Asuntomessut Porissa 2018

Porin kaupunki on aloittanut vuoden 2018 asuntomessujen alueen asemakaavatyön. Suunnittelualueena on runsaat 50 hehtaaria kaupungin omistamaa aluetta Karjarannassa. Kokemäenjoen etelärannassa ja Hevosluodossa joen pohjoispuolella.

Karjarannan puolella messualueelle kaavoitetaan kerrostaloja. Hevosluotoon kaavoitetaan noin 20 pientalotonttia siirtolapuutarhan naapuriksi. Suunnitelmiin on otettu mukaan muun muassa ruokapuisto, jonne istutetaan hyötykasveja asukkaiden käytettäväksi.

Asuntomessualue on kaupungin keskustan ja Kirjurinluodon tapahtuma-alueen tuntumassa. Kävelykadulta on sinne matkaa pari kilometriä.