Huittisten tyttö vei
poppanan maailmalle

Annikki Karvinen on voimanainen, joka on päässyt pitkälle sisukkuutensa, taitonsa ja hyvän värisilmänsä ansiosta.
Annikki Karvinen on voimanainen, joka on päässyt pitkälle sisukkuutensa, taitonsa ja hyvän värisilmänsä ansiosta.

MARJATTA HIETANIEMI

Lapsia Annikki ja Anto Karvisella on kaksi. Helsingin kauppakorkeakoulusta valmistunut Kati hoitaa Saksan ja Jyväskylässä taloustiedettä opiskellut Aapo Japanin markkinat.

- Yksin en ole mitään. Ilman perhettäni olisin saanut liikkeen nurin jo monta kertaa, Annikki Karvinen painottaa.

Korvaamaton apu Annikki Karviselle on alusta saakka ollut aviomies, joka entisenä tullinhoitajana tuntee ulkomaankaupan kuviot. - Antsilla on ollut myös vainua. Hän on löytänyt meille niin liikkeet kuin tehtaankin.

Hän on vaimonsa mukana valitsemassa myös kankaita ja nappeja Pariisin Premier vision -messuilla.

- Muita sinne ei päästetä. Vaatteiden perusteella Antsin Raahen yhteiskoulun opettajanhuoneesta löysinkin, Annikki naureskelee.

Nukenvaatteita myyntiin

Huittisten Lauttakylässä vuonna 1931 syntyneen Annikki Karvisen isä oli linja-autonkuljettaja ja autonasentaja, äiti ahkera kotiompelija, jonka käsistä syntyi vaatteita oman perheen lisäksi myös kyläläisille.

Esteettistä nautintoa nuorelle Annikille antoivat myös Seurahuoneen tarjoilijana toimineen Saima-tädin vaatteet, nekin Laina-äidin ompelemia. Vanhan polkukoneen ääni oli musiikkia Annikin korvissa ja äidin tilkkuvakka Annikin aarreaitta. Sen antimista Annikki teki nukenvaatteita. Hän suunnitteli isona ompelevansa niitä myyntiin.

Keskikoulun käytyään Annikki opiskeli Loimaan naiskotiteollisuuskoulun ompelulinjalla. Siellä muuttui esimerkiksi isoisän sarkapuku niukkalinjaiseksi jakkupuvuksi, jota äiti moitiskeli kinttanaksi . Loimaan koulun antia olivat tarkkuus ja huolellisuus, jotka menivät ainakin Annikin osalta selkäytimeen.

Ennen saman koulun kudontalinjalle menoa Annikki toimi pari vuotta kansakoulunopettajana Köyliössä. Antoisinta hänestä oli opettaa tytöille käsitöitä. Harmonin polkeminenkin sujui, mutta voimistelun ja urheilun opettaminen maistuivat tervanjuonnilta.

Annikki haaveili myös pääsystä Wetterhoffin kotiteollisuusopettajaopiston kudontalinjalle, mutta ennen Hämeenlinnaan muuttamista oli ansaittava rahaa. Sitä Annikki hankki toimimalla pienen käsityöliikkeen koruompelijattarena ja myyjättärenä Helsingissä. Täällä Annikki oppi sen, että jos asiakas on tyytyväinen, tämä tulee toistekin.

Kun Jyväskylästä löytyi aviomiehelle tullihoitajan paikka vuonna 1963, Karviset pakkasivat tavaransa ja vaihtoivat Oulun maisemat Jyväskylään, josta Annikki sai käsityönopettajan paikan Viitaniemen yhteiskoulusta. Mukana tuolloin oli jo perheen esikoinen Kati.

Seuraavana vuonna perheeseen syntyi Aapo-poika. Jo äitiyslomalla Annikki Karvinen viritti saunakamariin kangaspuut ja teki kudontakokeiluja suomenlampaan villasta. Itsenäiseksi yrittäjäksi hän uskaltautui vuonna 1968.

Alkuun Annikki Karvinen opittiin tuntemaan omaperäisistä ja kekseliäistä villakangasvaatteistaan.

Kesäksi Karvisen liikkeeseen suunniteltiin vaatteita etsatusta puuvillasta. Muista aikakauden vaatteista poiketen painokuviot eivät täyttäneet koko kangasta, vaan ne korostivat ainoastaan kankaan yksityiskohtia.

Poppanasta, joka on tehnyt Annikki Karvisen nimen maailmankuuluksi, tekijä kiinnostui 1970-luvun puolivälissä. Varsin pian hän kehitteli poppanan materiaaliksi perinteisen puuvillan rinnalle silkin, sametin ja pellavan. Ilmeikkäitä kankaita eli "harsoryysälettä" syntyi myös rohtimesta.

Materiaalit tulevat nykyisinkin luonnonvärisinä tehtaalle, jossa nevärjätään ja leikataan. Valmiit kankaat pestään ja kutistetaan omassa pesulassa.

Valikoima laajenee

Vaikka Annikki Karvisen nimi liitetään useimmin poppanaan, hän ryhtyi 1990-luvulla valmistamaan poppana-asuihin sointuvia vaatteita myös tehdasvalmisteisista kankaista. Tämä ns. Anno -kokoelma muodostuu Annikin ja Antsin Pariisin kangasmessuilta hankkimista kankaista. Muutamien kangastuottajien kanssa Karviset ovat jo niin hyvissä väleissä, että voivat ostaa kankaita yksinoikeudella, jolloin he pääsevät vaikuttamaan jopa kankaieden väriyhdistelmiin ja kuoseihin.

