähetyksiä. Toivelauluna saattoi tulla vaikka Lennä mun lempeni laulu tai Kaunis on luoksesi kaipuu .

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Toivelauluohjelma oli ylivoimainen viestintäkeino verrattuna kenttäpostikirjeeseen, joka saattoi viipyä matkalla useita viikkoja.

- Sanoma meni lauluteksteinä hetkessä halki eetterin. Viihdetaiteilijat eivät voineet muuttaa tapahtumia, mutta he auttoivat ihmisiä hyväksymään ne ja selviytymään niistä. Yksi elämän paradoksihan on se, että koskaan ei ole tehty niin vähän itsemurhia kuin sodan aikana.

- Sota-aikaan ei ollut kriisiryhmiä, terapeutteja tai edes psyykelääkkeitä, mutta iskelmien kieli oli ihmisten itsensä kehittämä selviytymisstrategia. Toivo Kärjelle alkoi syntyä näkemys, että viihdetaiteilijat perivät sodan aikana itkijänaisten tehtävän purkaa yhteisön surun tunteita erilaisissa elämän muutoskohdissa.

Perusasiat pysyvät

Iskelmä on nähnyt sodan jälkeen nousuja ja laskuja. Tanssikiellon loputtua 1948 tanssi-innostus virisi uudestaan, 1960-luvun lopun maaltapaon myötä ihmiset valuivat lavoilta kapakoihin ja 1980-luvun puolivälissä koitti jälleen uusi renessanssi Topi Sorsakosken ja Agentsin johdolla.

Sota-aikana syntynyt iskelmän perussanasto - jonka voi kiteyttää viiteen sanaan sielu, suru, kaipuu, sydän ja kyyneleet - on kuitenkin pysynyt koko ajan muuttumattomana.

- Kun esimerkiksi 1996 olin Syksyn Sävelen raadissa ja kuuntelin kahdessa päivässä 500 iskelmää, suosituimmat sanat olivat nuo samat sielu, suru, kaipuu, sydän ja kyyneleet. Sama toistui ollessani 2000 Seinäjoen tangosävellyskilpailun tuomaristossa. Tekninen toteutus muuttuu, mutta iskelmän kieli ja se, mistä sanat kertovat, pysyvät samana, Niiniluoto uskoo.

- Huolimatta trendeistä suomalaiset näyttävät haluavan kuunnella populaarimusiikkia omalla kielellään. Meillä suomenkielisen populaarimusiikin osuus on 40-50-prosenttia myynnistä, mikä on korkeimpia prosentteja maailmassa.