Liikunta

Uskaltautuisinko kokeilemaan aikuisbalettia?

 Baletissa kaikki liikkeet ovat harkittuja.
Baletissa kaikki liikkeet ovat harkittuja.

Baletinopettaja Tuire Saira on opettanut balettia 28 vuoden ajan. Itse hän aloitti balettiharrastuksen 9-vuotiaana ja ensimmäisen balettituntinsa jälkeen päätti, että perustaa aikuisena oman tanssikoulun. Nyt hän on pyörittänyt Turussa omaa nimeään kantavaa tanssistudiota 20 vuoden ajan.


Tuire Saira, kenelle aikuisbaletti sopii?

– Baletti sopii kaikenikäisille ja -kokoisille. Nuorin oppilaani on ollut 2,5-vuotias ja vanhin 73-vuotias. En ole vielä urani aikana törmännyt ihmiseen, jolle baletti ei jostain syystä sopisi.

Miten aikuisbaletti eroaa lapsille opetettavasta baletista?

– Liikkeet ovat samoja, mutta lapsille opetetaan liikkeet satujen ja mielikuvituksen kautta. Lapset oppivat liikkeet nopeammin kuin aikuiset. Aikuisbaletissa on myös tarkoituksena, että liikkeet tehdään omaa kehoa kuunnellen.

Mistä syistä ihmiset aloittavat baletin aikuisiällä?

– Halutaan kohottaa kuntoa ja erityisesti istumatyössä oleville ryhdin parantuminen on tärkeää. Monelle baletti on myös lapsuuden unelma. Joku on voinut nähdä myös balettia televisiossa tai vaikka Logomossa ja haluavat päästä itse kokeilemaan. Usein oman harrastuksen myötä huomataan, että helpolta näyttävä balettiesitys onkin vaatinut hurjasti harjoittelua ja työtä.

Mitä hyötyä balettiharrastuksen aloittamisesta on?

– Baletti kohottaa kuntoa, parantaa ryhtiä ja muokkaa lihaksia. Täällä saa tiukan pepun ja vahvat reidet. Baletista saa voimaa arkirutiineihin, itseluottamusta ja ketteryyttä. Baletista tulee hyvä ja kaunis olo!

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Mitä sanot baletin aloittamista pohtivalle?

– Minulta kysytään usein, olenko jo liian vanha aloittamaan baletin. Vastaan, että kukaan ei ole liian vanha aloittamaan tanssia! Vaikka olisi 60-vuotias ja rapakunnossa, mukaan vaan!

Testissä aikuisbaletti


Sairan kannustuksesta toimittaja uskaltautuu kokeilemaan aikuisalkeisbalettituntia.

Astuessa sisään tanssistudioon, ennakkomielikuvat balettisalista vahvistuvat. Taustalla soi kaunis klassinen musiikki ja tanssinopettaja ohjaa oppilaitaan ranskalaisin termein. Joka puolella on vaaleanpunaista. Jopa vessan pyyhe, käsisaippua ja roskapussi ovat tarkkaan harkitun pinkkejä.

Olen menossa ensimmäiselle balettitunnilleni ikinä, enkä ole aiemmin edes käynyt balettisalissa.

Opin äkkiä, että baletissa liikkeitä ei todellakaan tehdä vähän sinne päin.

Vaikka balettisaliin liitetyt mielikuvani pitivät paikkaansa, itse treeniin liittämäni ennakkokuvitelmat saavat nopeasti tuuletusta. Tiesin toki, että lähinnä alkeisbalettitunnilla tehdään taivutuksia tangosta kiinni pitäen. Sitä en tiennyt, että homma on alusta alkaen fyysisesti todella raskasta – ja vaikeaa.

Vaikka harjoittelemamme balettiliikkeet ovat pieniä varpailleen nousuja ja jalan koukistamisia, opin äkkiä, että baletissa liikkeitä ei todellakaan tehdä vähän sinne päin. Jokainen nilkan taivutus ja sormen asento on tarkkaan harkittu – eikä opettaja anna armoa vasta-alkajillekaan.

Liikesarjan päätteeksi käymme yksi kerrallaan läpi jokaisen tekemät virheet.

– Ei pliéssä voi jäädä istumaan! Sieltä noustaan heti joustavasti ylös, opettaja nuhtelee minua, mutta muistuttaa aloittelijoita:

– Tässä tarvitaan rutkasti huumoria. Jos keski-ikäiset naiset tulevat tänne vartalonmyötäisissä asuissa kymmenien peilien eteen kritisoitaviksi niin kyllä siinä huumoria tarvitaan.

Vaadittiin yllättävän vahvaa kehonhallintaa ja lihaskuntoa, erityisesti jaloissa.

Teemme tunnin aikana noin viisi liikesarjaa. Ranskankielisiä nimiä en muista, mutta yhdessä niiaillaan, yhdessä noustaan varpailleen ja takaisin ja yhdessä pysytään varpaillaan samalla kuin toista jalkaa nostetaan suorana ylös ja takaisin.

Olin ajatellut aiemmin, että baletissa notkeus ja taivutukset olisivat suuremmalla sijalla. Ainakaan ensimmäisen tunnin perusteella aikuisbaletti ei kuitenkaan juurikaan vaatinut notkeutta. Sen sijaan vaadittiin yllättävän vahvaa kehonhallintaa ja lihaskuntoa, erityisesti jaloissa.

Jos haluaa käsityksen millaista baletti on, kotona voi kokeilla seisoa tunnin ajan varpaillaan, koko ajan hyvässä ryhdissä, samalla pakara- ja vatsalihaksia jännittäen. Lisäksi voi yrittää nostella vuorojalkoja kauniisti ylös ja alas, liikuttamatta kuitenkaan muuta vartaloa. Tiukkaa kehonhallintaa siis.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy