Vasta niin myöhään kuin 1700-luvulla meillä ymmärrettiin, että ikkunaverhot ovat osa sisustusta. Kartanoiden keveät ja ilmavat verhot täydensivät kustavilaista sisustusta. Ne myös suojasivat yhä suuremmiksi muodostuneita ikkunoita.
Verhojen käyttö ei kuitenkaan ollut muualla mikään uusi ilmiö sisustamisessa, sillä jo varhaisrenessanssin eurooppalaisissa maalauksissa voidaan nähdä vauraita säätyläiskoteja, joiden ikkunoilla on verhoja. Myös bysantin mosaiikeissa näkyy verhomaisia asetelmia. Näiden kaikkien esikuvana ovat Egyptin seinätekstiilit ja aasialaisten häikäisevät teltat, jotka saattoivat koostua moniosaisista tekstiiliasetelmista.
On ollut myös aikoja, jolloin verhoja ei käytetty. Kun tavoitteena on ollut korostaa yksinkertaisuutta ja huonetilan muotoa, verhottomuus on yksi tehokkaimmista vaikutuskeinoista. Versaillesin upeissa interiöörigravyyreissä nähdään verhoja, jotka täydentävät huonetilojen arkkitehtonista vaikutelmaa. Mutta joukossa on myös tiloja, joissa ei ole lainkaan verhoja.
Kun Carl Larsonin yksityiskohtaisen tarkat kuvat kodistaan ja perheestään levisivät suuren yleisön tietoisuuteen, ne antoivat nopeasti myös ideoita sisustamiseen. Ikkunoilla ei näy verhoja - valoa säätelevät ikkunalaudoilla olevat viherkasvit. Ajatus sopi erinomaisesti aikakauden henkeen, sillä jugend suosi aurinkoa ja terveydelle tärkeää valoa.
Kaikki eivät kuitenkaan jättäneet ikkunoitaan ilman verhoja. Suurta muotia 1900-luvun alussa olivat keittiön ikkunoihin ilmestyneet salusiinit.
Ne ovat edelleenkin käytössä, mutta muuten 1900-luku ei enää suosinut verhoja tunnelman luojana ja sisustuksen osana. Tuskin kellekään tuli mieleen asentaa niitä sellaisiin yhteyksiin, missä ne vuosisatoja aikaisemmin olivat olleet hyvin tavallisia.
Barokki kehitti verhoista taidetta
Barokki ei enää kelpuuttanut yksinkertaisia ranskalaisia verhoja, vaan kehitti aivan uuden tyypin. Se oli italialainen drapeerattu verho, joka vedetään ylös ja lasketaan alas nyörien avulla. Verhoista tuli taideteoksia, joita pitää tarkastella nimenomaan huoneen osana, sisäpuolella.
Upeimmat ja muhkeimmat asetelmat valmistettiin edustustiloihin. Verhojen lisäksi huonekalutekstiilejä vaihdettiin vuodenaikojen mukaan eli neljä kertaa vuodessa.
Vasta 1800-luvun puolivälin jälkeen ryhdyttiin uudelleen kiinnittämän erityistä huomiota verhoasetelmiin ja verhojen muodostamaan tunnelmaan.
Mitä monimutkaisempia laskoksia, sitä enemmän suunnittelussa ja toteutuksessa tarvittiin matematiikkaa ja geometriaa apuna.
Mallikirjoissa esitellään verhoasetelman lisäksi leikkauskuvia verhokapoista ja laskoksista. Huomiota ei kiinnitetä yksinomaan ikkunoihin, vaan myös siihen, miten katto, seinät ja ovet verhoillaan. Tärkeää oli valita myös oikea kangas, reunanauhat, nyörit, tupsut, pidikkeet ja karniisit sekä kristallikruunujen ripustusketjut ja tyyliin kuuluvat silkkiset sukat.
Kokonaisvaikutelma oli dramaattinen, mutta tehokas: valon merkitys korostuu nimenomaan pimeyttä vasten.
Tänä päivänä verhoasetelmista on tullut ylellisyyttä. Yksityinen koti tai julkinen tila voi olla hyvinkin edustava ja viimeistelty, mutta jotakin puuttuu.
Ei ymmärretä, miten ratkaisevan tärkeä osa interiöriä verhot ovat. Niissä näkyy ajan henki, ne vaikuttavat huoneen valomäärään ja luovat viihtyvyyttä. Verhoissa kuitenkin säästetään.
TARJA TUULIKKI LAAKSONEN
