Keneen luottaa terveyden ja ravinnon asiantuntijana?

Kuvitellaanpa tilanne: Luet aamun lehdestä artikkelin, jossa kerrotaan jonkin tavanomaisen ravintoaineen osoittautuneen haitalliseksi ihmisille. Artikkelissa haastatellaan asiantuntijana ravintoaineen vaikutuksia tutkinutta tieteilijää.

Pian sosiaalisessa mediassa jaetaan ja kommentoidaan juttua. Osa tuntuu järkyttyneen, osa taas tuohtuneen ja osa kyseenalaistaa tieteilijän pätevyyden puhua asiasta.

Seuraavina päivinä erilaiset asiantuntijat kommentoivat aihetta lehtien mielipidepalstoilla ja blogeissa, joita luetaan ja jaetaan ahkerasti. Lopulta miekat kalskahtelevat jo television ajankohtaisohjelmissa. Kuulostaako tutulta?

Tällaiset kiistat, joissa asiantuntijat ottavat toisistaan mittaa tuntuvat todella yleisiltä terveyttä ja ravitsemusta koskevassa keskustelussa. Tavallisen lukijan kannalta ne johtavat vaikeaan kysymykseen. Ketä tässä pitäisi uskoa?

”Faktatiedon saa lähtökohtaisesti viranomaisten sivuilta – tosin joskus viiveellä.”

Helsingin yliopiston Ravinnon turvallisuuden professori Marina Heinosenmukaan kannattaa lööppiuutisten sijaan luottaa viranomaisten suosituksiin.

– Kun varoitetaan jostakin, kannattaa asia tarkistaa viranomaissivuilta, esimerkiksi tai . Faktatiedon saa lähtökohtaisesti viranomaisten sivuilta – tosin joskus viiveellä, Heinonen selittää.

– Uutisoinnissa valtamedioiden vastuullisuus ilmenee luotettavuutena. Facebookin ja Twitterin kautta uutiset leviävät nopeasti, mutta suosittelen huolella valitsemaan seurattavat tahot. Itse seuraan viranomaisia, terveys- ja ravitsemusalan organisaatioita, elintarviketeollisuutta sekä joitakin elintarvike- ja ravitsemusalan asiantuntijoita sekä Suomessa että kansainvälisesti.

– Asiatietoa on harvoin saatavissa iltapäivälehdistä tai kokemukseen ja henkilökohtaisiin mielipiteisiin perustuvista blogeista, Heinonen korostaa.

Kovien ja pehmeiden rasvojen terveellisyydestä käydyt rasvasodat ovat hyvä esimerkki aiheesta, jossa tiedeyhteisö on hyvin yksimielinen, mutta verkkokeskusteluissa ääneen pääsee vastakkainen kanta.

Samoilla linjoilla on myös Helsingin yliopiston Kuluttajatutkimuskeskuksen johtaja Piia Jallinoja.

– Luotan Suomessa yliopistojen ja tutkimuslaitosten tuottamaan tieteelliseen tietoon. Siitäkin huolimatta, että aina joukkoon mahtuu erehdyksiä – se on tieteen tekemisen luonne, Jallinoja kuvailee.

– Epäilen lööppejä ja netissä pyöriviä juttuja, jotka dramaattisesti kertova ”nyt löytyi syy lihavuuteen” -tyyppisiä, yksinkertaistettuja tietoja.

Asiantuntijuus koetuksella

Palataan yllä esitettyyn esimerkkiin, jossa asiantuntijat kertovat medioissa ristiriitaista tietoa jonkin ravintoaineen vaikutuksesta. Kyse ei ole vain siitä, kenellä on oikeaa tietoa. Vuorenvarmasti oikeaa tietoa ei välttämättä ole olemassakaan, tai sitä ei tiedetä vielä.

Kyse on pikemminkin asiantuntijuudesta – kuka voi toimia asiantuntijana ja millä perusteilla?

Tutkijat puhuvatkin asiantuntijuuden muutoksesta. Jallinojan mukaan on kyse muun muassa siitä, että akateemiseen koulutukseen ja virka-asemaan liittyvä asiantuntijuus tulee jatkuvasti julkisesti haastetuksi.

– Usko perinteiseen asiantuntijuuteen on tuskin ennenkään ollut täysin vankkumaton, mutta sosiaalisen median ja muuttuneen ilmapiirin myötä se on enemmän esillä ja saa uusia muotoja, Jallinoja kuvailee.

