Korroosio kohtelee kaltoin Euroopan parhaita barokkiurkuja

JARMO WALLENIUS

Urut ovat länsimaisen musiikin suurin soitin. Samalla ne ovat myös Euroopan eri aikakausien peilejä, joiden kehitys heijastelee soittimien ja urkumusiikin kehityksen lisäksi muun muassa uskonnollisten ja filosofisten suuntauksien muutoksia, esteettisiä virtauksia, ekonomiaa ja jopa poliittisia ja maantieteellisiä yhteyksiä.

Barokin vuosisadalla, 1600-luvulla rakennetut urut ovat musiikillisia ja teknologisia ikoneja, oman aikamme tietokoneiden vastineita. Viime aikoina noihin historiallisiin instrumentteihin on alkanut ilmaantua uudentyyppisiä "viruksia", korroosion aiheuttamia urkupillien syöpymiä, jonka vuoksi maanosamme parhaat urut ovat menettämässä ääntään ja sointiaan.

Tieteen salapoliisit ovat nyt käyneet näiden vaurioiden kimppuun. Eurooppalaisen instrumentti- ja musiikkiperintömme säilyttämistä ja varmentamista varten onkin perustettu Göteborgin yliopiston urkutaiteen keskuksen koordinoima EU:n yhteistyöprojekti COLLAPSE (Corrosion of Lead and Lead-Tin Alloys of Organ Pipes in Europe). Sen puitteissa metallurgit, musiikkihistorioitsijat, urkujen rakentajat, urkurit ja kemistit pyrkivät selvittämään, miksi 1400-1600 -luvuilla valmistuneiden renessanssi- ja barokkiurkujen urkumetallista eli lyijyn ja tinan seoksesta tehtyjen pillien kylkiin on alkanut ilmaantua juuri nyt nopeaan tahtiin reikiä.

Aivan uusimpien tutkimusten valossa näyttää siltä, että pillien korroosio on kallisarvoisten urkujen restauroinnin ja kirkkojen keskuslämmityksen yhteisvaikutuksellinen sivutuote.

Ruotsalaisten lisäksi hankkeessa on mukana tanskalaisia, saksalaisia ja italialaisia tutkijoita. Tutkittavat, korroosion runtelemat kirkot sijaitsevat Saksassa, Hollannissa, Italiassa ja Belgiassa. Yhteistyökumppaneiden ja kirkkojen valinta on luonteva, sillä kansalliset urkutyypit alkoivat yleistyä juuri 1600-luvulla: Pohjois-Saksan ja Alankomaiden yhteinen urkuhistoria ja rakentamiskulttuuri ulottivat vaikutuksensa barokin aikana myös Pohjoismaihin, ennen muuta juuri Göteborgin seudulle.

Ilmalaatikoista irtoaa etikkahappoa

Kun Göteborgissa sijaitsevan Kalmarin teknillisen yliopiston kemistit ovat analysoineet puhkisyöpyneitä urkupillejä, he ovat löytäneet normaalien ilmansaasteiden, rikkidioksidin ja typpioksidien lisäksi runsaasti orgaanisten happojen, ennen muuta etikkahapon jäämiä. Tätä syövyttävää happoa irtoaa runsaina pitoisuuksina ennen muuta restauroitujen urkujen tammiosista. Tammea on perinteisesti käytetty soittimen palkeiden ja ilmalaatikoiden valmistuksessa. Esimerkiksi tutkimuksessa mukana olevien Lyypekin Jaakopinkirkon urkujen tammiosat uusittiin viimeksi1970-luvulla. Kirkon pääpillistö on jo 1400-luvulta ja kuuluisa Friedrich Stellwagen uudisti urut 1636-37 lisäämällä selkä- ja rintapillistöt sekä jalkapillistön. Nyt otaksutaan, että juuri lämmin, kostea ilma irrottaa tehokkaasti orgaanisia happoja uusista puuosista, kun se virtaa ilmakanavien ja -laatikoiden lävitse pilleihin.

Toiseksi syyksi epäillään pohjoissaksalaisen ja alankomaalaisen soitinrakennuskulttuurin aikuista talousmaantiedettä. Kyseisten kirkkojen urkumetallien tinapitoisuus on ollut alhainen, vain alle kaksi prosenttia.

Vaikka tina teki urkupilleistä valutilanteessa sekä kovempia että kirkkaampia, sitä käytettiin 1600-luvulla säästeliäästi. Kallis raaka-aine oli peräisin Cornwallista, missä sijaitsivat silloisen Euroopan tärkeimmät kaivokset.

Britanniassa, missä sen aikuisten urkupillien tinapitoisuus on 20 prosenttia, soittimet ovat säästyneet syöpymiseltä.

Nauvon positiivi soittokunnossa

Se, miksi korroosio kohtelee kaltoin juuri vähätinaisia pillejä, on vielä arvoitus, mutta syy ei tutkimusten mukaan löydy pelkästään ko. metallista, vaan mitä ilmeisimmin valun aikana mukaan tulleista epäpuhtauksista: kuparista, vismutista ja antimonista.

Nyt pyritäänkin saamaan selville, miten nämä metalliseosten mikrorakenteeseen vaikuttavat epäpuhtaudet katalysoivat korroosiota. Toisaalta ajan vaikutusta urkupillien "syvärakenteeseen" on vaikeata arvioida.

Tutkijat esittävät kuitenkin parannuskeinoksi urkupillien kemiallista käsittelyä ja pinnoittamista. Sen otaksutaan estävän uudet syöpymistä edistävät reaktiot.

- Vanhimmat Suomessa säilyneet urut, Nauvon positiivi, ovat juuri 1600-luvulta, mutta ne ovat säilyneet hyvin. Urku on vuodesta 1912 ollut Kansallismuseossa, mutta se oli aina vuoteen 1791 asti käytössä Nauvon kirkossa. Tämän jälkeen urut siirrettiin Dragsfjärdin kirkkoon. Nauvon positiivi on yhä vieläkin hyvässä soittokunnossa, kertoo Juhani Martikainen.

- Jo ennen Nauvon positiivia tiedetään 1400-1500 -lukujen Turussa olleen urkusoittimia sekä Turun tuomiokirkossa että linnassa.

Vuonna 2001 eläkkeelle siirtynyt Lappfjärdin seurakunnan kanttori, tohtori Juhani Martikainen on sekä lisensiaattityössään Nagupositivet (1994) että Sibelius Akatemian väitöskirjatyössään Orglar i Finland från tiden 1600-1800 - Deras byggare, historia,konstruktion och stil (1997) perehtynyt pohjoismaisten kirkkojen historiaan. Suomeen rakennetut urut olivat joko ruotsalaisten tai sieltä tänne tulleiden rakentajien käsialaa. Martikainen muistuttaa, että sen lisäksi, että urut olivat kalliita rakentaa, meillä on vähän täysbarokin ajan soittimia: Isoviha vei tuhoon lähes kaikki aikakauden urut.

- Olin väitöskirjatyöni aikoihin yhteydessä myös Göteborgin yliopiston urkutaiteen keskukseen, mutta koska he olivat silloin vasta aloittelemassa korroosiotutkimuksiaan, en saanut tuloksia käyttööni. Toisaalta Nauvon positiivin pilleissä on juuri mainittuja epäpuhtauksia, mutta ne eivät olleet korroosion syövyttämiä. Puuosat ovat vanhoja ja soitin on säilynyt muutenkin kylmissä olosuhteissa suhteellisen hyvin, kertoo Juhani Martikainen.