Luojan lomittaja
Jim Carrey on mainio koomikko ilmentämään yhtä aikaa lapsellista viattomuutta ja härskiä hävyttömyyttä, mutta vain harvat ohjaajat osaavat hyödyntää hänen asteikkoaan laidasta laitaan.
Kun kekseliäät komediaprojektit ovat muutenkin Hollywoodissa nykyisin kortilla, täytyy Carreyn satsata varman päälle ja turvautua tämän vuoden kohelluksessaan entiseen yhteistyökumppaniinsa Tom Shadyaciin, joka ohjasi hänen varhaiset yleisöhittinsä Ace Ventura - lemmikkidekkari (1994) ja Valehtelija, valehtelija (1996). Näistä päivistä Carrey on jalostanut imagonsa naamanvääntelijästä herkkähipiäiseksi haaveilijaksi, mutta Shadyac ja varsinkin hänen käsikirjoittajansa Steve Oedekerk viskovat vielä kuravelliä hiekkalaatikolla.
Kuten elokuvahistorian tavallista paremmin tuntevat kollegat ovat oikein huomauttaneet, Bruce - taivaanlahja kopioi häikäilemättä H.G. Wellsin tarinan filmatisointia The Man Who Could Work Miracles (1936). Tällä kertaa päähenkilönä on ylennystä kärttävä tv-toimittaja, joka potkut saatuaan vaatii turhautuneena jumalaa tilille huonosta kohtelustaan. Yllättäen luoja vastaa hänen pyyntöönsä ja ehdottaa rienaajalle, että tämä hänen lomansijaisenaan hoitaisi viikon täysin valtuuksin taivaallisia tehtäviä.
Elokuva repii huumoria öykkärin itsekeskeisistä pyrkimyksistä toteuttaa arkista amerikkalaista unelmaansa: hän hankkii virtaviivaisen vauhtipelin romuttuneen autonsa tilalle, suurentaa tyttöystävänsä rinnat Playboyn mittoihin ja pakottaa koiransa käyttämään vessanpyttyä. Sosiaalisella tasolla miekkonen keskittyy henkilökohtaisiin kostotoimiin kurittaen hänelle selkäsaunan antanutta katujengiä tai vallaten ykköspaikan television uutisankkurina.
Sietämätön
pirulainen
Filmin nimihenkilö osoittautuu maagisilla kyvyillä varustettuna niin sietämättömäksi pirulaiseksi, että katsoja päättelee joko jumalan kuurosokeaksi tai tarinan muuttuvan hurskastelevaksi moraliteetiksi.
Jälkimmäisestä vaihtoehdosta elokuvassa tietysti on kyse, sillä viimeisessä kelassa koettelemukset suoristetaan kantapään kautta korkoa kasvaneeksi kipeäksi opetukseksi hyväksyä omat heikkoudet ja arvostaa muiden ansioita. Tässä vaiheessa filmin vuoropuhelut makeutetaan sentimentaalisiksi saarnoiksi, joiden myötä tarinasta haihtuu uskottavuuden ohella vähäinenkin hauskuus.
Elokuvan tekijät eivät tohdi lainkaan hyödyntää juttunsa kutkuttavaa asetelmaa, jossa heinäsirkkoja suustaan sylkevä syntisäkki ja rukouksilta korvansa sulkeva jumala paljastuisivat molemmat kiusauksiin lankeaviksi laiskureiksi. Jopa kotoinen Uuno Turhapuromme hakkaa loogisuudessaan mennen tullen Jim Carreyn säälittävästi mielistelevän roolihahmon.
Nykykoomikoille lienee täysin mahdotonta ymmärtää, ettei valtavirtaan pokkurointi ole inhimilliselle ilveilylle mikään välttämättömyys. Esimerkiksi aina yhtä yrmeä sovinisti W.C. Fields vihasi filmeissään lapsia, pieksi koiria ja nimitteli naisia ripsipiirakoiksi, mutta ei silti koskaan tinkinyt ihmisyydestään. Vastaavia riskejä viihdeteollisuus ei enää halua ottaa vaikka maailma on tullut vapaammaksi paikaksi elää, ja farssin pitäisi naurun asein marssia kehityksen eturintamassa.
TAPANI MASKULA
Bruce - taivaanlahja . Ohjaaja: Tom Shadyac. (Julia 1 & Kinopalatsi 1) .