– Siitä huolimatta Suomessa on edelleen suhteellisen korkea luottamus tieteeseen ja tutkimuslaitoksiin, hän jatkaa.

”Niin sanottua tavallista lukijaa ei välttämättä enää ole olemassa.”

Jallinojan kollega, Kuluttajatutkimuskeskuksen tutkija Mikko Jauhohuomauttaa lisäksi, että asiantuntijuuden muutoksen myötä myös maallikon asema on muuttunut.

– Niin sanottua tavallista lukijaa ei välttämättä enää ole olemassa, vaan maallikoita on monenlaisia. Yhä useammalla on omia näkemyksiä, ja yhä useampi etsii ja levittää tietoa esimerkiksi nettiympäristössä, Jauho toteaa.

Monenlaisia asiantuntijoita

Viime aikoina on keskusteltu paljon muun muassa Kemikaalitutka- ja Safkatutka-sivustoista. Queen Beetroot Oy:n ylläpitämät sivustot lupaavat tarjota ”rehellistä, ymmärrettävää ja ajankohtaista” hyvinvointitietoisuutta, mutta sivustot ovat keränneet myös negatiivista huomiota.

Liken julkaisema Safkatutka-kirja sai kritiikkiä väärästä tiedosta. Kemikaalitutkan levittämää meemiä sitruunahapon valmistuksesta puolestaan käsiteltiin .

”On hieman eri asia, puhutaanko yleisistä suosituksista vai hakeeko lukija yksilöllistä neuvoa ruokavalioonsa.”

Silloinkin kommentoimassa oli Marina Heinonen, jonka mukaan kokemuksella hankittu ymmärrys ei korvaa tieteellistä koulutusta.

– On hieman eri asia, puhutaanko yleisistä suosituksista vai hakeeko lukija yksilöllistä neuvoa ruokavalioonsa. Yksilötasolla se, millainen ruokavalio kullekin sopii voi poiketa yleisistä suosituksista, Heinonen toteaa.

– Sen sijaan jos puhutaan ruuan turvallisuudesta, kehotan luottamaan tieteeseen perustuvaan näkemykseen. Mitä enemmän asiantuntijoita on yhden näkemyksen takana, sitä todennäköisempää on, että se on kestävämmällä tieteellisellä pohjalla.

– Kyllä asiantuntijalla tulee olla puheena olevaan asiaan liittyvä yliopistollinen koulutus. En esimerkiksi rinnastaisi lääkärin näkemyksiä ruuasta ravitsemustieteen maisteritason osaamiseen, Heinonen painottaa.

”Lausunnon arvokkuus riippuu kuitenkin siitä, mistä puhutaan.”

Mediassa esiintyy monenlaisia asiantuntijoita. Tieteellisen koulutuksen saaneiden asiantuntijoiden lisäksi voidaan puhua niin sanotuista kenttäasiantuntijoista ja kokemusasiantuntijoista.

Kenttäasiantuntijoilla voi olla alemman tason koulutus, esimerkiksi ravintoterapeutiksi. Kokemusasiantuntijat taas ovat perehtyneet asiaan omien kokemustensa pohjalta, etsimällä tietoa itsenäisesti.

– Periaatteessa kaikki näkemykset ja kokemukset ovat arvokkaita, luonnehtii Jallinoja.

– Lausunnon arvokkuus riippuu kuitenkin siitä, mistä puhutaan. Jos halutaan arvioida jonkun ruoka-aineen terveellisyys, luotan pätevillä, isoilla aineistoilla tehtyihin, vertaisarvioiduissa lehdissä julkaistuihin tutkimuksiin.

Leivän ja gluteenin välttely on ollut pitkään muotia. Nykytiedon mukaan täysjyväviljalla on muille kuin keliaakikoille tai muuten gluteeniherkille hyviä terveysvaikutuksia. Valkoisen vehnähötön runsas syöminen on sen sijaan haitaksi.

Jallinoja pitää kuitenkin tärkeänä myös sitä, että tieteilijät pysyvät avoimina arkielämän havainnoille.

– Tieteen historiassa on tehty monia vallankumouksellisia havaintoja tarkkailemalla ympäristöä ja ihmettelemällä ilmiöiden välisiä suhteita ja tätä kautta kyseenalaistettu vanhoja paradigmoja, Jallinoja kuvailee.

