Tytti Oittinen johtajaksi
Rovaniemen teatteriin

Keväisestä johtajakohusta toipuneen Rovaniemen teatterin uudeksi johtajaksi on valittu Kemin kaupunginteatterin johtaja Tytti Oittinen . Lapin Alueteatteriyhdistys ry. päätti johtajan valinnasta perjantaina.

Filosofian lisensiaatti Tytti Oittinen on tehnyt pitkän uran teatteritaiteen kentällä ohjaajana, opettajana, tutkijana ja hallinnollisissa tehtävissä. Hän on työskennellyt muun muassa KOM-teatterissa sekä Ryhmäteatterissa. Lisäksi hän on johtanut Pohjoismaista teatterikomiteaa, Teatterikoulun koulutuskeskusta ja Espoon teatteria. Kemin kaupunginteatterin johtajana hän on työskennellyt vuodesta 2002 lähtien.

Rovaniemen teatterin entinen johtaja Tom Wentzel jätti käytännössä tehtävänsä jo toukokuun lopussa, vaikka hänen työsuhteensa on voimassa vielä tämän kuun loppuun. Ratkaisuun päädyttiin, sillä teatterin henkilökunnan mielestä vajaan vuoden teatterin johdossa olleelta Wentzeliltä puuttuivat tiedot ja taidot ammattiteatterin johtamiseen. Osa teatterin näyttelijöistä uhkasi jopa irtisanoutua, ellei johtaja lähde.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.