Turkulaistutkijat ovat käsitelleet lasikuitua ja bioaktiivista lasia luovasti kuin lasinpuhaltajat konsanaan. Yhä harvemmiksi käyvät ne kehon kohdat, joita ei voi niillä paikkailla. Hampaat, kalloluu, nivelet, haavat – kaikkia näitä ja paljon muutakin kyetään hoitamaan erilaisin lasipohjaisin sovelluksin.
Turun yliopistossa ja Åbo Akademissa jo pitkään tehtyä biolasin tutkimus- ja kehitystyötä on vauhdittanut osaltaan se, että kokemuksia on saatu varhaisessa vaiheessa kliinisistä potilastutkimuksista.
Tyksin leikkaussalissa biolasiin tarttui ensimmäisten joukossa korva-, nenä- ja kurkkutautien osastonylilääkäri Kalle Aitasalo, kansainvälisesti arvostettu pään ja kaulan alueen operaatioihin erikoistunut kirurgi. Professori Aitasalo alkoi täyttää potilaiden pahasti tulehtuneita otsaonteloita biolasirakeilla vuonna 1991.
– Bioaktiivinen lasi soveltuu tähän erinomaisesti, sillä se estää infektioiden syntyä. Tähän mennessä olen hoitanut noin 150 otsaontelopotilasta kyseisellä materiaalilla, Aitasalo laskeskelee.
Hän on paikannut biolasilla myös muun muassa silmäkuoppien särkyneitä luuseinämiä.
Innostunein hän on kuitenkin uusista kuitulujitteisista biolasi-kalloluuimplanteista, joita kantaa tällä hetkellä reilut 30 turkulaista ja muualta Suomesta Tyksiin hoitoon tullutta potilasta.
– Potilaat tarvitsivat kalloluun korjausta onnettomuuksien, neurokirurgisten toimenpiteiden ja luukasvainten leikkausten jäljiltä. Lasikuitupohjaiset implantit ovat osoittautuneet heillä erinomaisiksi, Aitasalo sanoo.
Kalloproteesissa käytetty lasikuidun ja biolasin yhdistelmä pohjautuu alun perin hammashoitoon kehitetyn lasikuitumuovin uusiin sovellutuksiin.
Kliinisissä tutkimuksissa menestyneen turkulaiskeksinnön teollinen tuotanto käynnistyy ensi keväänä. Siitä vastaa Skulle Implants Oy, joka rakentaa parhaillaan tuotantolaitosta Turun Vasaramäkeen.
Aivoja suojaava kalloluu on kriittinen korjauskohde, sillä tulehdusriski on alueella suuri.
Ajatellaanpa esimerkiksi potilasta, joka on loukannut autokolarissa päänsä. Isku päähän on aiheuttanut verenvuodon ja turvottanut aivot, joten neurokirurgin on leikattava kalloluusta pala pois, ettei turvotus muodostu potilaalle kohtalokkaaksi.
Parhaassa tapauksessa kallosta poistettu luunpala voidaan laittaa pakastinsäilytyksen jälkeen takaisin ilman ongelmia.
– Leikkausalue kuitenkin infektoituu valitettavan usein. Keho myös saattaa alkaa hylkiä omaa luutaan, jolloin tämä alkaa liueta pois.
– Lasikuitu- ja biolasipohjainen implantti on kudosystävällinen, se ehkäisee tulehdusten syntyä eikä joudu kehon hylkimäksi, Aitasalo sanoo.
Proteesin etu on myös se, ettei se häiritse röntgen- ja magneettikuvantamista toisin kuin titaanimetallista ja muovista tehdyt implantit.
Biolasi-implantin merkittävin ominaisuus on kuitenkin osteokonduktiivisuus eli kansan kielellä se, että se kykenee luomaan alleen uutta luuta. Kalloproteesin ulkopinta on kovaa lasikuitua, joka antaa implantille muodon ja toimii kestävänä kalloluun korvikkeena.
Implantin sisäpuolella on oikeaa luuta muistuttava huokoinen, biolasipohjainen materiaali.
– Huokoiseen sisäpintaan muodostuu luuta. Luutumiseen johtava solujen toiminta on potilailla selvästi havaittavissa noin vuoden kuluttua implantin laitosta, kertoo Turun kliinisen biomateriaalikeskuksen johtaja, erikoishammaslääkäri Pekka Vallittu, joka on vastannut implantin kehittämisestä.
Turun kliininen biomateriaalikeskus (Turku Clinical Biomaterials Centre TCBC) on monitieteellisen erikoisosaamisen keskus akateemisen tutkimuksen ja yritysten välissä. Se tarjoaa tutkimusympäristön väitöskirjaa tekeville tutkijoille ja helpottaa biomateriaalitutkimuksen tulosten ja innovaatioiden siirtoa kliiniseen käyttöön esimerkiksi Tyksissä.
– Tällä hetkellä kehitämme sovelluksia muun muassa luuston kudospuutoksiin sekä hampaiden osien ja puuttuvien hampaiden korvaamiseen, Vallittu kertoo.
Lasikuitujen ja biolasin käyttö ihmiskehossa laajenee Vallitun mukaan tulevaisuudessa entisestään.
– Esimerkiksi luuston korvaukset kaikkialla kehossa ovat näillä materiaaleilla periaatteessa mahdollisia.
Kalle Aitasalon mukaan lähitulevaisuutta ovat muun muassa entistä paremmat leukakirurgiset biolasisovellukset.
– Esimerkiksi alaleuka voidaan pian korvata lasikuitu–biolasiproteesilla. Myös erilaisten standardoitujen ja yksilöllisten implanttien suunnittelussa ja toteuttamisessa riittää jatkossa työsarkaa.