Lisäksi Järvenpään tehtaalla valmistetaan Karviselle neuleita. Etenkin saksalaiset ovat kiinnostuneita korkealaatuisista merinovillasta valmistetuista tuotteista.

Lähinnä Annikin sydäntä ovat kuitenkin edelleen käsin kudotut poppana- ja villakankaat, jotka syntyvät Kuopion ja Alajärven tehtailla.

Annikki on edelleen innostunut kokeilija. Hän loihtii kankaita ja vaatteita vaikka kalalangasta, joko käyttämällä sitä yksinään tai siten, että loimeen on kudottu töyhtölankaa.

Maailmaa valloittamassa

1970-luvun alussa muotitoimittaja Tetta Kannel tutustui Annikki Karvisen vaatteisiin Työ ja taito -näyttelyssä ja arveli, että niillä voisi olla menekkiä ulkomaillakin. Pyörryttävä ajatus viennistä toteutui hiljalleen sen jälkeen, kun ensin käytiin katsastamassa Kööpenhaminan Bella Centerin messut. Seuraavaksi vuodeksi Karvinen varasi messuilta esittelyosaston.

Kööpenhaminan vuoden 1979 messuilla hopeanahkaiset shortsit, bikiniyläosat pipoineen ja niiden ylle puetut käsin kudotut "harsoryysäle"-jakut ja takit. Niillä Annikki Karvinen voitti toisen palkinnon.

Messumatkat ulottuivat vähitellen Pariisiin asti. Sieltä saksalaiset sisäänostajat keksivät Annikin poppanajakut. Lopulta tulivat mukaan Düsseldorfissa kahdesti vuodessa järjestettävät CPD-messut, joille kutsuttiin vain harvat ja valitut. Annikki Karvinen oli yksi heistä.

Kaikki tehdään Suomessa

Maailmalla reissaavalle Annikki Karviselle kotimaa on pyhä asia. Myös hänen tuotteitaan leimaa vahva suomalaisuuden tuntu, niin vientituotteita kuin ne ovatkin. Hän on erityisen ylpeä siitä, että hänen yrityksessään tuotteet tehdään alusta loppuun Suomessa suomalaisten voimin.

- Yritykseni nimessäkin on Finland, hän sanoo.

- Olen saanut kotiteollisen koulutuksen ja juureni ovat maaseudulla. Kun tällaiselta pohjalta on lähtenyt, on pitänyt uudistua kaiken aikaa ja vieläpä etuajassa.

Annikki Karvinen tosin valittaa, että ammattitaitoisia ompelijoita Suomesta on yhä vaikeampi löytää.

- Nykyisissä alan oppilaitoksissa opetetaan liikaa yleissivistäviä aineita ja käytännön työn opetus jää sivuseikaksi. Usein töihin tulijoille saamme opettaa varsinaisen ompelun, vaikka juurisen pitäisi olla koulutuksessa olennaisinta.

Kokoelmat sohvalla istuen

Annikki Karvinen kutsuu itseään syrjään vetäytyväksi, ujoksikin.

- Täällä minä istun työpäivän jälkeen sohvalla ja mietin, mitä seuraavana päivänä tehtaalla tehdään.

Sohvalla istuen syntyvät myös visiot uusista kokoelmista. Tämän vuoden kokoelman teemana on satu. Sitä varten Annikki luki satuja Lumikista ja seitsemästä kääpiöstä Harry Potteriin.

Ikävuosien karttuessakaan Annikki Karvisen vauhti ei ole hiljentynyt.

- Nautin työstäni nuorten ihmisten parissa. Meillä on mahtava henkilökunta, joka ymmärtää jo puolesta sanasta, mitä tarkoitan. Yhdessä keksimme esimerkiksi uusia kankaiden sidoksia. Tuotanto pyörii kuitenkin minun ideoitteni varassa. Suunnitteluun en ole päästänyt vielä muita mukaan. Minun jälkeeni saavat sitten tehdä, mitä haluavat, Annikki Karvinen sanoo.

Lisää Annikki Karvisesta voi lukea tänä syksynä ilmestyneestä Paula Merirannan kirjoittamasta teoksesta Annikin ihmemaa. Lähikuvassa Annikki Karvinen. (Otava).

Sivun tuotekuvat Merirannan kirjasta.

Katja-jakku on
Katja-jakku on
- Kyllä meillä on koristenauhan kieputusta riittänyt, Annikki Karvinen nauraa katsoessaan Satu-teemaan kuuluvan Ruhtinatar-jakun koristeaihetta. Jakku on vuodelta 2003.
- Kyllä meillä on koristenauhan kieputusta riittänyt, Annikki Karvinen nauraa katsoessaan Satu-teemaan kuuluvan Ruhtinatar-jakun koristeaihetta. Jakku on vuodelta 2003.
Karvisen Japanin-valloitus alkoi tästä Design in Finland -julkaisun kuvasta vuonna 1984. Japanilaiset pitävät jakkujani ja takkejani nykyajan kimonoina, Annikki Karvinen sanoo.
Karvisen Japanin-valloitus alkoi tästä Design in Finland -julkaisun kuvasta vuonna 1984. Japanilaiset pitävät jakkujani ja takkejani nykyajan kimonoina, Annikki Karvinen sanoo.
Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.