Liikunta

Elämä kukoistaa Kiinan puistoissa

Kiinan nopea talouskasvu ei ole antanut armoa maan kaupunkien viheralueille, vaikka olympiaprojekti ainakin väliaikaisesti antaa tekohengitystä. Pekingin ikivanhat keuhkot ovat satoja vuosia vanhat puistot, joista osa on turistien ja paikallisten iloksi säästynyt kehityksen jyrän alta.

Pekingiläiselle puisto tarkoittaa täysin eri asiaa kuin suomalaiselle. Puisto on olohuone, makuuhuone, urheiluhalli ja huvipuisto yhdessä paketissa. Satojen vuosien historiansa ansiosta muutamat Pekingin puistot myös ulkoilmamuseoita, jotka kertovat keisarillisen Kiinan tarinaa.

Aamuisin puistot ruuhkautuvat taijin ja sulkapallon pelaajista, päivä on varattu turisteille ja illalla täyttyvät huvipuistolaitteet, jotka ovat löytäneet tiensä valitettavan laajalle.

Nurmikkoalueet ovat usein vain ihailtavaksi ja puisto ei ole puisto ilman järveä, joka on tupaten täynnä polkuveneitä.

Pikkukatujen korvike

Kiinan suurkaupungeissa puistot ovat monella tapaa korvanneet ne pihayhteisöt, jotka tuhoutuivat kerrostalojen ja pilvenpiirtäjien nousun seurauksena.

- Monet tulevat puistoihin tapaamaan ystäviä ja varsinkin vanhempien ihmisten koko sosiaalinen piiri saattaa rakentua puiston ympärille, Rong Xiaohui kertoo kiinalaisesta kulttuurista.

Rong itse on saapunut länsipekingiläiseen Ritan-puistoon taiji-tunnille. Taiji on tämän ja monen muun kiinalaisen puiston suosituin aktiviteetti, varsinkin näin sunnuntai-aamuisin.

- Viikonloput ovat suosituimpia ja erityisesti sunnuntaiaamu. Ilma on aamuisin puhtaampaa ja yleensä päivällä on myös aivan liian kuuma, Rong perustelee valintaansa.