Valmistalo kohoaa sukupaikalle Aurajoen varrella
Rakentaja päätyy nykyään yhä useammin talopakettiin. Lähes jokainen valmistalo räätälöidään asiakkaan toiveiden mukaisesti, eikä täysin samanlaisia taloja ole kenelläkään.
Aurajoen rannalla, entisen Ristimäen koulun naapurissa, talopaketti valmistuu hyvää vauhtia.
– Tässä tontilla oli ennen isovanhempieni vanha talo. Talo oli hyvin huonossa kunnossa, joten se purettiin ja tontille täytyy myös vetää vesijohto ja viemärit, talon rakennuttaja Kirsi Markkolakertoo.
Markkolalle oli tärkeää, että uusi talo istuu sukupaikalle luonnollisesti.
– Tähän kuuluu ehdottomasti puutalo. En kuitenkaan halunnut rintamamiestaloa, vaan modernin 2000-luvun puutalon.
Makuuhuoneeni sijaitsee samalla paikalla, missä pihakeinu aikoinaan oli.
Markkola on suunnitellut talonsa niin, että sinne mahtuvat asumaan myös hänen iäkkäät vanhempansa ja setänsä. Esteettömyys on ollut yksi suurimmista suunnitellun lähtökohdista.
– Talon tuli olla yksikerroksinen ja valoisa. Halusin myös selkeän pohjan, jossa kaikilla on omat tilat.
Sukupaikka on hyvin tärkeä Kirsi Markkolalle sekä hänen vanhemmilleen ja sedälle.
– Halusin omasta makuuhuoneestani näkymät Aurajoelle päin. Makuuhuoneeni sijaitsee samalla paikalla, missä pihakeinu aikoinaan oli. Pihakeinussa istuskelin lapsena mummuni kanssa. Myös vanhemmilleni ja sedälleni herää muistoja, kun he katselevat ikkunasta ulos.
Pitkäaikainen haave omasta talosta rakkaalle paikalle alkoi toteutua viime vuoden keväällä.
– Olen lapsesta asti ajatellut, että haluan muuttaa tänne. Puolitoista vuotta sitten kävelin pankin ovista sisälle projektisuunnitelman kanssa ja siitä homma alkoi.
Markkola kertoo kahlanneensa läpi kymmeniä talopakettivalmistajia ja talomalleja ennen kuin oikea löytyi.
– Olen viimeisen 30 vuoden aikana asunut 15 eri asunnossa, joten tiedän mitä haluan. Tämä talo tulee olemaan sellainen, josta lähden sitten lopullisesti, Markkola naurahtaa.
Markkolalle oli tärkeää, että talo vastaa täysin hänen toiveitaan. Hän pyysikin arkkitehti-ystäväänsä piirtämään pohjakuvan.
– Pohjakuvan kanssa menin sitten eri talopakettivalmistajien luo. Kilpailutuksen jälkeen suosikiksi valikoitui Jetta-Talojen Funco.
Mallistot ovat lähtökohtia, mutta pääsääntöisesti talot räätälöidään aina asiakkaalle sopivaksi.
Asuinneliöitä L-malliseen taloon tulee reilut 170. Talomallista otettiin julkisivu, ja sisätilat muokattiin arkkitehdin piirustusten mukaisiksi.
– Mallistot ovat lähtökohtia, mutta pääsääntöisesti talot räätälöidään aina asiakkaalle sopivaksi. Suoraan mallistotaloja myydään todella vähän. Yksilöllisyys ja modernimmat mallit ovat tämän päivän sana. Yli puolella asiakkaista on itse suunniteltu pohjakuva, sanoo Jetta-Talojen Varsinais-Suomen aluemyyjä Juha Levo.
Modernit talot ja funkkistyyliset mallit ovatkin nyt kaupunkiasujien suosiossa.
– Talot ovat pienentyneet ja normalisoituneet. Erkkerit ja monimuotoiset talot ovat vähenemään päin. Myös isoja lasiseiniä tehdään vähemmän, Levo kertoo.
Myös muut talopakettivalmistajat ovat samoilla linjoilla.
– Talojen neliöt ovat aikaisempaan verrattuna käytetty huomattavasti tehokkaammin. Suosituimpia malleja Turun alueella ovat modernit kaupunkirakentamiseen soveltuvat mallit. Talot ovat hyvin käytännöllisiä ja suoria linjoiltaan, Jukkatalojen Etelä-Suomen aluemyyntipäällikkö Tuomas Lahtikertoo.
Kirsi Markkola päätyi niin sanottuun avaimet käteen -talopakettiin.
– Lähtökohtana oli, että en itse naputa naulaakaan. Minulla ei ole osaamista, eikä aikaa. Tulen sitten valmiiseen taloon matkalaukku kädessä, Markkola naurahtaa.
Talopakettivalmistajien mukaan yhä useampi valitsee nykyään täysin valmiin paketin.
– Silloin kustannukset ovat alusta asti kokonaisuudessaan selvillä ja vältytään projektin venymiseltä, Juha Levo sanoo.
– Turun alueella lähtökohtaisesti yli 50 prosenttia asiakkaista kysyy taloa muuttovalmiina, Tuomas Lahti kertoo.
Talovalmistajat kertovat, että tällä hetkellä valmistaloilta halutaan erityisesti energiatehokkuutta ja ekologisuutta.
– Asiakkaat haluavat panostaa energiatehokkuuteen ja käyttökustannusten hallintaan, kuten sähkönkulutukseen ja lämmityskuluihin, Lahti sanoo.
Vaikka työpäivä olisi ollut pitkä, piipahdan tontilla kymmenenkin aikaan illalla fiilistelemään.
Markkolan tontilla rakennustyöt aloitettiin toukokuussa ja muuttovalmis talo on marraskuussa.
– Lupa-asiat veivät aikansa. Nyt ollaan kuitenkin onneksi jo pitkällä, kiitos hyvän urakoitsijan. Jouluna tänne on tulossa 25 ihmistä syömään, joten kaiken on syytä olla kunnossa, Markkola toteaa.
Muuttoa Markkola odottaa jo innoissaan, eikä hän malta olla rakennustyömaalta poissa päivääkään.
– Vaikka työpäivä olisi ollut pitkä, piipahdan tontilla kymmenenkin aikaan illalla fiilistelemään, Markkola sanoo.
Fiskarhedenvillan on uusi tulokas valmistalomarkkinoilla
Fiskarhedenvillan Oy tekee tuloaan Suomen valmistalomarkkinoille. Elokuun alussa päättyneillä Vantaan asuntomessuilla valmistajalla oli näytillä 189-neliöinen Villa Falken -kohde.
– Tulimme manner-Suomeen vuosi sitten. Ahvenanmaalla olemme olleet jo viitisen vuotta, ja meillä on siellä kuutisenkymmentä valmista taloa, projektikoordinaattori Herman Nybytoteaa.
Kaikkiaan Fiskarhedenvillan valmistaa 550 taloa vuodessa kaikkiin Pohjoismaihin.
– Haave on, että ensi vuoteen mennessä Suomessa olisi 40 meidän valmista taloa, Nyby avaa yhtiönsä suunnitelmia.
Hänen mukaansa Fiskarhedenvillan eroaa muista talovalmistajista siinä, että talot rakennetaan paikan päällä ja talomallit ovat hyvin muunneltavia.
– Emme usko liukuhihnalla valmisteltuihin taloihin.