Tyttö lyö
miehet laudalta

Valasratsastajan päärooleissakin nähdään amatöörinäyttelijöitä. Heimopäällikkö ja hänen pojantyttärensä Paikea.
Valasratsastajan päärooleissakin nähdään amatöörinäyttelijöitä. Heimopäällikkö ja hänen pojantyttärensä Paikea.

Silloin tällöin osuu silmiin hyvää tarkoittava elokuva, jonka puutteita katsoisi mieluimmin sormien lävitse perusteellisemman arvioinnin sijasta.

Uudesta-Seelannista tuleva Valasratsastaja pyrkii niin innokkaasti kahmimaan yleisöltä sympatiapisteitä, että piintyneen ammattikatsojankin täytyy ihmetellä tekijöiden harrasta kansalliseen identiteettiin paneutumista.

Tavallisesti paikallisvärin rohkea tunnustaminen merkitsee elokuvalle laajempien ulkomaisten markkinoiden kaventumista, mutta minulle tuntematon ohjaaja Niki Caro luottaa feministisen teemansa ja luonnonlyriikkansa yleispätevyyteen. Kunnianhimoiselle yritykselle soisi enemmän vastakaikua kuin mihin laskelmoitu taiteilu itse asiassa oikeuttaa.

Elokuva kertoo maorien rannikkokylässä asustavasta koulutytöstä Paikeasta, jonka äiti kuoli synnytyksessä ja isä lähti luomaan maalarin uraansa Eurooppaan.

12-vuotias Paikea asustaa heimopäällikkönä toimivan isoisänsä perheessä vaikka vaari ei koskaan ole hyväksynyt tyttöä sukunsa jatkajaksi. Maorit uskovat periytyvänsä valaan selässä seudulle ratsastaneesta esi-isästään Paikeasta eikä vanhus voi sietää samannimistä tyttöä talouteensa. Heimon rituaalit ja traditiot sisäistänyt pojantytär sen sijaan ihailee vaariaan varauksetta koettaen kaikin keinoin ansaita tämän myötätunnon.

Valasratsastaja keskittyy kiitettävästi maorien nykyisten elämäntapojen kuvaamiseen, mutta varsin pian kriittinen katsoja alkaa epäillä näkemäänsä kaunisteluksi.

Patriarkaalisessa kylässä kamppailu naisen asemasta rajoittuu heimopäällikön ja hänen lapsenlapsensa suhteeseen, jossa Paikean täytyy todistaa arvonsa toistamalla myyttisen kaimansa sankariteot. Paikea ei siis kelpaa tyttönä uudeksi kansanjohtajaksi vaan hänen täytyy ensin lyödä miehet laudalta heille ominaisissa lajeissa.

Hän motkottaa maorinaisille tupakoinnin sopimattomuudesta, voittaa ikäisensä pojat keppitaistelussa, sukeltaa heitä syvemmälle etsiäkseen merenpohjalta vaarin sinne viskaaman riipuksen ja oppii kutsumaan valaita luokseen.

Ohjaajan suppean näkökentän mukaan maorien yhteisössä ei tapahdu mitään ratkaisevia muutoksia vaan alkuasukkaat palvovat tyytyväisenä perinteitään myös poikatytön johdolla.

Jostakin syystä Caro jättää langat myös kokonaan vetämättä yhteisöä ympäröivään valkoisen rodun vaikutuspiiriin.

Elokuvassa on kuitenkin yksi irrallinen kohtaus, jossa erään oppilaan isä lähtee kyläkoulun pihaan kaartaneen henkilöauton matkassa "pariksi päiväksi kaupunkiin". Filmin ainoa realistinen otos paljastaa ajoneuvon sisällä istuvat ystävät jo vaatetuksiltaan ilmiselviksi rikollisiksi ja vihjaisee siten heimon jäseniä valtakulttuurin taholla vaanivasta rappiosta.

Valasratsastaja tarjoaa runsain mitoin tyhjää visuaalista maisemamaalailua, joka kääntyy toisinaan kyllästyttävän pitkäveteiseksi. Loppujen lopuksi Niki Caroa tuntuu kiinnostavan vain kamerataiteilu maorien kohtaloilla, sillä hänen taltioinnissaan elämänmeno jatkuu kylässä ikuiseksi idylliksi pysähtyneenä.

Valaiden kanssa seurustelu, koristeellisten puuveneiden veistely tai ikivanhojen legendojen muistelu vahvistavat ehkä alkuperäiskansan yhteishenkeä, mutta tuskin riittävät pelastamaan heimoa tulevaisuuden haasteilta.

TAPANI MASKULA

• Valasratsastaja . Ohjaaja: Niki Caro. (Julia 5).