Verensä vanki

Nicole Kidman
Nicole Kidman

Universalin B-westernien käsikirjoittajana uransa 1960-luvun Hollywoodissa käynnistänyt Robert Benton on aina ollut parempi alkuperäisessä ammatissaan kuin ohjaajana. Asian voisi täsmentää toisesta näkökulmasta toteamalla hänen tulleen alalle liian myöhään, Hollywoodin studiokauden jo hiivuttua televisiotuotannoksi.

Jos Benton olisi ohjannut elokuvia toistakymmentä vuotta aikaisemmin Otto Premingerin, Robert Parrishin tai Richard Brooksin päivinä, hänen filmografiansa koostuisi taatusti kymmenistä teoksista.

Nykyisin sen sijaan on vaikea onnistua Philip Rothin romaanin kaltaisessa filmatisoinnissa, sillä läpeensä kirjallinen satiiri vaatii tekijöiltä sellaista kärsivällisyyttä ja pitsinnypläystä, johon kenelläkään vauhtiviihteen rattaissa pyörineellä ei ole halua, taitoa eikä varoja. Vaikka rahoitusta tähänkin projektiin on haettu Euroopasta asti, tarinan monimutkaiset kytkennät lakaistaan mahdollisimman selkokielisiksi koska näyttelijöiksi palkatut filmitähdet eivät muuten ymmärtäisi millaisia rooleja tulkitsevat.

Ihmisen tahra kertoo klassisten kielten ikääntyneestä professorista, joka joutuu eroamaan virastaan yliopistosta rasistiseksi leimatun lausahduksensa takia. Menetettyään myös vaimonsa hän ajautuu intohimoiseen suhteeseen itseään puolta nuoremman, henkisesti tasapainottoman siivoojattaren kanssa. Yhteisön paheksumassa petikumppanuudessa toistuu professorin nuorukaisena kokema nöyryytys, kun rakastettu hylkäsi hänet vasta tajuttuaan miehen syntyperältään mustaksi. Sittemmin rotunsa kieltänyt, valkoihoiseksi juutalaiseksi naamioitunut opettaja pysyy verensä vankina ja kykenee vasta vanhuksena - Viagran vahvistamana - purkamaan traumaansa.

Takautumien kautta sujuvasti useilla aikatasoilla liikkuvien tapahtumien ulkopuolisena tarkkailijana toimii professorin kiirastulta ihmettelevä kirjailijaystävä. Lisäjännitettä hidastempoiseen juoneen tuo viettelijättären uhkaileva entinen aviomies, Vietnamin sodassa kovan koulun käynyt veteraani.

Tiedotusvälineiden taustalla tyrkyttämät uutiset presidentti Clintonin seksiskandaalista sitovat henkilöhahmot ironisesti historiallisiin kehyksiinsä.

Mitenkään hienostuneeksi Robert Bentonin käyttämiä oikopolkuja tai typistyksiä ei voi väittää, mutta rahvaanomaisilla elkeillään elokuva kuitenkin heijastelee hollywoodilaisen muovikulttuurin ikuisia pyrkimyksiä sulattaa länsimaisen sivistyneistön valheellista humanismia.

Huolimatta jahnailustaan tai epäuskottavuudestaan Ihmisen tahra tulee kuin tahtomattaan paljastaneeksi myös itsepetoksen alle piilotetun hyväksikäytön häpeällisyyden ja irvokkuuden.

TAPANI MASKULA

Ihmisen tahra . Ohjaaja Robert Benton. (Julia 5 & Kinopalatsi 5).