– Näistäkin arkisista havainnoista pitää kuitenkin jatkaa tieteelliseen todistamiseen, ja arkihavainnot täytyy haastaa ja selvittää, ovatko ne vain sattumanvaraisia vai löytyykö taustalta uusia ilmiöiden välisiä syy-yhteyksiä.

Mediassa kohisee

Jallinoja on perehtynyt työssään rasvojen hyödyistä ja haitoista käytyyn keskusteluun kotimaisessa mediassa. Hänen mukaansa perinteinen, tutkimuksiin vetoava keskustelu on muuttunut tällä vuosituhannella.

– 2000-luvun alussa alettiin yhä useammin kiistellä siitä, ovatko yksinomaan tieteelliset tutkimukset pätevä todistusaineisto, kun arvioidaan eläinrasvojen terveellisyyttä, vai onko myös yksittäisten ihmisten tai lääkäreiden potilaiden parissa tekemillä havainnoilla todistusvoimaa. Lisäksi ruuan maku on tuotu keskusteluihin voimakkaasti, Jallinoja kuvailee.

”Asiantuntijoita syytettiin lääketehtaiden mannekiineiksi tai omasta asemastaan kiinnipitäviksi jääriksi.”

Karppaajien käsityksiin perehtyneen Mikko Jauhon mukaan suhde tieteeseen ja asiantuntijoihin on vahvan kaksijakoinen.

– Tieteelliset perustelut nähtiin tärkeinä ja tiedettä lähestyttiin sen ihanteellisten kriteereiden mukaan, joissa tieteilijät nähdään pyyteettöminä ja paras argumentti voittaa, Jauho kuvailee tutkimusaineistoaan.

– Samalla asiantuntijoita, eli vallitsevaa terveys- ja ravitsemustieteellistä ja -poliittista establishmenttia kritisoitiin välillä rajustikin. Keskeinen syytös oli tieteen ihanteiden hylkääminen. Asiantuntijoita syytettiin lääketehtaiden mannekiineiksi tai omasta asemastaan kiinnipitäviksi jääriksi, jotka eivät suostuneet muuttamaan käsityksiään uuden tieteellisen ja kokemustiedon valossa.

– Karppauskeskustelussa luotetaan siis tieteeseen instituutiona, mutta ei sitä edustaviin asiantuntijoihin, Jauho summaa.

”Keskustelua sopii olla, mutta kokemus ei ole samalla tasolla tieteellisen asiantuntemuksen rinnalla.”

Asiantuntijan roolista puhuttaessa osan vastuusta kantaa myös media. Heinonen näkee ongelmana kokemusasiantuntijoiden nostamisen tieteellisten asiantuntijoiden rinnalle.

– Hyvä kuulemani vertaus on, että kovin paljon sairastanut alkaisi pitää lääkärin vastaanottoa, Heinonen rinnastaa.

– Keskustelua sopii olla, mutta kokemus ei ole samalla tasolla tieteellisen asiantuntemuksen rinnalla.

Maidon terveellisyydestä väännetään myös kättä. Maitovalmisteet ovat muun muassa hyviä proteiinin ja kalsiumin lähteitä. Välttämättömiä maitotuotteet eivät ihmiselle ole.

Jauhon mukaan median tapa uutisoida tieteestä vaikeuttaa niiden tulosten arviointia. Hänen mukaansa median tiedejutuissa esimerkiksi otoksen koko ja laatu, tutkimusmenetelmä ja tutkimuskysymykset eivät useinkaan tule esiin.

– Tiedeuutiset ovat usein "pistemäisiä", eli niissä nostetaan esiin jokin yksittäinen tutkimustulos. Käytännössä kaikkia asioita tutkitaan kuitenkin monella taholla ja yksittäisiä todellisia läpimurtoja tulee harvoin, Jauho kuvailee.

Jauho painottaakin, että tutkimuksen merkitystä arvioitaessa tulokset tulee suhteuttaa alan tutkimuksen kokonaisuuteen.

– Valitettavan usein vaikuttaa myös siltä, että mediassa aiheeseen ei ole perehdytty riittävästi, esimerkiksi aikataulusyistä, jolloin uutinen jää pinnalliseksi tai sekavaksikin.

Viranomaistietoa ravinnon turvallisuudesta saa myös ja verkkosivuilta.