Kolumni: Poratkaa vailla itkua
Tässä maailmassa tapahtuu kummia tyystin tarpeettomasti. Ajatellaan vaikka sahaamista ja naista. Heti tulee mieleen sirkus ja kahtia sahattava nainen, ei suinkaan myyntitilanne rautakaupassa tai puuta pätkivä leidi. Sahapukkikin on miehinen otus.
Sisustuslehdissä naiset sisustavat, eivät suinkaan sahaa. Naiset koristavat pitopöydän kultamaalatuilla kuusenkävyillä ja tekevät pittoreskin asetelman kuivakukista, näädän sääriluista ja ruttolääkärin naamarista. Sillä aikaa mies on nostanut talon harjakorkeuteen.
Naapurin tomera täti ei tohtinut porata vaan aneli apua sedältä seinän takaa. Ehdin hätiin.
Lykkäsin laitteen tädin käteen ja komensin painamaan nappia. Suusta ei ehtinyt edes purkautua iik, kun seinään sukeutui sutjakasti reikä.
Koulun joulumyyjäisiä ei valmistellut yhtään isää. Mutta turha perätä miehiltä ”pehmeyttä”, jos pelkkä lampun vaihto uuteen kirkuu kaksilahkeista.
Kaikki sujuu, arvon naiset, kunhan päästää irti Iines Ankan asenteesta. Poraaminen ja sahaaminen ovat yhtä vaikeita kuin munasokeriseoksen vatkaus ja suolasillin suikalointi.
Kukaan ei ole sen paremmin seppä kuin sahurikaan syntyessään.
Itse asiassa moni ”naisten työ” voi olla vaativampi (pitkäpiimäisyydestä puhumattakaan). Monet tyttökaverini rakastivat pienenä värityskirjoja. Vaati pitkää pinnaa pitää kynää viivojen sisällä, kun väritti horsmaniityllä huojuvaa bambia, jonka kuonolla paistatteli perhonen.
Itse olin laajempien linjojen lapsi. Saumojen huolittelu oli yhtä tuskaa.
Kerran yritin virkata äidille joululahjaksi pitsiliinaa. Siitä tuli äärettömän pitkä puuvillalangasta tehty sormustin. Tekstiilityöntunnilla kudotusta piposta tuli reggae-henkinen: löysä pussi, johon olisi mahtunut kuusi kiloa rastalettejä.
Huomattavasti paremmin onnistuin toteemin teossa veistoluokassa. Kun kiikutin toteemin kotiin, alkoi oitis sataa.
Kukaan ei ole sen paremmin seppä kuin sahurikaan syntyessään. En sahaa silmään.
Kaikki ovat joskus lyöneet naulan vinoon ja sormeensa. Siitä se alkaa, ei se siihen lopu. Ensin rapatessa roiskuu, lopulta ei läiky lainkaan.
Pari kertaa kun poraa, ei nyyhki enää lainkaan.
Kirjoittaja Asta Leppä yrittää käydä kirvesmiehestä, vaikka käsityönumero oli armosta seitsemän.
