Tietokoneita edeltävinä aikoina tuntemattomuuttaan varjelevat henkilöt käyttivät mieluusti puhelinta pahansuopien tai muuten salaisiksi naamioitujen viestiensä välittämiseen. Aiheesta puristettiin radion loistokaudella lukemattomia kuulokuvia ja väsättiin vielä enemmän elokuvia, joista Suomessakin muistetaan etenkin Matti Kassilan rakkausfilmi Tyttö kuunsillalta (1953) Hella Wuolijoen kirjoittamasta kuunnelmasta. Vastaava hitti kansainvälisillä markkinoilla oli Lucille Fletcherin radiojännäri Valitan, väärä numero, josta Anatole Litvak ohjasi kireän elokuvaversion vuonna 1948.
Miellyttävä vanhanaikaisuus leimaa myös Joel Schumacherin viimeisintä ohjaustyötä Phone Booth. Nimensä mukaisesti elokuva rajoittuu New Yorkin valtakadulla nököttävään puhelinkioskiin, jonne kiireinen mediakonsultti Stu poikkeaa soittamaan rakastajattarelleen. Yllättäen yleisöpuhelin kilisee jupin ehtimättä poistua ahtaasta kopista. Vastattuaan uteliaisuuttaan luuriin hän jämähtää lasiseinäiseen vankilaan tuntikausiksi. Kuulokkeesta kantautuva ääni kertoo näet tähtäävänsä miestä kiikarikiväärillä jostakin ympäristön pilvenpiirtäjästä ja surmaavansa tämän yhdellä laukauksella ellei Stu noudata täsmällisesti annettuja määräyksiä.
B-filmin hengessä
Phone Booth muistuttaa aiheeltaan ja käsittelyltään vuosikymmenien takaisia tiukaksi pakattuja B-filmejä. Sen ideanikkarina ja skenaristina onkin toiminut lajityypin ansioitunut veteraani, 1970- ja 80-luvuilla toistakymmentä riippumatonta pikkufilmiä ohjannut Larry Cohen.
Hänen kuningasajatuksenaan oli muokata reaaliaikaan sidottu elokuva katupuhelimeen juttelevasta, tuhansien kaupunkilaisten sivuuttamasta miehestä, jonka kuolemanvaaraa ei kukaan ohikulkijoista huomaa. Valitettavasti tarina ei mennyt tuotantoon aivan Cohenin haluamassa muodossa, mutta aika monta kompromissia hänen omaperäinen oivalluksensa silti taittumatta sietää.
Vaikka Phone Booth edustaa nykymittojen mukaan todella lyhyttä elokuvaa, niin juuri sen aikarakenne koituu Joel Schumacherille ilmeiseksi ongelmaksi. Hänen edellinen Colin Farrellin tähdittämä teoksensa, Louisianan koulutusleirille sijoittuva armeijafilmi Tigerland (2000) taltioitiin ketterästi käsivaraisella kameralla ja kevyellä kalustolla, mutta tällä kertaa ohjaaja ei luota rosoisen realismin imuun. Perspektiiviä vääristelevine kalansilmälinsseineen ja jaettuine kuvapintoineen hän koettaa visuaalisilla tehosteilla väljentää tilannetta, jonka psykologinen voima perustuu suppeaan, intiimiä koskemattomuutta loukkaavaan sattumanvaraiseen uhkaukseen.
Moralisointia
Juonen tasolla Schumacher erehtyy paisuttamaan päähenkilön nöyryyttämisestä sielunmessun ylimieliselle teeskentelylle ja suurkaupungin välinpitämättömyydelle. Cohenin pyrkimyksenä taas oli kertoa "lasiseen ruumisarkkuun" suljetun viheliäisen kiipijän pahimmasta painajaisesta, katteettomien lupausten lunastamisesta.
Näillä keinoin Phone Booth kuormittaa aiheensa moralisoivalla painolastilla, johon Cohenin pelkistetty tutkielma yksinäisten nihilistien kaksintaistelusta tarjoaa tuskin lainkaan täytettä. Luopuminen katsojan kytkemisestä filmin tapahtumia vastaavaan ajanvirtaan vähentää ratkaisevasti asetelman hiostavaa ahdistavuutta. Itsekeskeisten rehentelijöiden hermopeli harhautuu lopulta kolmiodraamaksi, jossa toinen omahyväisistä päsmäreistä ripittäytyy sankariksi ja toinen paljastuu syntisen veljensä vartijaksi.
TAPANI MASKULA
Phone Booth. Ohjaaja: Joel Schumacher. (Julia 1).
